Monta vuosikymmentä seurakuntaelämää

Ilona Ahonen muistelee

Minä synnyin vuonna 1939 Kouvolan synnytyslaitoksella, kun vanhempani, äitini Aune Linddeman ja isäni Yrjö Lindeman asuivat Voikkaan Hirvelässä. Kun olin vuoden ikäinen, muutimme Tornimäkeen Harjuntien päähän, jossa oli muutama talo. Kun olin yhdeksänvuotias, perhe muutti Ravikylään, jonne vanhemmat rakensivat vuonna 1948 talon.

Kävin Tornimäen vanhassa koulussa. Saima Koskinen oli opettajani ja opetti minut lukemaan. Eväät olivat koulussa mukana, jotain keittoa ja puuroa myös saimme. Opettaja haki keittiöstä ruoan ja jakoi sen luokassa. Pulpetilla oli ruokaliina ja omat eväät. Koulusta sai aapisen, jota piti pitää nätisti, koska sen sai seuraava luokka. Kynän ja kumin sai syksyllä ja keväällä. Menin kouluun 1946. Talvella kouluun mentiin suksilla, ainakin Ravikylästä, kun piti vielä mennä Torniomäkeen kouluun. Tiet eivät olleet hiekotettuja, joten potkukelkalla oli hyvä kulkea. Sillä kulkivat kaikki. Koulun alakoulussa virkattiin, mutta en oikein koskaan oppinut virkkaamaan. 

Tytöillä oli koulussa esiliinat päällä. ”Esiliina etehesi lapseni laita, olet siisti ja sievä, kylässä ja koulussa ja kotonakin vielä”, tavattiin sanoa. Yksi kauheus koulussa oli, kun olimme rivissä ja opettaja lykkäsi jokaiselle vuorollaan kalanmaksaöljyä suuhun litran pullosta. Ikänä en ole myöhemmin kalanmaksaöljyä suuhuni laittanut. D-vitamiinia piti pula-aikana saada.

 Horpun Hilma piti pyhäkoulua kotonaan Tornimäessä, hänen luonaan kokoontui myös lähetysompeluseura, jonne pääsin toisinaan äidin kanssa. Anna-Liisa Sorsa oli opettajana Tornimäen koulussa. Muistan sellaisen tilanteen, kun Anna-Liisa oli lähdössä Ambomaalle ja hän odotti viisumia.  Istuin jakkaralta lähetysompeluseurassa ja katselin häntä. Hän oli todella pitkä ihminen. Anna-Liisa oli äidin kanssa kirjeenvaihdossa Ambomaalta käsin.

Äitini piti Ravikylässä pyhäkoulua. Kotonamme oli keittiö täynnä Ravikylän lapsia. Ensin hän piti yksinään joka pyhä, myöhemmin ympäristön myymälähoitaja Kukkolan Maire tuli pitämään sitä vuoroviikoin. Maire meni diakonissakouluun vuonna 1959 ja palveli myöhemmin pitkään Kouvolan seurakunnan diakonissana. Vuonna 1956 kun Ravikylä vuokrattiin Kouvolaan, seurakunta vuokrasi Reinikaisen piharakennuksen ja siellä äiti jatkoi pyhäkoulun pitoa. Seurakunta osti myöhemmin, kirkkoherra Mikko Reijosen aikana, Ravikylästä Kymenmaan kaupan lasten kerhoja varten.

Kävin tyttökerhoa Betelissä ja kun Käpylän kirkko valmistui, olimme joskus sielläkin. Saarenpään Liisa, joka oli töissä taloustoimistossa, oli yksi kerhotädeistä. Sirkka Simonen oli tyttötyöntekijänä NNKYssä ja järjesti täällä kerhoja. Hän piti paljon leirejä Lappalan kesäkodilla. Olimme siellä joka kesä. Pelasimme kaikenlaisia pelejä ja ulkoilimme, leikimme ja uimme. Meidät majoitettiin vanhaan huvilaan, sen yläkertaan. Alakerrassa syötiin ja tehtiin muutakin, jos satoi. 

Lappalan kesäkodin tontilla oli myös vanha saunarakennus, jossa saunoimme. Meitä oli aina paljon. Menimme junalla Harjun asemalle ja sinne tuli maalaistalosta mies hevosen kanssa. Matkatavarat pantiin hevoskärryihin ja me kävelimme asemalta leiripaikalle. Asemarakennus Harjussa on komea, matkaa leirille oli yli kolme kilometriä. Välillä juoksimme ja välillä kävelimme. Sirkka-täti oli leirin johtaja ja emäntänä oli Aune Mäenanttila. Ruokatarpeet hän toi varmaan perille polkupyörällä. Ruokana oli kaikenlaisia soppia. 

Seurakuntakoti Betelissä oli kaksi salia. Toinen oli vasemmanpuoleinen, kirkkosalin mallinen, ja siellä seurakuntanuoret kokoontuivat. Tyttökerhot pidettiin oikeanpuoleisessa salissa, siellä oli pöydät ja siellä pystyi askartelemaan. Simosen Sirkan kanssa askartelimme kaikkea nahkatöistä lähtien. Teimme rottinkitöitä: pullille koreja ja lautasia. Teimme myös niinestä asioita, minä tein mm. tädilleni korin. Löysin tämän aarteen myöhemmin hänen jäämistöstään. Pirjo Kuusisto, Eskolanmäen koulun historianopettaja, kävi kanssani tyttökerhoa. Tutustuimme siellä ja joskus muistelemme, mitä siellä teimme. Äitimme tunsivat toisensa.

Joskus 50-luvulla seurakunta otti kerhotoiminnan itselleen, vaadittiin koulutusta ja Sirkka-täti joutui pois. Hän meni Kuukson kouluun opettajaksi ja kerran olimme hänen luonaan siellä koululla yökylässä koko tyttölauma. Seurakunnan uusi tyttötyöntekijä kulki korkeakorkoisissa kengissä. 
Kerran vappuna teimme rosettiraudalla leivonnaisia ja herkuttelimme. Se saattoi olla viimeinen kerta, kun olin mukana. 

Rippikoulun kävin vuonna 1954 Käpylän kirkolla. Meitä oli 70 rippikoululaista. Tytöt kävivät rippikoulun erikseen, pojat erikseen. Sem J. Wahl ja Pentti Heikkilä pitivät vuorovuosina rippikoulun tytöille ja pojille. Molemmille oli joka vuosi rippikoulu. Kävimme rippikoulua sekä keväällä että syksyllä, syksyllä 26.9.1954 pääsin ripille. Pentti Heikkilä oli rippipappini ja Oksan Vilho opetti raamatunhistoriaa ja virsiä. Istuimme seurakuntasalissa tuoleissa, jotka olivat rivissä. Mitään kirjoituspöytiä ei ollut, emmekä mitään kirjoittaneet, vaan kuuntelimme. Ainoa, mitä minulta kysyttiin rippikoulussa, oli Isä meidän -rukous. 

Betelin pihalle tehtiin aikanaan piharakennus, jossa Tapani Saarinen, nuorisopappi, asui äitinsä kanssa. Hän oli pappina, kun olin seurakuntanuorissa. Teimme retkiä. Raamattutunteja oli joka kerta, kun kokoonnuimme. 

Äitini perusti lähetysompeluseuran, joka kokoontui Ravikylässä kodeissa vuoron perään. Läheteiltä tuli kirjeitä ja lähetystyöntekijät kävivät piirissä kotimaan lomillaan. Muistan monta, jotka tulivat kotiimme. Valkealan pappi tuli melkein joka kerta piiriin, jos pääsi. Kouvolan seurakunnan pappi kävi joskus. Äiti ja Aaltosen Rauha järjestivät lasten joulujuhlan Ravitalolle sen saliin. Ravitalolla järjestettiin paljon tansseja ja häitä. Rovasti Sem J. Wahl kyseli äidiltä juhlan ohjelmaa. Äiti kertoi, että juhlassa on tonttuleikkiä. Sem J. Wahl oli kauhuissaan, mutta äitini sanoi, että niin meillä on ollut silloinkin, kun kuuluttiin Valkealaan. Juhlassa sai pussin, missä oli omena ja karamelli. Siellä oli laulua ja leikkiä.   

Kun olimme Antin kanssa hakemassa kuulutuksia, Sem J. Wahl pyysi meidät pois kirkkoherranvirastosta Betelin puolelle ja kysyi, olenko pyhänkoulunopettaja Aune Lindemanin tytär. Hän sanoi Antille ”Kuulkaa nuori mies, te ette ota vain tätä nuorta naista, vaan hänen mukanaan tulee myös suku”. Mieheni nauroi usein myöhemmin, että sukua on riittänyt, rovasti oli oikeassa. 

