Elämän pyhyys
Pekka Simojoki kirjoitti reilut viisi vuotta sitten eräässä tilaisuudessa kokemastaan unohtumattomasta hetkestä. ”Se kaveri näytti yleisölle valokuvaa, jossa hän seisoi jonkun vanhan miehen vierellä. Tällä miehellä oli ruusu kädessään. Kohta kuulimme, mistä oli kyse.”
”Tässä on se lääkäri, joka kehotti äitiäni vielä harkitsemaan, onko abortti ainoa mahdollisuus. Se oli syy, miksi äitini päätti lopulta pitää lapsen. Etsin käsiini tuon vanhan miehen ja kiitin häntä siitä, että minäkin saan elää!”
Kaikki kuulijat salissa olivat hiljaa, eikä siellä tainnut olla yhtään kuivaa silmää.
Minun äidilleni oli ennen syntymääni ehdotettu aborttia. Hänellä oli tuolloin jo kahdeksan lasta ja äitini oli vaikuttanut kovin väsyneeltä. Vanhempani ja varsinkaan isäni ei ollut valmis siihen ja niin minä sain syntyä.
Tiedän, että kysymys abortista on kipeä ja vaikea, ja jos siihen liittyen edustaa väärää mielipidettä tai kysyy vääriä kysymyksiä, saa leiman otsaansa, ellei jopa suoraan turpiinsa. Suomessa näyttää tänään olevan tästä asiasta vain yksi ainoa totuus tai sallittu mielipide. Sen sai kokea myös ministeriaikanaan Timo Soini, joka osallistui Yhdysvalloissa elämää puolustavaan rukoushetkeen. Kaiken uhalla rohkenen kirjoittaa tästä aiheesta, vaikkakin aralla mielellä.
Elämme aikaa, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisoikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä korostetaan. Noiden hienojen arvojen keskellä on musta piste, jota minä en voi ymmärtää: Miksi kaikki ihmisoikeudet puuttuvat kaikkein pienimmiltä ja heikoimmilta, jotka eivät mitenkään voi itseään puolustaa eli syntymättömiltä lapsilta?
On järkyttävää, jos vaarallisin paikka lapselle on äidin kohtu. Tuoreimpien tilastojen mukaan Suomessa liki 8 000 lasta vuodessa menetti mahdollisuuden elää. Pitkään tuo luku oli yli 10 000.
Mistä ihmisoikeudet alkavat? Missä vaiheessa solumöykky muuttuu ihmiseksi?
Ymmärrän toki tilanteen, jos äidin henki on vaarassa. Ymmärrän sen, että naisella on oikeus päättää ruumiistaan, toki, mutta onko kellään oikeutta päättää toisen ihmisen ruumiista? Ihmisen taimi ei ilmesty kohtuun tyhjästä tai sattumalta, hän ei ole syöpä tai sairaus. Hänen ruumiinsa on hänen ruumiinsa ja hänen elämänsä yhtä ainutlaatuinen kuin jokaisen meistä. Jos näin ei ole, niin voisiko joku kertoa, miksi ei!
Psalminkirjoittaja kirjoittaa: ”Sinä tunsit minut jo idullani…” Hän ei tarkentanut, kuinka monta viikkoa vanha se itu on.
Pauli Heinola
Kuusankosken srk:n kappalainen
