Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Konserttivastaava 2025
Oli kaunis, runsasluminen pakkasaamu. Lunta satoi hiljalleen lisää, kun kävelin kohti kirkkoa. Oli aikainen joulupäivän aamu. Istuin kirkonpenkkiin "vakipaikalleni". Olin kovin surullinen. Isä oli kuollut viisi päivää aikaisemmin. Tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt. En tiedä mitä pappi tuona aamuna puhui, en muista siitä mitään. Mutta sen muistan, kun kuoro lauloi. Se oli hyvin kaunista. "Uinuu valkoinen maa, järvet jääpuvuissaan, kirkkaana tähtien vyö, riemuitse - on jouluyö". Itkin kaikkien laulujen ajan, niin kaunista laulu oli, ja niin koskettavaa. Kotiin kävellessä päätin, että minäkin laulaisin kirkkokuorossa.
Nyt, lähestulkoon 12 vuotta myöhemmin mietin, mikä on se asia, jolla voisi houkutella uusia laulajia kutistuvaan kuoroomme. Mitä siitä itselleen saa? Se, että voi laulullaan lohduttaa jotakin toista hädän hetkellä, voi ehkä antaa toivoa ja uskoa tulevaan. Siinä on yksi hyvä syy. Laululla voi antaa väriä seurakunnan elämään. On ilo laulaa niille "vanhoille" ja uskollisille ihmisille, jotka kirkon penkkiin istahtavat, oli ulkona sää mikä hyvänsä, sekä tietysti myös heille, jotka kirkkoon satunnaisesti poikkeavat. Laulaminen saa pysähtymään kiireen ja hulinan keskellä - se rauhoittaa. Kuorossa oppii käyttämään ja hallitsemaan ääntään sekä laulamaan neliäänisesti. On kiva olla mukavassa porukassa.
Kertaakaan en ole katunut kahdentoista vuoden takaista päätöstäni. On ilo laulaa ja jakaa sitä iloa muillekin.
Sannamari
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä