Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kouvolan seurakuntien toiminta on pääosin tauolla 31.1. saakka. Kuitenkin osa lasten, alakouluikäisten ja rippikoululaisten ryhmistä kokoontuvat rajatusti jo tammikuussa.
8.1.2021 12.14
Kuusankosken kirkkoherra, teologian tohtori Kimmo Ylikangas on nimitetty Kymenlaakson rovastikunnan lääninrovastin tehtävään vuodelle 2021. Ylikangas hoitaa tehtävää oman viran ohessa.
30.12.2020 08.30
Vuosi vaihtuu ja loppiaista juhlitaan jumalanpalvelusten, hartauksien ja musiikin avulla seurakuntien verkkokanavilla.
29.12.2020 09.00
Kouvolan seurakuntien yhteistä Hääpäivää vietetään 2.1.2021 Kuusankosken kirkossa.
28.12.2020 09.00
Kouvolan seurakuntayhtymä jatkaa ennakoivasti nykyisiä rajoituksia toiminnassaan 17.1.2021 saakka. Aluehallintoviraston nykyiset koronarajoitukset ovat voimassa Kymsoten alueella 10.1. saakka.
22.12.2020 15.02
Henkistä taakkaa voi keventää ottamalla yhteyttä Kirkon keskusteluapuun.
21.12.2020 15.42
Kauneimmat Joululaulut televisioidaan AlfaTV:ssä jouluviikolla, ja Maailman Kauneimmat Joululaulut -konserttitallenteet näkyvät Yle Areenassa. Ylen jouluohjelmistossa on hartauksia ja jumalanpalveluksia. Jouluradio soi loppiaiseen saakka.
18.12.2020 11.26
23. ja 24. joulukuuta voi tavata papin hautausmaalla. Seurakunnan työntekijöitä on tavoitettavissa myös puhelimitse sekä tavattavissa Elimäen, Korian ja Valkealan kirkoissa päivystysaukiolojen aikana.
17.12.2020 10.30
Kouvolan seurakunnat ovat järjestäneet monenlaista katsottavaa ulkoilijoille. Jouluisia ikkuna-asetelmia löytyy Valkealasta ja Kouvolan keskustan alueelta. Joulupolut kutsuvat kierrokselle Anjalankosken seurakunnan alueella ja Kuusankosken kirkkopuistossa. Elimäellä pidetään aattohartaudet hautausmaalla ja siunauskappelilla.
16.12.2020 16.07
Verkosta löytyy jouluista ja rohkaisevaa ohjelmaa kaikenikäisille. Kouvolan seurakuntien eri viestintäkanavilla julkaistaan esimerkiksi jumalanpalveluksia, hartauksia ja joulun musiikkitarjontaa, joiden avulla voi saada iloa ja lohtua omaan joulunaikaansa.
15.12.2020 14.21
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä