Muistelua Kouvolan seurakunnan diakoniatyöstä
Maria Töyrylä ja Eija Grönvall:
Diakoniatyön ydinajatuksena on auttaa ihmisiä, joita ei muulla tavoin auteta. Avun saamisen edellytyksenä ei ole seurakunnan jäsenyys. Diakoniatyössä työskentelee tiimi, missä on kuusi diakoniatyöntekijää sekä sihteeri ja teologi. Työntekijöillä on yleisen diakoniatyön, mihin mm taloudellinen avustaminen ja yksilötapaamiset kuuluvat, ohella kullakin ollut oma vastuualueensa. Heidän rinnallaan työssä on vapaaehtoisia. Diakoniatiimi on läsnä sekä asiakkaiden, vapaaehtoisten että myös diakoniatyöntekijöiden työn tukijana. Rikkaus on olla sekä antamassa että saamassa, usein molempia yhtä aikaa, varsinkin vapaaehtoisena toimimisen näkökulmasta.
Tämä teksti on muotoutunut muistimme varassa omiin kokemuksiimme perustuen, eikä siten ole täydellinen kuvaus saatikka historiikki diakoniatyöstä. Joiltakin osin tukena omalle muistamisellemme oli Kari Mäkisalon teksti diakoniatyön muutoksista Kouvolan seurakunnassa.
Leirit ja kerhot
Leiri- ja kerhotoiminnat ovat olleet tyypillisiä diakoniatyön muotoja erityisesti menneinä vuosina. Niitä on järjestetty esimerkiksi vanhuksille, kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille, työttömille, kuuroille, läheisensä menettäneille. Osa näistä toimii edelleen, kerho nimitys on vain muuttunut ryhmäksi. Osan tilalle on syntynyt uudenlaista toimintaa kuten maahanmuuttajatyö, jotkut on loppuneet, esimerkiksi romaani-, liikunta- näkövammaisten ja vanhusten leirit ja kerhot. Leirit, joita edelleen järjestetään ovat lyhentyneet viikosta kolmeen päivään. Diakoniatyössä on seurattu kunakin aikana ihmisten tarpeita ja pyritty vastaamaan kysyntään. Muun muassa kuurojen leiri- ja ryhmätoiminta sekä muu tuki ja apu, joka on ollut valtakunnallisestikin merkittävää diakoniatyötä, on hyvä esimerkki kirkon aloittamasta toiminnasta, jonka tarve on ratkaisevasti vähentynyt apuvälineiden kehittymisen myötä, ja joka on mm tulkkitoiminnan osalta siirtynyt yhteiskunnan vastuulle.
Vanhusten kerhoista Ystävänkammarille
Vanhusten kerhojen osallistujien vähentyessä tilalle on tullut kaiken ikäisille suunnattu Ystävänkammari. Yhteiselle lounaalle kokoonnutaan kerran viikossa ja mikä tärkeintä samalla tavataan ystäviä, tutustutaan uusiin, osallistutaan hartauteen ja ohjelmahetkeen. Ystävänkammarin toiminta käynnistyi opettaja Elma Katajan testamentin mahdollistamana kerrostaloasunnossa Kouvolan ydinkeskustasta. Ajatuksena oli avoin kohtaamispaikka, missä oli mahdollisuus kahvitteluun, yhdessäoloon ja työntekijän tapaamiseen (Mäkisalo). Joidenkin vuosien jälkeen toiminta siirtyi kaupungin aloitteesta heidän perustamansa Ikäaseman yhteyteen, missä seurakunta huolehti viikoittain yhden päivän ohjelmasta sekä osallistui omalta osaltaan tilavuokran maksamiseen. Pari vuotta sitten kaupunki luopui Ikäaseman tilasta ja seurakunta siirsi oman toimintansa seurakuntakeskukseen, mikä vaikuttaa olleen hyvä ratkaisu. Kammarilla nykyään tarjottava edullinen keittolounas on ollut todellinen menestys, viikoittain kävijöitä on noin kahdeksankymmentä, vilkkaimpina kertoina sata ruokailijaa.
