Saara-Maria Jurvan vaalisaarna 28.4.2024 Valkealan kirkossa

Joh. 15:10–17

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 15

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”

Kun mietin tätä tämän päivän evankeliumia, huomasin, että siinä oli monta puhuttelevaa kohtaa. Uudelleen ja uudelleen kuitenkin mieleeni nousivat Jeesuksen sanat:

”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni.”

Abrahamia kutsutaan Vanhassa testamentissa Jumalan ystäväksi (Jes. 41:8). Abraham uskoi Jumalan lupaukseen ja siksi Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi ja hän sai nimen Jumalan ystävä (Jaak. 2:23). 

Abraham on uskon esikuva. Hän luotti Jumalan lupaukseen, välillä hän toki epäili ja lankesikin, kuten voimme 1. Mooseksen kirjasta lukea, mutta silti hänen uskossaan oli jotain hyvin ainutlaatuista. Hän luotti sellaisiin Jumalan lupauksiin, joita hän ei nähnyt ja jotka tuntuivat inhimillisesti mahdottomilta.

Mutta miksi Jeesus kutsuu meitä ystäviksi eikä palvelijoiksi?

Tämän päivän evankeliumin teologisessa keskiössä on Jeesuksen opetuslapsilleen antama rakkauden käsky. Jeesus siis pitää jäähyväispuhettaan opetuslapsilleen ennen kuolemaansa viimeisellä aterialla ja antaa tässä yhteydessä heille uuden käskyn sanoen: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.

Rakkauden käsky on evankeliumin teologinen keskiö, vaikka ajattelenkin, että ystävyys Jumalan kanssa on se avain, joka voi selittää meille sitä, miten käsky voidaan ymmärtää oikein.

Usein ensimmäinen ajatus, mikä tulee mieleen siitä, että Jeesus kehottaa meitä rakastamaan toisiamme, on, että onpa ihana kehotus. Juuri sitähän me ihmiset haluamme, että rakkaus vallitsisi.

Kuitenkin, jos kehotusta – tai oikeammin käskyä – miettii tarkemmin, tajuaa sen vakavuuden ja suuruuden. Jos ajattelemme, miten paljon Jeesus rakastaa meitä, niin kuinka me, syntiset ihmiset voisimme ikinä rakastaa ketään yhtä paljon tai samalla tavalla. Jeesuksen käskyhän on aivan mahdoton vaatimus! Että me ihmiset rakastaisimme toisiamme kuten hän meitä!

Vanhan testamentin ja vanhan liiton aikana ihmiset noudattivat Jumalan käskyjä, miten osasivat. Ja koska he eivät voineet pitää käskyjä, jatkuvasti jouduttiin uhraamaan syntiuhreja.

Kun Jeesus tuli, jotain perustavanlaatuista muuttui. Jeesus tuli kuolemaan ihmisten syntien puolesta, jotta eläinuhreja ei enää tarvittaisi. Koko uhrijärjestelmä kävi tarpeettomaksi, kun yksi kuoli kaikkien puolesta ja voitti synnin, kuoleman ja pahan vallan. Jeesus täytti sen rakkauden vaatimuksen, jota me ihmiset emme voineet täyttää.

Samalla muuttui jotain muutakin. Ensinnäkin, Jumalan ja ihmisen välinen suhde muuttui. ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni”. Vanhan liiton aikana Jumalaan seuraavat ihmiset olivat olleet syntiinlankeemuksesta asti Jumalan palvelijoita, mutta kun Jeesus kuoli, Jumala ennallisti suhteensa ihmiseen ja niistä, jotka uskovat Kristukseen, tuli Jumalan ystäviä.

Mutta mitä eroa on palvelijalla ja ystävällä? Jumalan ystävä tuntee Jeesuksen sanojen mukaisesti ”isäntänsä aikeet”. Jo Vanhassa testamentissa Aamoksen kirjassa (3:7) sanotaan: ”Ei Herra Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan palvelijoilleen, profeetoille.” Vanhan liiton aikana Jumala antoi Pyhän Henkensä profeetoille, erityisille palvelijoilleen, ja puhui heille. Uudessa liitossa Pyhä Henki on tullut koko seurakunnan ylle ja asuu meissä jokaisessa. Meistä jokaista Jumala kutsuu ystäväkseen ja haluaa puhua meille, kertoa meille suunnitelmiaan. Hän haluaa antaa ajatuksia, ideoita tai ratkaisuja ongelmiin omalta sydämeltään. Hän haluaa johdattaa meitä niin, ettei meidän tarvitse harhailla pimeässä vaan kuulemme hänen äänensä, joka sanoo, ”Tässä on tie, sitä käykää” (Jes. 30:21).

***

”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”

Jos Jumala, joka on maailman Luoja ja kaiken Ylläpitäjä kutsuu meitä ystävikseen, miten meidän sitten tulisi kohdella toisiamme? Mitä todellinen toisen rakastaminen on? Annan teille yhden esimerkin. Rakastamisessa on monta puolta, mutta nostan esiin nyt yhden puolen, joka nousee siitä, että Jeesus kutsuu meitä ystävikseen.

