Rippileiristä alkoi matkani gospel-musiikin pariin!

Elettiin vuoden 1988 kesäkuuta mennessäni Kouvolan seurakunnan järjestämälle rippileirille Puhjonrannan leirikeskukseen, Rapojärven rannalle. Alkoi kahden viikon mittainen elämäni suuntaa muuttava kokemus. Ensinnäkään ilman vanhempiani en ollut koskaan viettänyt niin pitkää aikaa pois kotoa ja toisekseen oli hienoa päästä tutustumaan uusiin oman ikäisiin ihmisiin. Lisäksi oppitunnit toivat kosketuksen hengellisyyteen ja iltaohjelmat tarjoilivat huumorin siivittämiä esityksiä. Leirillä oli yksinkertaisesti hyvä meininki. Yksin nämäkin olisivat jo riittäneet, mutta leirillä esiintyi myös seurakunnan bändi The Dogrose. Konsertissa kuulluissa kappaleissa oli elämää pohdiskeleva, kristilliseltä pohjalta ponnistava sanoma. Musiikkityyli oli hyvin soitettua melodista kitararokkia ja soittajat olivat taitavia. Tämän aihepiirin lauluja olin kuullut lähinnä virsien muodossa mummon viedessä minua lapsena kirkkoon, mutta tämä esitys oli tajuntaa räjäyttävä kokemus: “Hengellistä musiikkia voi tehdä siis tälläkin tavalla!”. Olin harrastanut musiikkia 7-vuotiaasta asti ja aloittanut kitaransoiton yläkouluikäisenä, joten olin aika innoissani päästessäni juttelemaan soittajien kanssa keikan jälkeen. Tunnelma oli rento ja erityisesti mieleeni jäi se kun minulle esiteltiin Schecterin versio Fender Stratocaster sähkökitarasta sekä legendaarinen Vox AC-30 kitaravahvistin, jossa etuasteen vahvistusta säätämällä saatiin kitara-soundiin rouheaa rock-tyylistä säröä. Tämä oli “tosi siistiä!”, kuten siihen aikaan oli tapana sanoa.

Hengellisten asioiden pohtiminen ei jäänyt vain rippileirille vaan menin jo samana kesänä seurakunnan nuorteniltoihin ja mukaan toimintaan, mikä avasi aivan uudenlaista näkökulmaa myös musiikin harrastamiseen. Lisäksi kävin samana kesänä Suonenjoella poimimassa mansikoita mutta sieltä saadut rahat eivät yrityksistäni huolimatta riittäneet samanlaisen Vox-vahvistimen hankkimiseen, jonka rippileirillä olin nähnyt. Pyysin vanhempiani ostamaan sellaisen, johon isäni totesi: ”En mie sinulle niin kallist osta, se on semmosille ammattilaisille, kato joku halvempi.” Nuoruuden innolla etsin vahvistinta monista myynti-ilmoituksista ja musiikkikaupoista kunnes vihdoin se halvempi löytyi Kuusankoskelta. Se oli vaatimattomampi, Roland-merkkinen, mutta hyvä sellainen. Huomasin pian, että seurakunnan nuortenilloissa oli myös useita muita soittotaitoisia ja bänditoiminnasta kiinnostuneita. Seurakunnan erityisnuorisotyö oli panostanut aktiivisesti musiikkitoiminnan kehittämiseen. Se tarjosi harjoitteluun bändikämpän ja keikkakäyttöön äänentoistolaitteet. Tämä kaikki johti bändin perustamiseen, jossa pääsin soittamaan kitaraa. Kappaleet sanoitettiin ja sävellettiin itse. Seurakunnan puolelta oli vain yksi linjaus, biisien tekstien tulisi olla selkeästi gospelia eli tässä tapauksessa evankeliumin sanomaa suomenkielellä. Musiikkityyliin ei otettu kantaa.

Seurakunnan nuorisotyön piirissä olikin siihen aikaan useita bändejä. Toiminta tähtäsi siihen, että jokaiselle bändille haluttiin luoda mahdollisuus oman ohjelmistonsa esittämiseen Kouvolassa tai silloisten ympäristökuntien alueella. Joka loppiainen järjestettiin loppiaiskonsertti, jossa kaikki seurakunnan bändit pääsivät soittamaan suurelle yleisölle. Konserttiin myytiin pääsylippuja ja tuotto suunnattiin 1990-luvulla ensisijaisesti lähetystyön tukemiseen. Bänditoiminnalla oli myös pelisäännöt, joita tuli noudattaa. Jos esimerkiksi jotain meni rikki tai hajosi, siitä tuli ilmoittaa. Jos pelisääntöjä ei jostain syystä noudatettu, asioista keskusteltiin rakentavasti. Jos oikein muistan, kerran kuussa pidettiin myös bändipalaveri, jossa kaikki bändit kokoontuivat keskustelemaan ja kertomaan kuulumisistaan, mikä vahvisti bändien välistä kommunikaatiota. Bändihankkeet, joissa sain itse olla tuolloin mukana, olivat Gaza, The Prodigal Son, Hanne ja Paukku sekä pitkäkestoisimpana Hakke & Heinämiehet.

Olin rippileiristä aina opiskeluvuosien alkuun, noin vuoteen 1995 asti, mukana seurakunnan nuortentoiminnassa: nuortenilloissa, raamattupiirissä, nuorten seuroissa ja rukouspiirissä, sunnuntaijumalanpalvelusten jälkeisillä kirkkokahveilla ja bänditoiminnassa. Kaikessa korostui keskusteleva tyyli, joka teki toiminnasta yhteisöllistä. Tunsin, että sain kuulua joukkoon omana itsenäni ja kasvuani tuettiin niin hengellisesti kuin musiikintekijänä.

Vuosikymmenten aikana olen tehnyt musiikkia ja sanoittanut omia laulujani eletyn elämän ja Raamatun sanoman pohjalta. Olen palannut seurakunnan nuortentoiminnassa saamieni kokemusten äärelle kiitollisena ystävistä, yhteisöstä ja opetuksesta, joka vei minut evankeliumin luo. Joh. 3:16 avaa evankeliumin tiivistetysti: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (RK 1992). Tässä kohdassa on kyse uskosta ja rakkaudesta, joka on täysin ehdotonta. Nämä yhdessä tuovat elävän toivon elämän kaikkein vaikeimpiinkin hetkiin. Tästä uskosta, tästä rakkaudesta ja tästä toivosta olen halunnut pitää kiinni elämäni kaikissa käänteissä. Kokemusteni myötä evankeliumista nousevat sanat ”anna anteeksi” ja ”saat anteeksi” ovat osoittautuneet tarpeellisiksi, rakkautta ja toivoa tuoviksi sanoiksi.

Elokuussa 2026 Tampereen Nokia Arenalla järjestettiin Glow Festival, joka on tällä hetkellä Suomen suurin gospelmusiikin ja kristillisen pop-rockin juhla. Tapahtuman yleisössä sekä estradilla oli myös Kouvolan entisiä seurakunnan nuoria 90-luvulta. Oli hienoa huomata, että ammennamme samoista arvoista ja sanomasta kuin vuosikymmeniä sitten. Musiikkipiireissä toimineena pidän arvokkaana sitä, että hengellistä musiikkia esitetään ja musiikin tekijöitä tuetaan edelleen.

Siunaavin terveisin Hans Kallio