Yksilötapaamiset ja kotikäyntityö
Diakoniatyön yksilötapaamiset mahdollistavat kiireetöntä ja luottamuksellista keskusteluapua. Tarve avulle voi nousta erilaisista elämän kriiseistä, yksinäisyydestä, hengellisistä kysymyksistä. Mahdollisuus yksilötapaamisiin on paitsi toimistolla myös työntekijän tekemillä kotikäynneillä. On henkilöitä, joille syystä tai toisesta kodin ulkopuolella liikkuminen on vaikeaa. Taustalla voi olla esimerkiksi toimintakyvyn heikkeneminen tai muita haasteita. Kotikäynneillä diakoniatyö tulee konkreettisesti ihmisen luo, hänen omaan ympäristöönsä ja arkeensa. Tuen tarve konkretisoituu selkeämmin kuin toimistolla käydyssä keskustelussa. Merkitystä on myös sillä, että toimistolla tavatessa ollaan työntekijän maaperällä, kotona ihmisen omalla alueella, mikä tekee kohtaamisesta tasavertaisemman.
Päihdetyö
Yhtenä diakoniatyöntekijöiden vastuualueena Kouvolassa on ollut vuosikymmenten ajan päihdekäyttäjien kohtaaminen ja tukeminen. Työn alkaessa asiakaskunnassa oli useita kodittomia ja korvikeaineita käyttäviä alkoholiongelmaisia. Tuolloin diakoniatyö osallistui Kouvolan katulähetys ry:n perustaman miesten yömaja Toivonkodin toiminnan tukemiseen (Mäkisalo). Kun yhteiskunta alkoi osaltaan huolehtia päihdeongelmaisista henkilöistä, seurakunnan päihdetyö muotoutui yhteistyöksi A-klinikan ja muiden järjestöjen sekä nykyään hyvinvointialueen kanssa. Yhteistyökumppanin näkökulmasta olen saanut kokea, kuinka arvokasta ja mutkatonta diakoniatyön kanssa toimiminen oli. Asiakkaiden ohjaaminen leireille, avustusten saaminen joihinkin erityistilanteisiin, diakoniatyöntekijän vierailut päiväkeskuksessa asiakkaita tapaamassa olivat luontevia asioita (Töyrylä).
Vuosien kuluessa päihdekäytön muuttuessa alkoholin ongelmakäytöstä enenevässä määrin huumeiden käyttöön, on luovuttu turvallisuussyistä ns. PAV-leireistä ja saunailloista. Vielä on kuitenkin muistoissa diakoniatyöntekijä, joka joulun alla saunaillassa jakoi miehille puhtaat, lämpöiset alusvaatteet.
Yhteisvastuukeräys
Yhteisvastuukeräyksen organisointi on ollut Kouvolan seurakunnassa diakoniatyön vastuulla. Keräyksen toteuttamiseen on osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia. Menneinä vuosina suosittu keräysmuoto oli ovelta ovelle kerääminen. Kuljettiin lahjoituslistan kanssa, mihin lahjoittajat omalla allekirjoituksellaan vahvistivat antamansa rahasumman. Kerääjillä saattoi olla vuodesta toiseen omat ”vakiotalot”. Heitä kaivattiin, elleivät he tulleet keräyksen ensimmäisinä päivinä soittamaan ovikelloa. Paitsi konkreettisesti keräyksestä, oli myös kyse kohtaamisesta, keskustelutuokiosta siinä ovella tai hiukan peremmällä.
Yhtenä todella merkittävänä listakerääjänä muistetaan kouluneuvos ja poikalyseon rehtori Helvi Honka. Hän keräsi ”omilta pojiltaan” ja erityisesti heiltä, joilla oli oman yhteiskunnallisen asemansa suomaa vaikutusvaltaa lahjoitusten määrään.
Nykyään listakeräyksen tilalla on pääosin kauppakeskuksissa ja erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa toteutettu lipaskeräys.
Myös seurakunnan muut työmuodot ovat olleet mukana keräyksen toteuttamisessa esimerkiksi järjestämällä konsertteja yhteisvastuun hyväksi. Yksi omaleimainen ja näkyvä tapahtuma useiden vuosien ajan oli kanttorimme Pekka Ainalin ideoima ja organisoima ”renkaan potkiaiset”, autojen renkaiden kevätvaihto seurakuntakeskuksen pihalla vapaaehtoista maksua vastaan. Liittyipä siihen polkupyörän huoltopalvelua ja joinakin vuosina autojen sisätilojen imurointiakin.
Yhteisvastuukeräyksen omaan seurakuntaan jäävän osuuden käyttöä on diakoniatiimi pohtinut kunkin keräysvuoden teeman mukaisesti yhdessä johtokunnan, sittemmin vastuuryhmän kanssa. Esimerkiksi 2004 keräysteeman mukaisesti järjestettiin Kouvolan alueella lapsiperheiden kanssa toimiville tahoille koulutuspäivä teemana äitien päihdekäytön haitat.
