Ihana seurakunta syntyy yhdessä
Seurakunnalle kiitos, sain siltä paljon…
Seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä. Kouvolan seurakunnan menestyksekäs historia on täynnä seurakuntalaisia, jotka ovat ottaneet vastuuta, kehittäneet toimintaa, rukoilleet seurakunnan puolesta, tarttuneet puikkoihin tai sahoihin, kaataneet kahvia ja ystävystyneet yksinäisten kanssa, antaneet rahaa, aikaa ja osaamistaan yhteiseen pottiin. Palkattujen työntekijöiden tekemän lisäksi on aina ollut huima määrä vapaaehtoisia työntekijöitä Jumalan kouvolalaisilla pelloilla. Itse olen Kouvolan seurakunnan päättyessä saanut olla mukana kirkkoherran pestistä käsin vajaan viisi vuotta. Tältä aitiopaikalta työ on näyttänyt tältä:
Ensimmäisenä liikkeelle lähti jumalanpalvelusten kehittäminen kohti tilannetta, jossa seurakuntalaiset ovat aktiivisemmin mukana jokaisessa jumalanpalveluksessa. Tätä ennen tekstinlukija ja kolehdin kantajat olivat tavallisin näky jumalanpalveluksissamme. Muutamia kertoja vuodessa saimme jumalanpalvelusryhmien osallisuuden kautta seurakuntalaisten ääntä, mutta muutoin useimmiten työntekijät olivat äänessä. Kirkkoväärtien tehtävää pohdittiin kiinnostuneiden kanssa. Yhteinen Whatsup-lista osoittautui parhaaksi tavaksi huudella tehtäviin tekijöitä. Nyt seurakuntalaisia on joka jumalanpalveluksessa jollain tavalla mukana. Useimmiten tekijä löytyy ovelle tervehtimään, tekstien lukuun, kastettujen lehtien liittämiseen kastepuuhun, vainajien kynttilöiden sytyttämiseen ja kolehdin keruuseen. Joskus saamme nauttia myös esirukouspalvelijoiden rukouksista. Jumalapalveluselämämme on seurakunnan yhteistä juhlaa myös tekemisen näkökulmasta.
Haluaisitko olla kirkkotyyppi? Näin muotoilin tehtävää sosiaaliseen mediaan. Melkoisen moni halusi. Kymenlaakson radiokin innostui. Kirkkotyypin tehtävänä oli pitää Kouvolan keskuskirkkoa auki kesällä.
Ensimmäisessä tapaamisessa kirkolla kolmenkymmenen innokkaan kirkkotyypin joukko valitsi itselleen nimen Kirkonrotat. He halusivat olla nimeään myöden iloinen joukko, joka viihtyy kirkolla ja auttaa muitakin samaan.
Kirkonrottien rinnalle kehittyi kesäkahvila, koska eräs seurakuntalainen oli aina haaveillut kahvilan pitämisestä. Ensimmäisenä kesänä kahvilaa pitivät tämä innokas ja hänen äitinsä. Seuraavina kesinä kahvilan pitoon tuli lisää hartioita niin, että vuoden 2026 kesäkahvilassa oli melkoisen kansainvälinen tunnelma, kun kansainvälisten opiskelijoiden kaarti otti myös vastuuta tehtävistä.
Eikä tässä vielä kaikki. Kirkolla oli kolmena kesänä myös kirpputori. Siinäkin avainasemassa olivat vapaaehtoiset, jotka tarttuivat toimeen ja konkreettisesti pitivät kirpparia auki.
Nyt viisi kesää myöhemmin voi todeta, että kirkosta on muodostunut erityisesti kesäiseen Kouvolaan kohtaamispaikka, josta seurakuntalaiset ovat pääosin vastuussa. Kirkolle saa tulla olemaan ja hiljentymään aivan itsekseen. Tarvittaessa juttuseuraa ja rukoilijoita on olemassa. Kahvein ja kirpparilöydöin on rahoitettu diakonian ja lähetystyön apua tarvitsevia tuhansin euroin joka vuosi. Rahalla ei voi mitata yhteisöllisyyden voimaa, joka kirkolle on muodostunut. Melkoinen Jumalan ja ihmisten tekemän ihme.
