- Anjalankosken seurakunta
- Elimäen seurakunta
- Kouvolan seurakunta
- Kuusankosken seurakunta
- Valkealan seurakunta
- Jaalan kappeliseurakunta
- Valkealan seurakunta
Lapsuuteni ja nuoruuteni seurakunta
Arja Koskinen muistelee 19.3.2026
Olen syntynyt Valkealassa. Kävin Tornionmäen vanhaa, pientä kansakoulua. Koulussa oli vain kolme luokkahuonetta, siksi koulua käytiin vuoroissa. Koulu alkoi joskus kahdeksalta ja joskus kahdeltatoista. Joitakin tunteja oli silloin tällöin päällekkäin. Hirveän pimeää oli syksyllä, kun tulin koulusta kotiin, piti ihan juosta.
Kouvolan Tyttölyseossa tulimme aamulla rukousaula-nimiseen paikkaan, jossa seisoimme riveissä. Sivuilla oli tuoleja, jonne pääsi istumaan, jos alkoi pyörryttää. Uskonnonopettaja ehdotti virsiä. Myös seurakunnan kappalainen Pentti Heikkilä opetti koulussa uskontoa ja piti aamuhartauksia. Hän ehdotti useimmiten virttä Tule kanssani, Herra Jeesus. Musiikinopettaja Lempi Olkku tai Katri Tengen säestivät urkuharmonilla, ja kaikilla oli velvollisuus laulaa tai ainakin availla suutaan. Lempiaineeni koulussa olivat uskonto, historia ja matematiikka. Kävin lukiossa matikkalinjan.
Rippikoulua käytiin koulun yhteydessä oppikoululaisten ryhmänä, tytöt erikseen, pojat erikseen. Pentti Heikkilä, josta tuli ensimmäinen esimieheni Kouvolan seurakunnassa, opetti minulle uskontoa ja piti rippikoulun. Minut konfirmoitiin Kouvolan Pääkirkossa, nykyisessä ortodoksikirkossa. Kirkkoa lämmitettiin kaminoilla. Talvella takakulmassa, jossa seurakuntanuoret tapasivat istua, oli sangen lämmintä. Meillä seurakuntanuorilla oli omaa toimintaa viikollakin, silti hyvin tärkeää oli, että sunnuntaina me nuoret menimme kirkkoon seurakunnan pääjumalanpalvelukseen.
Minulle on jäänyt erityisesti mieleen jakso, jolloin tutustuimme ryhminä lähetystyöhön. Yksi ryhmä tutustui Formosan työhän, toinen ryhmä Ambomaan toimintaan, kolmas Israelin lähetystyöhön. Ryhmät kokoontuivat useamman kerran ja tutustuimme näihin asioihin kirjojen avulla. Viimein kerroimme toisillemme, mitä olimme löytäneet kultakin alueelta.
Lauantaina oli nuorten ilta. Lauloimme, oli nuorten puheenvuoroja ja rukousta. Seurakuntanuorilla oli kuoro ja puhallinsoittokunta. Olen kuullut näiden esiintyvän. Raamattuopetusta annettiin nuorten illoissa. Tapani Saarinen oli nuorisopappina. Nuorisotyöntekijänä oli Yrjö Kalliokuusi, muistan hänet parhaiten retkiltä. Nuorten toimintaan osallistui myös jonkin verran poikatyöntekijä. Teimme retkiä Märkjärvelle, jossa ohjelma oli saman tyyppistä, kuin lauantai-iltoina. Lappalan kesäkodille mentiin pyörillä. Siellä pelasimme lentopalloa, saunoimme ja oli yhteisiä illanviettoja. Nuotiopaikalla paistoimme omia makkaroita. Jotkut hiihtelivät sinne myös talvella. Talo oli myöhemmin kesällä oleskelupaikkana, ei yöpymispaikkana, koska takan muuri olisi pitänyt korjata.
