-
Kirkonkellot soivat talvisodan päättymisen muistopäivän kunniaksi
Perjantaina 13.3. kirkon kellot soivat talvisodan päättymisen muistopäivän kunniaksi klo 10.55-11.00 kaikissa Kouvolan seurakuntayhtymän kirkoissa, joissa se on mahdollista. Talvisodan päättymisestä tulee maaliskuun 13. päivänä kuluneeksi 80 vuotta.
11.3.2020 08.13
-
Svengaavat gospelkonsertit Keskuskirkossa 14.3. ja Myllykosken kirkossa 15.3.
I smile -konserteissa kuullaan uutta amerikkalaista gospelmusiikkia sekä muutamia muita svengaavia helmiä.
9.3.2020 11.18
-
Koronaviruksen takia Kouvolan seurakunnissa vältetään kättelyä
Kirkkohallitus on ohjeistanut paikallisseurakuntia koronavirukseen varautumisessa.
3.3.2020 13.01
-
Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikkona
Tuhkakeskiviikkona 26. helmikuuta alkaa paastonaika kirkossa.
21.2.2020 08.00
-
Kouvolan seurakuntien verkkosivustoa päivitetään parhaillaan
Kouvolan seurakuntien verkkosivuston julkaisualustaa päivitetään parhaillaan. Päivitystyöstä johtuen sivujen toimivuudessa on tällä hetkellä ongelmia.
20.2.2020 14.24
-
Ekopaasto kannustaa tänä vuonna vaatteiden vastuullisuuteen
Evankelis-luterilaisen kirkon valtakunnallista Ekopaasto-kampanjaa vietetään paastonaikana jo yhdeksättä kertaa.
19.2.2020 08.00
-
Jouko Leppänen myös jäseneksi Mikkelin hiippakuntavaltuustoon
Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuuston vaalin tulokset on vahvistettu 17. helmikuuta vaalikokouksissa. Kouvolasta Mikkelin hiippakuntavaltuustoon nousee myös Jouko Leppänen.
18.2.2020 14.09
-
Voikkaan kirkolla vietetään perhetapahtuma laskiaissunnuntaina
Voikkaan kirkon perinteinen laskiaisrieha järjestetään laskiaissunnuntaina 23. helmikuuta.
14.2.2020 13.30
-
Chimekelloyhtye Klangi konsertoi Käpylän kirkossa
Chimekellot soivat Käpylän kirkossa 20. helmikuuta. Konsertin päätteeksi kuulijat voivat kokeilla chimekellojen soittamista.
13.2.2020 12.43
-
Kappalainen Mirva Lehtinen valittu kirkolliskokoukseen
Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaali järjestettiin 11. helmikuuta. Kuusankosken seurakunnan kappalainen Mirva Lehtinen on valittu sekä kirkolliskokoukseen että Mikkelin hiippakuntavaltuustoon.
12.2.2020 19.36