Jeesus sanoo opetuslapsilleen Markuksen (10:42–45) evankeliumissa opettaessaan heitä: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."

Ja Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”te olette kaikki veljiä” (Matt. 23:8).

Maailma, jossa elämme, on hyvin kilpailuhenkinen ja arvottava. Ihmisiä vertaillaan ja ihmisiä luokitellaan menestyneisiin ja epäonnistuneisiin. Ihmisiin suhtaudutaan eritavoin sen perusteella, pidetäänkö heitä esimerkiksi vaikutusvaltaisina, rikkaina tai julkkiksina. Toisia ihmisiä katsotaan ylöspäin, toisia alaspäin.

Mutta Jumalan rakkaus ei erottele ihmisiä. Kristus kuoli kaikkein suurimmankin syntisen puolesta ja jos tämä uskoo ja on kastettu, Jeesus kutsuu häntä ystäväkseen. Meidän tulisi elää samalla tavoin seurakunnassa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jokaisen ajatuksilla, lahjoilla ja panoksella pitäisi olla yhtä suuri arvo ja jokaisella pitäisi olla tilaa käyttää niitä.

Itselläni on sellainen tausta, että kun synnyin, äidiltäni oli jäänyt lukio kesken ja isäni ei ollut käynyt edes peruskoulua loppuun. Myöhemmin kun olin vähän vanhempi äitini opiskeli enemmän, mutta lapsuus- ja kouluajan elin todellisuudessa, johon ei kuulunut taloudellista hyvinvointia eikä yhteiskunnallista arvostusta.

Lapsuudessani oli silti paljon hyvää, minua rakastettiin ja äitini opetti minut rukoilemaan ja luki minulle Raamattua. Hän keskusteli paljon kanssani, vastasi aina kysymyksiini ja suhtautui ajatuksiini kunnioittavasti. Jo lapsena opin, etteivät koulutustaso tai yhteiskunnalliset lähtökohdat määritä ihmisen viisautta, älykkyyttä tai lahjoja. Ja vaikka kuinka pitkälle olen itse elämässäni opiskellut, en ole unohtanut lähtökohtiani eikä tuo havaintoni ole muuttunut. Ihmiset ovat hyvin samanlaisia riippumatta siitä, onko heillä paljon vai vähän rahaa tai ovatko he enemmän tai vähemmän kouluttautuneita.

Kasvaessani opin vaikenemaan taustastani ja lähtökohdistani, koska lapsena koin ihmisten taholta alaspäin katsovaa sääliä. Sääliä, joka voivotteli, halveksi, muttei auttanut, vaan koki tyytyväisyyttä siitä, että itsellä oli paremmin. Sellaista meidän ihmisten sääli usein on.

Evankeliumeissa kuvataan joitain tilanteita, joissa Jeesus koki sääliä jotakuta kärsivää ihmistä tai väkijoukkoa kohtaan. Kreikan sana, jota säälistä käytetään, kuvaa kuitenkin enemmän myötätuntoa kuin sääliä. Sitä, että liikuttuu toisen tuskasta.

Myötätunnoksi olen itsekin kokenut Jeesuksen säälin. Kun olen elämässäni ollut tilanteessa, joissa olen surrut, itkenyt, ollut maahan lyöty, kun olen kärsinyt, Kristuksen katse ei ole koskaan ollut sillä tavalla säälivä, että olisin kokenut hänen katsovan minua halveksivasti tai vähättelevästi alaspäin. Olen nähnyt hänen silmistään sen, että kun minuun sattuu, häneenkin sattuu. Kun olen ollut pimeimmässä yössä, hän on vain istunut vierelläni ja itkenyt kanssani. Samalla läsnä on ollut tietoisuus siitä, että tämänkin kipuni hän kantoi kärsiessään ristillä. Jeesus ei ole katsonut minua kuten palvelijaansa, jonka pitäisi nopeasti tulla terveeksi, jotta isäntä hyötyisi palvelijan täydestä työpanoksesta, vaan kuten ystäväänsä tai kuten lastaan, jota rakastaa.

Olen monesti miettinyt, miksi Jumala ratkaisi kärsimyksen ongelman kärsimällä itse, eikö ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Vaikka olisi ollutkin joku toinenkin vaihtoehto, tämän on täytynyt olla rakkaudellisin.

Samalla kun Kristus lohduttaa meitä jakamalla kärsimyksemme, hänen silmistään näkyy jotain muutakin. Kristus nimittäin uskoo meihin paljon enemmän kuin mitä me uskomme itseemme. Hän tietää sen, mitä lahjoja hän on antanut meille luodessaan meidän, ja hän tietää mitä hengellisiä lahjoja hän on antanut meille luonnonlahjojen lisäksi. Hän tuntee luonteenlaatumme ja temperamenttimme, mieltymyksemme ja sen, mistä nautimme. Hän iloitsee meistä juuri sellaisina kuin me aidoimmillamme olemme. Ja hän tietää – ja voisiko sanoa haaveilee – siitä, mitä kaikkea hän voisi meidän kauttamme tehdä. Katsoessaan sinua, Jumala näkee valtavasti potentiaalia! Hän näkee kaikki ne lahjat, jotka ovat jo käytössä, kuin myös ne lahjat, joita ei vielä ole otettu käyttöön.

Eli jos rakastamme toisiamme, kuten Kristus on rakastanut meitä, se tarkoittaa sitä, että katsomme toisiamme kuten Kristus katsoo meitä. Jaamme toistemme taakat, kärsimme toistemme kanssa, armahdamme toisiamme, emme aseta yhtä toisen edelle vaan olemme kaikki sisaria ja veljiä keskenämme ja näemme toisissamme Jumalan mahdollisuudet.

***

Uskon, että Jumala haluaa kutsua lahjat ja kutsumukset meistä esiin toistemme kautta, suhteessa toisiin ihmisiin. Hänen tarkoituksensa on, että erityisesti seurakunta on paikka, jossa jokainen voi kokea olevansa merkityksellinen ja jossa jokaisen lahjat voivat nousta taimelle ja kasvaa.

Ajattelen, että tästä Jeesus puhu päivän evankeliumissakin sanoessaan opetuslapsilleen:

”minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy”.

Jeesus näkee jo etukäteen kaiken sen hedelmän, jota me voimme hänestä käsin tuottaa. Kaiken sen, mikä on vasta nupullaan meissä.

Kuitenkin sekä rakastamisen että hyvän hedelmän kasvamisen laita on sama: Me emme voi itsestämme tuottaa tai pusertaa sitä.

Kuten vain Kristuksessa me voimme olla armahdettuja ja puhtaita Jumalan edessä, samalla tavoin rakkaus ja muu hedelmä voi syntyä meissä vain, kun olemme Kristuksessa: hedelmä syntyy hänen voimastaan.

Eli toisin sanoen Pyhä Henki antaa kasvun. Siksi meissä kasvavia hyviä asioita kutsutaankin Hengen hedelmäksi.

No, mikäs meidän osuutemme tässä sitten on? Jos Pyhä Henki vaikuttaa rakkauden ja hyvät hedelmät, niin miten me liitymme asiaan? Pyhä Henki on sellainen, ettei hän koskaan pakota eikä tunkeile. Hän toimii vain, jos sille on tilaa ja hän on tervetullut. Me ihmiset usein vaikeutamme Pyhän Hengen työtä monin tavoin ja estämmekin sitä.

Ystävyydessähän kumpikaan ei pakota toista. Ystävyys perustuu luottamukseen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Jos ystävykset päättävät lähteä retkelle, se ei mene niin, että toinen päättää lähteä ja toisen on pakko tulla mukaan. Eikä evääksi oteta ruokia, joita vain toinen tykkää syödä. Samalla tavoin on Jumalan ja ihmisen välisessä ystävyydessä. Kun Jumala sanoo, että hän kutsuu meitä ystävikseen, se tarkoittaa sitä, että hän kunnioittaa meitä ja meidän tahtoamme. Hän ei pakota meitä mihinkään, vaan hän kaipaa aitoa vuorovaikutusta kanssamme. Hän on kiinnostunut meidän ajatuksistamme, tahdostamme ja tunteistamme. Hän toki tuntee meidät parhaiten, paremmin kuin me itsekään tunnemme itseämme, koska hän on luonut meidät. Mutta hän haluaa kuunnella meitä ja hän iloitsee viettäessään aikaa kanssamme, kun jaamme hänelle ajatuksiamme. Hän on todella luonut meidät eläviksi sieluiksi eikä sätkynukeiksi.

Näin ollen, kun Pyhä Henki tekee työtään meissä, hän puhuu meille sillä tavalla ja johdattaa meitä sillä tavalla, mitä me voimme ymmärtää. Ja me taas vastavuoroisesti voimme etsiä Jumalaa, antaa hänelle tilaa ja hoitaa uskoamme rukoilemalla, lukemalla Raamattua, hakeutumalla uskovien yhteyteen ja käymällä ehtoollisella. Kun teemme tilaa elämässämme Jumalalle, voimme kuulla häntä paremmin.

Kun me vietämme aikaa Jumalan kanssa ja koemme hänen rakkauttaan, Pyhä Henki vaikuttaa meissä niin, että pystymme hänen rakkaudellaan rakastamaan myös muita. Eli sitä mukaa, kun meidän ystävyytemme Jumalaan syvenee, meidän kykymme kohdella muita ihmisiä samalla tavoin kuin Jumala kohtelee meitä, kasvaa.

***

Ystävyytemme Kristuksen kanssa ja hänen rakkautensa, joka vaikuttaa meidän kauttamme, on todistus Kristuksesta, hänen rakkaudestaan ja Jumalan todellisuudesta tälle maailmalle.