Työurastani Kouvolan seurakunnassa
Aloitin työt Kouvolan seurakunnassa vuonna 1968 ylimääräisen lehtorin virassa. Pentti Heikkilä vastasi lähetystyöstä, minun vastuullani oli olla lähetyssihteeri. Kun lapsityö alkoi laajentua, lähetyssihteerin tehtäviä jaettiin: Ilona Ahonen tuli lähetyssihteeriksi ja Kaija Mäkelä, Kääriäisen liikkeen omistajan tytär ja vastaava työntekijä, alkoi hoitaa kirjeet lähetyskentille. Suunnittelin edelleen lähetystapahtumia.
Erilaiset toimikunnat olivat työssä valtava apu. Minulla oli työntekijänä läsnäolovelvollisuus naistyön, lähetystyön ja päiväkerhotyön toimikunnissa. Pyhäkoulutyön toimikunta oli erikseen, siitä työstä vastasi Hannu Purhonen. Päiväkerhotyö kasvoi ja uusia toimipisteitä tuli jatkuvasti.
Marja Ailama oli vastannut päiväkerhotyön aloittamisesta vuodesta 1963, mutta hyvin pian perustettiin päiväkerhotyön toiminnanohjaajan virka. Toiminnanohjaajaksi tuli Soili Mäenpää joko vuonna1968 tai 1969. Sittemmin vastuualueikseni jäivät naistyö ja päiväkerhotyö. 70-luvulla pyhäkoulutyö ja iltapäiväkerhotyö yhdistettiin päiväkerhotyön kanssa lapsityöksi ja miestyö ja naistyö yhdistyivät aikuistyöksi niin, että hoidin edelleen naistyön osuuden.
Edeltäjäni lehtori Airi Luntinen piti Lappalalla äiti-lapsileirin, jossa yövyttiin. Tästä leiristä syntyi Sarkolaan äiti-lapsi-piiri. Jatkoin Airin erityisestä toivomuksesta työntekijänä äiti-lapsi-piirissä. Lastenohjaajat olivat lasten kanssa isossa salissa, ja minä keskustelin äitien kanssa pienessä salissa keittiön vieressä. Joimme kahvia, josta Toini Laamanen useimmiten huolehti. Keskusteluaiheet liittyivät ongelmatilanteisiin lasten kanssa. Piirissä sai vertaistukea: miten asioita voisi hoitaa tai joku oli asian ratkaissut. Joskus keskustelun aiheena oli naisen elämä ja arki, mitä äidiltä vaaditaan ja miten nainen selviytyy arjen vaatimuksista ja väsymyksestä.
Erityisesti minulle on jäänyt mieleen jakso, jolloin diakoniatyön puolelta tuli äiti-lapsi-piirille pyyntö avun tarpeesta Raja-Karjalan puutteeseen. Useampana vuotena yhtenä joulunaluspäivänä jokainen toi pakettiin laitettavaa. Diakoniatyöntekijä rajaseudulta lähetti tietoa yksittäisten perheiden tarpeista ja piirissä pohdittiin, kenellä oli sopivaa vaatetta ja leluja mihinkin perheeseen. Piiriläisistä tämä mahdollisuus auttaa tuntui hyvältä.
Viitakummussa kokoontui myös äiti-lapsipiiri. En käynyt siellä yhtä tiiviisti, sillä siellä oli kasvatustyöhön koulutuksen saanut ohjaaja.
Toinen piiri, jonka perin Airi Luntiselta, oli Sotilaskotisisarten hengellinen jaosto. Tämä raamattupiiri kokoontui Sotilaskodissa Kouvolan varuskunta-alueella vielä senkin jälkeen, kun varuskunta siirtyi Vekarajärvelle. Piirissä käsiteltiin Raamattua jonkin aiheen mukaan tai kirja kerrallaan. Piiri kokoontui vireästi kerran kuussa talviaikana. Piiriläisille oli tärkeää isänmaallisuus ja kaikki mitä varuskunnassa tapahtui. Piirin aihevalinnoissa tämä ei kuitenkaan näkynyt. Piiriläiset kokivat, että pelkkä henkinen tai toiminnallinen auttaminen ei riitä vaan tarvitaan itselle hengellistä pääomaa, jonka avulla jaksaa toimia. Kirkko oli tärkeä. Jaosto piti tärkeänä, että piiri liitti heidät seurakunnan toimintaan.