Tuutarityö
Kari Mäkisalon mukaan maaherra Matti Jaatinen esitti vuonna 1992 seurakunnalle vetoomuksen aloittaa ystävyysseurakuntatyö jonkin inkeriläisseurakunnan kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin vahvistettiin kirkkoneuvostossa suhde Tuutarin seurakuntaan. Vuonna 2006 piispat Aarre Kuukauppi ja Voitto Huotari vihkivät käyttöön Tuutarin kirkon, joka valmistui Kouvolan seurakunnan tuella. Kirkon rakentamista hoidettiin suurelta osin vapaaehtoisvoimin, käytännön toimista huolehti diakoniatyön puolesta Tuutarin Tuki ry.
Vapaaehtoistyö Tuutarissa oli mielenkiintoista ja värikästäkin; rakennettiin, muonitettiin, osallistuttiin Jumalanpalvelusten järjestämiseen kirkkokahveineen, tehtiin kotikäyntejä, joilta muistoissani on Lasse-papin toimittama kotiehtoollinen, vietettiin Joulujuhlia ruokapitoineen. Paikan päälle täältä kotoa matkustettiin pikkubussilla, joka oli ahdettu tosi täyteen erilaista tavaraa. Mukana oli talkooporukan ruuat, lahjoitettuja vaatteita ja monenlaista tarvittavaa. Joulujuhliinkin kuljetettiin täydellinen ateria kylmälaatikoissa. Rakennustarvikkeet ostettiin käsityksemme mukaan pääosin Venäjältä. Vaatteet Tuutarin seurakunta myi kirpputorilla ja sai näin toimintaansa varoja.
Ehkä mieleenpainuvin havaintoni oli se, kun ensi käynnillä Tuutarissa näin kirkon naapurissa pieniä, heikkokuntoisia taloja, joiden pihamaat olivat aivan täpötäynnä hyötykasveja, vain kapea polku portilta ovella oli viljelemättä. Joidenkin vuosien jälkeen pihoihin ilmestyi myös kukkia, mikä oli minulle merkki vaurastumisesta. Muistan myös, kuinka ensimmäisinä aikoina, jolloin olin mukana, veimme makuupusseja talven varalle, koska kodeissa oli todella kylmä. Meillä talkoolaisilla oli lämmintä kirkossa nukkuessa.
Vapaaehtoiset
Vapaaehtoisia on ollut mukana hyvin monenlaisissa diakoniatyön toiminnoissa, Heitä on leiriavustajina ja yhteisvastuukerääjinä, kahvinkeittäjinä, ulkoiluystävinä, erilaisissa tehtävissä Ystävänkammarilla, muutto- ja saattoapuna asioimisessa terveydenhoidossa, apteekissa yms. talkootouhuissa Tuutarin työssä. On jaettu Kouvojen koripalloturnauksen hävikkiruokaa ja diakonityöstä apua on saanut aina lampun vaihdosta telkkarin viritykseen ja taulun seinälle laittoon. Toiset vapaaehtoistoiminnat ovat näkyvämpi, toiset kuten lähimmäisenä toimiminen ovat hiljaista, näkymätöntä, mutta erittäin arvokasta lähimmäisen tukemista.
Monen vapaaehtoistoimijan tie diakoniatyöhön on tapahtunut henkilökohtaisen kutsun kautta. Joku työntekijöistä tai mahdollisesti joku jo mukana olevista vapaaehtoisista on pyytänyt mukaan. Aivan yhtä hyvin halutessaan vapaaehtoiseksi, voi olla itse yhteydessä diakoniatyöhön. Jokaisen oma elämäntilanne määrittää, minkälaiseen toimintaan ja osallistumiseen hänellä on mahdollisuuksia, voimia ja aikaa.
