Kirkko ja koulu, yhteiskunnan sivistyksen lähteillä

Ajatus koulujen ja kristillisen kirkon yhteistyöstä ei ole mikään uusi verkostoitumisen ja informaatiovaikuttamisen muoto nykypäivänä. Oikeastaan voisi sanoa, että nykymuotoinen koulujärjestelmä ja oppivelvollisuus ovat kirkon lahja aikanaan itseään etsivälle kansakunnalle.
Koulun ja seurakunnan ystävyys, yhteistyö ja avunanto ovat olleet vuosikymmeniä hyvin luontevalla tasolla. Osaltaan ilmiöön vaikuttaa juuri uskonnonopetuksen rooli koulujen opetussuunnitelmissa. Kouvolan seurakunnan papit, kuten Kyösti Finer, Juha Palm, Keijo Gärdström ja Kari Niemelä sulautuivat luontevasti aikanaan osaksi opettajayhteisöä sivutoimisina uskonnonopettajina. Jo ajatus, että seurakunnan pappi opettaa uskontoa sivutoimena voi toki modernissa maailmassa herättää kummastusta ”rajojen hämärtymisestä”, mutta oman kokemuksen mukaan kritiikkiä roolien sekoittumisesta ei tarvinnut huolehtia.

Koulun arkea on vuosikymmenet sävyttänyt opetussuunnitelmien vaihtuminen ja sitä kautta myös koulujen käytänteiden muuntuminen. Erityisen selvästi tämä näkyi niin sanotun tunnustuksellisen uskonnonopetuksen loppumisena Suomen kouluissa v 2003, jolloin tilalle tuli ”oman uskonnon opetus”. Taustalla oli uusi uskonnonvapauslaki, jossa haluttiin selkeyttää rajaa uskonnonharjoituksen ja uskonnonopetuksen välillä. Myöhemmissä opetussuunnitelmien päivityksissä myös uskonnonopetuksen tuntimäärät laskivat, esimerkiksi v 1995 uskontoa opetettiin lukioissa viisi opintojaksoa, vuonna 2003 kolme ja nykyään enää kaksi kaikille kirkkoon kuuluville ja muille vapaaehtoisille. Uskonnonopetuksen luonne on ainakin toisella asteella kokenut selkeän rakennemuutoksen.

Koulun ja seurakunnan yhteistyölle on siis nykyisessä lainsäädännössä jäänyt enemmänkin sidosryhmän ja supportiivisen toimijan rooli. Tämä näkyi hyvin esimerkiksi Kouvolan Yhteiskoulun suuressa tulipalossa v 2014, jolloin kirkon henkinen huolto oli varsin suuressa roolissa henkisen ensiavun antajana. Koulujen ja kirkon yhteistyö ei siis ole katkennut, se on muuttanut vain muotoaan. Yksi mielenkiintoinen toiminnallinen muutos on myös erilaisten tapahtumien ja juhlien olemus. Vielä muutama vuosikymmen sitten seurakunta kävi pitämässä oman tunnustuksensa mukaisia päivänavauksia kouluissa. Monissa suurissa juhlapäivissä kirkko oli selkeästi esillä, esimerkiksi koulujen merkkivuosijuhlissa tai kirkkovuoden tärkeissä tilaisuuksissa, kuten joulu, pääsiäis- ja kevätkirkoissa. Nykyään esimerkiksi lukioissa ei ole jäljellä mitään noista kirkollisista perinteistä. Taustalla on yhteiskunnallinen muutos, jossa osaltaan vaikuttaa juuri niin sanottu negatiivinen uskonnonvapaus, eli kenenkään ei tarvitse vasten tahtoaan osallistua uskonnolliseen toimintaan. Kuitenkin esimerkiksi ylioppilasjuhlissa voidaan edelleen laulaa suvivirsi ja joulujuhlissa saa viitata Betlehemin tapahtumiin. Varmaankin moni ajattelee tässä kohtaa sanaa ”maallistuminen”, mutta kouluissa tämä näkyy enemmänkin uskontopuheen monipuolistumisena globalisaation ja maahanmuuttajien kasvun seurauksena.

Koulujen ja seurakunnan yhteistyö ei ole kokonaan hävinnyt. Edelleenkin tehdään esimerkiksi lukion uskonnon vapaaehtoisessa opintojaksossa uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta Suomessa vierailuja Kouvolan keskuskirkkoon, jossa pappi esittelee esimerkiksi kirkkovuoden liturgiset värit ja asusteet. Perusopetuksessa on edelleenkin koulukirkot ja seurakunnan niin sanottu tunnustukseton päivänavaus. Keskustan lukiossa seurakunnan nuorisotyö käy tiistaisin tarjoamassa kahvia ja pullaa ja tietoa eri nuorisotyön toimintamuodoista. Paikalla on aina runsaasti nuoria tapaamassa tuttuja nuorisotyössä mukana olevia työntekijöitä. Joku voisi toisaalta sanoa, että seurakunnan ja koulun tiivis yhteistyö on kovin näivettynyttä entiseen ”hyvään aikaan” verrattuna. Mielestäni ajatuksessa on osa totuutta. Monesti tiiviit yhteistyömuodot perustuvat myös työntekijöiden omaan ”työnäkyyn” olla siellä missä seurakuntakin on, mutta muuttuuhan meillä myös maailma ympärillämme ja aina on mahdollisuuksia myös uusille kokeilevan yhteistyön innovatiivisille muodoille.

Risto Pesonen
Historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon lehtori