Turvaa hakemassa
”Nykypäivän puhe varautumisesta ja turvallisuudesta on oikeastaan puhetta turvattomuudesta”, totesi kirjailija Maaret Kallio eräässä keskustelussa, jossa puhuttiin toivon lähteistä. Hänen huomionsa oli osuva, sillä syynä nopeasti muuttuneeseen puhetapaamme on koko maailmanmenoon pesiytynyt arvaamattomuus ja epävarmuus. Maaret Kallion vastalääkkeet turvattomuudelle olivat ymmärrettäviä ja konkreettisia. Yksi niistä oli hyvistä asioista puhuminen ja sen muistaminen, että suurin osa oman elämänpiirin tapahtumista on kuitenkin varsin tuttuja ja turvallisia. Lisäksi hän kehotti olemaan tekemisissä omien tärkeiden ihmisten kanssa muutenkin kuin kännykän ja somen kautta. Läheisten joukossa on helpointa kokea, että saa olla omanlaisensa ja tulee arvostetuksi.
Isänpäivänä nämä turvaa tuovat asiat tulevat luontevasti toteutetuksi. Isän ilahduttaminen, yhdessä syöminen rauhassa, keskinäinen yhteys, halaus ja ajan antaminen toisille ovat toivon tuojia ja vahvistajia.
Vanhan testamentin sana Jeremian kirjasta (luku 29) puolestaan nostaa esille äärettömän epävarmuuden ja antaa ohjeita, miten toimia epätoivoisessa tilanteessa. Siirtolaisuus ja pakolaisuus ovat edelleen valitettavan tuttuja teemoja. Jeremia puhuu tilanteesta, jossa kokonainen kansa on pakotettu jättämään kaiken entisen ja heidät on siirretty toiseen maahan, kulttuuriin ja ympäristöön. Neuvoissa korostuu toivon ja turvan rakentaminen. Vastoinkäymiset voisivat lannistaa täysin, mutta kehotukset ovat suoraan arkeen liittyviä: menkää naimisiin, kasvattakaa lapsia, toimikaa uudessa ympäristössä niin, että jotakin hyvää syntyy.
Maaret Kallio puhuu siitä, että toivon rakentaminen ei ole pakotettua positiivista ajattelua, vaan myös vaikeiden asioiden tunnustamista. Sen pakkosiirtolaisuudessa eläneet joutuivat tunnistamaan. Sen ei tulisi kuitenkaan johtaa toivottomuuteen, joka lannistaa ja latistaa, vaan aktiiviseen uuden etsimiseen ja rakentamiseen. Tällaisen toivon ja sisäisen rauhan lähteenä toivottavasti saa olla tietoisuus Jumalan rajattomasta rakkaudesta ja huolenpidosta.
Ari Luomajoki
pastori
Valkealan seurakunta