Sunnuntai Specialien vapaaehtoisten joukko on räjähtänyt. Moninkertaistunut ehkä kahdeksankertaiseksi. Tämä näkyy ja kuuluu sekä seurakunnan sisällä Spessu-illoissa että aktioissa torilla. Yhteisön rakentaminen on kutsunut ihmisiä seurakuntaan. Kun on olemassa ihmisten joukko, johon voin liittyä, mukaan on helpompi tulla. Tämä mukaan tulijoiden joukko sitten haluaa kutsua muitakin mukaan. Menee toreille ja aitovierille, ja taas mukaan tulleet vahvistuvat ensin ja sitten lähtevät kutsumaan uusia. Lähetyskutsu toimii aivan käytännössä. Vapaaehtoisten toimesta. Lisäksi pyhäkoululaisten määrä on lähtenyt huikeaan nousuun Junnu-speciaalien myötä. Olemme jo tilanteessa, jossa eri ikäisille lapsille tarvitaan omat ryhmät: koululaisten ja alle kouluikäisten omat spessut. Kiitos kuuluu lasten ohjelman tekijöille. Vuosien uurastus kantaa hedelmää.
Kaksi miestä tuli tapaamaan minua. He halusivat järjestää tapahtuman, johon kutsuttaisiin joulun alla kaikkia ihmisiä, mutta erityisesti niitä, joille joulu ei ole kovin innostava juhla. Syitähän joulun karttamiseen on paljon – ei ole rahaa, ei ole perhettä, ei ole ystäviä, ei ole terveyttä, ei ole iloa… ja kaikkea tuota näyttää joulun aikaan olevan kaikilla muilla. Nyt kutsuisimme joulujuhlaan juuri näitä ihmisiä kaikkien muiden kanssa viettämään iloista iltaa. Syntyi Tallin joulu. Mukaan tarvitsisimme melkoisen joukon tekijöitä. Miten ihmeessä ihmiset antaisivat jouluaatonaaton iltana aikaansa? Olisiko se mahdollista? Laitoimme ilmoituksen menemään. Kuin ihmeenä paikalle tuli parisen kymmentä innokasta. Tällä joukolla ideoimme illan kulun. Yhtäkkiä meillä oli koossa ilta, jossa tarjottaisiin puuroa ja torttuja, mukana olisi lampaita, jouluaskartelua, pipareiden koristelua, joululauluja ja kaikenlaista. Käpylän kirkon piha sekä sisätilat tulivat täydellisesti käyttöön. Jopa vintin salaperäinen polku sai johdattaa ihmiset kohti Tallia ja joulun sanomaa. Tallin joulu on koonnut yhteen joulun tunnelmaan runsaan eri-ikäisten joukon. Ilman vapaaehtoisia tämä ei olisi ollut mahdollista. He ovat antaneet joululahjan käyttöön, jotta Jeesus saisi syntyä sydämiin.
Vapaaehtoiset ovat myös aivan itse kehittäneet ideoita, kuinka palvella. Yksi mielenkiintoisimmista on ollut Ystävän kammarissa toteutetut elämänkertojen esittelyt. Niissä ihmisen haastattelut, hänen elämänsä kuvien jakaminen ja näistä koostettu kokonaisuus on saanut johdatella elämän ihmeen äärelle. Ikinä en olisi itse tällaista työmuotoa keksinyt. Ikinä en olisi osannut tällaista kenenkään tehtäväksi ehdottaa. Siis jokaisen Kristusruumiin jäsenen tulee kuunnella, mihin Jumala häntä kutsuu. Kutsuuko jakamaan ruokaa sopalle tulijoille, kutsuuko jumalanpalvelustehtäviin tai johonkin muuhun tarjottuun kokonaisuuteen. Vai kutsuuko Jumala johonkin ihan uuteen. Sellaiseen, mihin juuri sinulla on lahjat ja osaaminen – ja mitä kukaan muu ei voi seurakunnassa tehdä. Nämä elämäkertojen esittelijät kuulivat kutsun ja tarttuivat siihen. Kuuntele sinäkin. Jumalalla saattaa olla juuri sellainen puuha, jota kukaan koskaan aiemmin ei ole pystynyt tekemään.