Muutimme kohta Helsinkiin ja siellä pidin pyhäkoulua ja perustin lähetyspiirin meille pastori Särkän kanssa. Meitä oli aika paljon perustamassa piiriä. Antti oli mukana lähetystoimikunnassa.  

Takaisin Kouvolaan muutimme vuonna 1974. Kesällä Valkealan opistolla oli lähetysleiri. Äiti sanoi, että jos hän on siellä kaksi päivää, niin olisinko minä toiset kaksi päivää. Tutustuin siellä Mäkelän Kaijaan, joka oli aktiivinen kaikessa ja minut vedettiin mukaan toimintaan. Perustimme työikäisten lähetyspiirin. Se oli illalla ja siellä kävi aika paljon ihmisiä. Kokoonnuimme rippikoululuokassa, mm. Irma Muhonen kävi siellä. 
Helvi Honka keksi lumpunkeräyksen lähetyksen hyväksi ja se oli mahdoton työ. Hyvinkäällä oli kattohuopatehdas, joka käytti lumppua. Helvi Honka sai junavaunun ratapihalle ja sinne sai tuoda lumppua, mutta sitä myös haettiin ihmisten kotoa. Ja lumppua piisasi. Antin kanssa haimme sitä ja useampia autoilevia seurakuntalaisia oli mukana tässä. 

Laskiaisena keitimme hernerokkaa. Aiemmin Lahden Aini keitti rokkaa Ravitalolla ja hänen miehensä Lasse Lahti kuljetti rokkaa maitotonkissa Seurakuntakeskukseen, mistä sitä myytiin. Sitten Paavo Markkanen hommasi kenttäkeittiön ja Antti alkoi keittää rokkaa yön yli. Kerran partiolaiset nukahtivat keittohommissaan ja rokka paloi pohjaan. Rokan keittäminen loppui. 

Keksin, että pidetään kirpputori. Niitä ei siihen aikaan ollut missään. Kirpputoritavaraa tulikin aivan hirveästi, sitä oli Valtuuston- ja Neuvostonsali täynnä. Kirpputoreja pidettiin useampana vuonna ja ne olivat menestys. Saimme vanhoja Arabian astioita ja paikalle tuli antiikkikauppias, joka sanoi, että niiden hinnat eivät ole kirpputorihenkisiä. Sanoin, ettemme myy niitä halvemmalla, koska Suomen Lähetysseuralla on Tähtitorninmäellä kauppa, jonne laitamme ne, jotka eivät mene kaupaksi.

Vedin Posiolle Suomen Lähetysseuran eräleirikeskukselle kolme kertaa ruskaretken. Bussi oli täynnä. Ihmiset innostuivat, sen jälkeen monta lähetyspiiriä perustettiin. 1980-luvun alussa Kouvolassa oli 17 lähetyspiiriä. Lehtomäen ja Viitakummun ja Eskolanmäen lähetyspiirit perustettiin retkien jälkeen. Sarkolassa oli vanha piiri, Kaunisnurmella ja Ravikylässä oli piirit ja keskikaupungilla oli kaksi piiriä. Äitini piti Ravikylässä usein naruarpajaisia. Jokainen sai käteensä narun ja yhden narun perässä saattoi olla esim. kahvipaketti.

Koistisen Martti teki paljon puutöitä lähetysmyyjäisiin. Hänellä oli verstas Seurakuntakeskuksessa rippikoululuokkaa vastapäätä. Martti piti askartelukerhoa rippikoululuokassa ja pyysi miestäni Anttia sinne avukseen. Antti keräsi myös vuosikausia Yhteisvastuukeräystä. Hän keräsi koko Karjalaiskylän ja Kankaronmäen alueen. Laamasen Toini, Sarkolan seurakuntakodin vahtimestari ja poikatyöntekijä Pekka Laamasen puoliso, keräsivät Sarkolan alueen.

Opin tuntemaan Kaunisnurmen lähetyspiirissä myös Taimi Korpisen, joka veti lähetyspiiriä Kaija Mäkelän jälkeen. Jo aikanaan äiti kehui, että meillä on hyvä diakonissa. Taimi piti myös äiti-lapsi-piiriä.  

Kun pastori Hannu Purhonen tuli töihin Kouvolan seurakuntaan, hän alkoi pitää Siioninvirsiseuroja Johannes-kappelissa. 80-luvulla aloin minäkin käydä siellä. Olemme käyneet tosi monta kertaa Herättäjäjuhlilla.