Diakoniatyö elää ja muuttuu ajassa
Kun itse elää ajassa, sopeutuu huomaamatta yhteiskunnassa ja seurakunnassa tapahtuviin muutoksiin. Mikä on muuttunut, mikä pysynyt? Pysyvyyttä on diakonityön perusta, lähimmäisen rakkauteen perustuva auttaminen. Yhtäläisyyttä on se, että reagoidaan ihmisten hätään ja hyvinvointiin vaikuttaviin muutoksiin. Laman aikana 1990-luvulla diakoniatyö järjesti työttömille leiri- ja retkitoimintaa sekä lyhytmuotoista kurssitusta, minkä jälkeen kurssin käyneet perustivat itsenäisesti toimineen työttömien yhdistyksen (Mäkisalo). Tänä vuonna yhdeksi diakoniatyön vastuualueeksi määriteltiin lapsiperheet, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt sosiaaliturvan leikkausten ja yleisen taloustilanteen vuoksi.
Diakoniatyössä on tehnyt hyvin monenlaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, mm kaupungin, nykyisin hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin kanssa. Oma kokemukseni on, että tullessani Kouvolaan vuosikymmenet sitten, yhteistyö perustui ainakin osittain henkilökohtaisiin tuttavuuksiin. Sittemmin yhteistyö on muuttunut enemmän organisoiduksi. Nykyään on sovitut yhteistyön rakenteet ja verkostoituminen eri toimijoiden kanssa ovat tulleet merkittäviksi.
Diakoniatyön asiakaskunta on yhteiskunnan taloudellisten kriisien ja työttömyyden seurauksena nuorentunut. Samalla digitalisoituminen on lisääntynyt ja antaa mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteydenpitoon. Myös taloudellisen avun käytännöt ovat muuttuneet. Nykyään selvitetään tarkemmin asiakkaan tilannetta, häneltä pyydetään dokumentit ja selvitykset kuten tiliotteet ja Kelan päätökset, joilla hän osoittaa, mihin on rahansa käyttänyt. Asiakkaat ovat tottuneet tähän toimintatapaan, se on heille tuttua mm sosiaalitoimen kanssa asioimisesta. Taloudellisen avun merkityksestä, kiitollisuudesta ja halusta vastavuoroisesti auttaa kertovat ne kerrat, kun asiakas oman tilanteensa kohennuttua ottaa yhteyttä ja haluaa antaa saamansa ylimääräisen tulon käytettäväksi seuraavalle apua tarvitsevalle.
Diakoniatyöntekijät ovat alansa osaajia, helposti lähestyttäviä toimijoita suhteessa sekä seurakuntalaisiin että vapaaehtoisiin. Tiimiä on vuodesta 2004 alkaen täydentänyt sihteeri omalla vankalla ammatillisella osaamisellaan sekä teologi omalla asiantuntijuudellaan.
Diakonitiimissä vallitsevaa rentoutta kuvaa erään työntekijän suhtautuminen laitapuolen kulkijaan, joka kyllästyi odottamaan vastaanotolle pääsyä, nappasi anopinkielen odotustilasta ja paineli se kainalossa heiluen kaupungille. Diakoni huomasi tapahtuneen ikkunasta ja tuumasi, että onpa yhdellä miehellä ainakin jotain millä koristaa karua kotiaan. Asiakkaiden odotustila oli tuolloin vanhan diakoniatoimiston aikaan eteisessä, josta kuljettiin toiseen kerrokseen.
Uudet työtilat
Vanha diakoniatoimisto sijaitsi Kouvolan seurakuntakeskuksen nykyisen keittiön kohdilla. Toimisto oli ollut aiemmin asunto ja oli siksi sokkeloinen. Kaikille työntekijöille ei ollut omaa työhuonetta ja ihmetellä voikin, kuinka asiakkaiden kahdenkeskiseen tapaamiseen löytyi rauhallista tilaa. Diakonia sai uudet tilat seurakuntakeskuksen peruskorjauksen yhteydessä 2000-luvun alussa. Henkilökohtaiset työhuoneet rauhoittivat toimistolla tapahtuvia asiakastapaamisia, joita työssä on ollut runsaasti. Lisäksi nykyisin vastaanotto toimii aikavarauksella. Voi todella ihmetellä, kuinka aiemmin selvittiin jokaisena arkipäivänä ennakoimattoman asiakasmäärän vastaanottamisesta, heidän kohtaamisestaan ja avuntarpeeseen vastaamisesta. Koskaan ei tiennyt, montako henkilöä oli odottamassa oven takana ja kuinka paljon aikaa oli meneillään olevaan tapaamiseen.
Lopuksi
Diakonityö ei tavoita suuria massoja, sen ytimessä on ihmisen kohtaaminen. Edesmenneen diakonissamme Maire Hyökin sanoin: ”tärkeintä on rinnalla kulkeminen”.