Yksi esimerkki lahjojen käyttöön ottamisesta on Keskuskirkon kuvaajat. Oikeastaan kuvausprosessi lähti liikkeelle kriisistä. Tiedotusvälineet kertoivat valtoimenaan, kuinka Keskuskirkko aiotaan purkaa. Joistakin tämä oli hyvä uutinen – melkoisen suuri joukko sen sijaan suri asiaa. Lehtiuutisten jälkeen puhelin soi ja sain mielenkiintoisen tarjouksen. Mies, joka oli aikoinaan kuvannut Vanhan kirkon viimeisen vuoden, tarjoutui kuvaamaan Keskuskirkon viimeisen vuoden. Totesin, että muuten homma käy, mutta ei puhuta viimeisestä vuodesta ennen purkua vaan viimeisestä vuodesta ennen kirkon remonttia. Tämä sopi. Siitä alkoi kahden miehen urakka. He olivat koko vuoden ajan joko molemmat tai toinen heistä jokaisessa tilaisuudessa, joka kirkossa järjestettiin. He kuvasivat ihmisiä ja kirkkoa. He kuvasivat valoja ja varjoja. He kuvittivat kirkon kokonaisen vuoden. Vapaaehtoisesti. Itse tehtävänsä keksien. Nyt meillä on kattava kokoelma kirkon kuvia - ja jännittyneinä odotamme, koska remontti alkaa.
Esimerkkejä seurakuntalaisten tekemisestä on hurjasti. Koko aikuistyömme on vuosikymmenet pyörinyt seurakuntalaisten tekemänä. Isosten joukolla on merkittävä rooli ripareilla. Ilman heitä ei selvittäisi. Lähetystyön aktiivit ovat käsittämättömällä tavalla uurastaneet ja tehneet konkretiaa, rahaa, jotta sanoma Jeesuksesta saisi levitä. Kirkkomusiikin joukkio koostuu kuorolaisista ja soittajista, joiden soinnut soljahtelevat kirkoissa ja tapahtumissa. En pysty luettelemaan kaikkia. Tämä sitoutuneisuus on huikeaa. Ihmiset ovat koko elämänsä antaneet itsensä käyttöön – Kristuksen ruumiin jäseniksi. On ollut huimaa olla mukana tätä kaikkea seuraamassa ja vapaaehtoisten seurakuntalaisten panoksesta oppimassa.
Merkittävän opin saimme parisen vuotta sitten. Siihen saakka olimme kiittäneet vapaaehtoisia joulun aikaan ruoalla ja illanvietolla. Nyt keksimme, että voisimme kiittäessämme myös muodostaa seurakuntaa, ilakoida ja varustaa vapaaehtoisia työhön. Syntyi Vapaaehtoisten varustamo, jossa mukana ovat olleet kaikki ne seurakunnan työntekijät, jotka aktiivisesti tekevät työtä vapaaehtoisten kanssa. En osaa kuvata, miten hienoa on ollut nähdä eri vapaaehtoisryhmien tutustumista toisiinsa, yhteyden muodostumista, tutustumista, ideoiden heittelyä, uusien ihmisten mukaan tuloa, kunkin oman paikan etsintää – ja paljon muuta.
Seurakunta on siis todella seurakuntalaisten seurakunta. Työntekijät vaihtuvat, mutta seurakunta pysyy. Voit rauhassa käydä kirkossa tai tilaisuuksissa ihan vaan olemassa. Jos tämä ei tyydytä, hyppää ihmeessä mukaan. Juuri sinulla on jotain, mitä Jumala on ajatellut seurakuntansa tarvitsevan.
Kiitos Jumalalle pienestä Kouvolan seurakunnasta! Tervetuloa uusi ja iso Kouvolan seurakunta!
Tuija Nuutinen
Viimeinen pienen Kouvolan seurakunnan kirkkoherra
Tehtävästä kiittäen, sitä ihmetellen ja siitä iloiten.