Kuoleman puutarhat ovat elämää varten
Hautausmaalla ihminen kohtaa sen, mitä arjessa on helppo väistää. Hautakivirivit, sammaleiset nimet ja hiljaiset käytävät muistuttavat elämän rajallisuudesta.
Hautausmaat ovat syntyneet käytännön tarpeesta saattaa vainajat paikkaan, jossa he voivat levätä arvokkaasti ja turvallisesti. Silti hautausmaa ei ole vain yhteiskunnan järjestelmä kuolleista huolehtimiseksi. Se on enemmän.
Suomessa hautausmaat ovat pääosin seurakuntien ylläpitämiä ja siten pyhiä paikkoja. Kristillinen perinne on antanut niille hengellisen merkityksen: vainaja lepää siunatussa maassa ylösnousemuksen toivossa. Hautausmaat puhuttelevat myös niitä, jotka sanoittavat pyhän toisin.
Hautausmaa on surun ja rakkauden paikka. Kynttilä haudalla, kukat muistokivellä ja polku sukuhaudalle ovat eleitä, joilla rakkaus saa muodon vielä kuoleman jälkeen.
Kaikille omaisten haudat eivät ole lähellä. Karjalaan jääneiden ja muualle haudattujen muistopaikat kertovat kaipuusta, jota välimatka ei sammuta. Ne mahdollistavat muistamisen ja kuulumisen, vaikka hauta olisi kaukana.
Hautausmaa on yksityinen ja yhteinen: henkilökohtaisen ikävän sekä kansakunnan ja paikkakunnan muistin paikka. Sankarihaudat, yhteismuistomerkit ja vanhat hautakivet kertovat ihmisistä, vaiheista ja arvoista, joista historiamme rakentuu.
Siksi hautausmaiden hoito on sivistyksen merkki. Hautaa ja muistomerkkiä vaalimalla tunnustetaan, että menneet sukupolvet kuuluvat meihin. Ihmisarvo ei pääty kuolemaan eikä muisto katoa, vaikka henkilökohtaiset muistajat poistuvat.
Hautausmaiden ympäristömerkitys nähdään yhä selvemmin. Ne ovat usein taajamien kauneimpia viheralueita sekä puiden, pensaiden, lintujen ja hyönteisten elinpaikkoja. Kuoleman puutarhoissa on paljon elämää.
Hautausmaat pakottavat katsomaan elämää kokonaisena: syntymää ja kuolemaa, iloa ja surua, historiaa ja toivoa. Ne muistuttavat, ettemme elä vain itseämme varten emmekä ole irrallisia ennen meitä kulkeneista.
Hautausmaa ei ole vain kuolleita vaan ennen kaikkea eläviä varten: lohduksi sureville, muistutukseksi kiireisille, historiaksi paikkakunnalle ja toivoksi uskonyhteisölle. Siksi kuoleman puutarha on myös elämän puutarha.
Seppo Häkkinen
piispa (em.), TT
