Kodin tuoksu

Pyhäinpäivä saapuu keskelle hämärään laskeutuvaa vuodenaikaa. Kiireen ja kaupallisuuden keskellä viipyilee jokavuotinen pysähdyspaikka kaipaukselle, muistoille ja jälleennäkemisen toivolle. Sen näkyvä merkki ovat hautausmaille syttyvät kynttilät, jotka valaisevat pimeää ja muistuttavat katselijoita ikuisesta valosta.

Pyhäinpäivä viipyilee myös meissä, kaipaamaan jääneissä. Muistamme niitä edeltä menneitä, jotka ovat jättäneet meihin jälkensä, vaikka viimeisistä yhdessä koetuista hetkistä olisi kulunut kauankin aikaa. Aina muistot eivät ole pelkästään lämpimiä, vaan osa meistä kantaa myös keskeneräisiksi jääneiden asioiden tai kipeiden kokemusten taakkaa mukanaan. Nekin omalta osaltaan kertovat eletystä elämästä, jonka suuntaan ja sattumuksiin ihminen ei läheskään aina voi vaikuttaa.

Pyhäinpäivä itsessään on muistutus niin tämän maailman hetkellisyydestä ja katoavaisuudesta, kuin myös ikuisuudesta, siitä suuresta tuntemattomasta, jonka jokainen tänne syntynyt kerran kohtaa. Ajallisessa maailmassamme pysyvää tuntuvat olevan muutos ja pelko, mutta tuonpuoleisen todellisuuden ikuisesta rauhasta ja rakkaudesta voimme tavoittaa valonpilkahduksen Jeesuksen kautta. Taivaan kodin tuoksu tuo tyyneyttä levottomaan sydämeen.

Jumalan syvin olemus on rakkaus, eikä täydellisessä rakkaudessa ole pelkoa. Meidän sisällämme elää kaipaus kotiin ja sinne, iankaikkisuuteen, saattelemme vuorollaan jokaisen, kunnes oma aikamme koittaa. Pelko jää taakse, kun tie käy kotia kohti.

Helena Lorentz
seurakuntapastori
Kuusankosken seurakunta