Naistyössä oli kolme naisten raamattupiiriä: Sarkolassa, Käpylän kirkolla ja Seurakuntakeskuksessa. Aune Ylä-Outinen veti Käpylän piiriä, Hilkka Etelävuori Sarkolan piiriä. Hilkan jälkeen vetäjäksi Sarkolaan tuli Eila Hurri. Itse olin mukana Seurakuntakeskuksen piirissä ja kun olin estynyt, Haminasta tänne muuttanut Martta Koistinen sijaisti minua. Piirit kokoontuivat kerran viikossa. Kiva jakso oli, kun käsittelimme seuraavan pyhän tekstiä ja sain luvan käyttää piiriläisten ajatuksia saarnoissani. Piiriläiset antoivat mielellään tähän luvan, oli mukava kuulla omia ajatuksiaan saarnassa. Myös toisten pappien saarnoja oli mukava kuunnella, tuleeko siellä samoja ajatuksia.
Naisten jumpat alkoivat Sarkolasta. Suoma Saine löytyi ensimmäiseksi, pitkäaikaiseksi jumppapiirin vetäjäksi ja Hilkka Etelävuori piti huolta hartauden pidosta, ellen itse päässyt paikalle. Kun muualla kaupungissa kuultiin, että tällainen piiri kokoontuu, niitä syntyi Kaunisnurmen, Kankaan ja Tornionmäen koululle. Ravikylän omassa työpisteessä kokoontui myös jumppapiiri. Kaikissa piireissä oli omat jumppavetäjät. Viimeistä, Tornionmäen kerhopisteelle siirtynyttä jumppapiiriä veti pitkään Pirkko Reinman. 90-luvun lama lopetti nämä piirit, koska koulujen vuokria ja jumppavetäjien korvauksia ei enää saatu talousarvioon. Piirejä kuitenkin kaivattiin. Palautteen mukaan myös pieni hartaushetki, jonka joko itse tai vetäjä kirjasta lukien piti, merkitsi jumppaajille paljon.
Naisten päiviä pidin keväällä Marian päivän tienoilla. Naistoimikunta suunnitteli ja toteutti niitä innolla ja ehdotteli, ketä kutsutaan. Päiviä järjestettiin Seurakuntakeskuksessa ja joskus Käpylässä. Mieleeni muistuu, kun Maija Paavilainen ja Satu Kantola olivat mukana. Naistoimikunnalla oli yhteyksiä Marttoihin. Kävin usein monissa Martta piireissä vierailijana. Martat olivat tärkeä yhteistyökumppani Naisten päivien järjestämisessä. Kun seurakuntaemännäksi saatiin Mirja Heinonen, hän hoiti tarjoilua.
Naisten retkiä tehtiin sekä Suomen alueella, kerran käytiin myös Ruotsissa ja Tallinnassa. Ruotsissa tutustuttiin menemällä laivalla Vaasasta Ruotsiin ja kuljettiin kaunista pohjanlahden rannikkoa ja yövyttiin muutamia öitä. Tallinnan matkalla kävimme Estonia-oopperassa. Hilkka Etelävuoren tytär Hanna-Maija Etelävuori toimi oppaanamme paikallisoppaan Urve Heiterin ohella. Suomessa kävimme kerran Vivamossa ja Heinäveden suunnassa tutustumassa nunna- ja munkkiluostariin.
Tärkeänä asiana seurakuntaelämästä haluan sanoa, että vapaaehtoisten työ on aina ollut Kouvolan seurakuntaelämän kivijalka. Vapaaehtoistyötä ei työurani aikana kuitenkaan nostettu samalla tavalla esille, kuin mitä tänä päivänä tehdään. Mukavaa yhdessä tekeminen kuitenkin oli.