Uutislistaukseen

Lepolan uusi kappeli on otettu käyttöön

Lepolan kappeli palvelee pääasiassa hautaan siunaamisissa, mutta siellä voi järjestää myös kasteen tai avioliittoon vihkimisen.

Kappelin alttari, jonka päällä on palavat kynttilät ja avoin Raamattu. Puupaneloidulla alttariseinällä on i...

Alttariseinän risti ja kynttilänjalat on siirretty uuteen Lepolan kappeliin puretusta Lepolan siunauskappelista.

Lepolan uusi kappeli sijaitsee Utissa Lepolan hautausmaalla, ja se on remontoitu hautausmaan huoltorakennuksen yhteyteen. Kappeliin mahtuu kerrallaan 35 henkilöä, istumapaikkoja on 30 henkilölle.

– Kappeli on pieni ja tunnelmallinen, pyhyyteen kutsuva, Kouvolan seurakunnan kappalainen Henna Huppunen kuvailee. Huppunen seurasi Lepolan kappelin rakentamisprojektia Kouvolan seurakunnan vs. kirkkoherrana, ja sen valmistuminen on ilon aihe seurakunnassa.
– Lepolan hautausmaalle haudattavat vainajat voidaan nyt siunata Lepolassa, eikä enää tarvitse ajaa siunaamisen jälkeen Keskuskirkosta Lepolaan. Ennen kappelin valmistumista Lepolaan haudattavat vainajat siunattiin Keskuskirkossa.

Uutta kappelia käytetään pääasiassa hautaan siunaamisiin, mutta kappelissa voi järjestää esimerkiksi myös kasteen tai avioliittoon vihkimisen.
– Nimi "Lepolan kappeli" viittaakin siihen, ettei sitä ole tarkoitettu pelkästään hautaan siunaamisiin, Henna Huppunen kertoo.

Toimiva kappeli pieniin tilaisuuksiin

Kappelin muutostyö kesti noin neljä kuukautta. Lopullinen laskelma kuluista ei ole vielä valmistunut. Hankkeen kustannusarvio oli noin 330 000 euroa.
– Kokonaisuutena hanke sujui hyvin. Suunnittelu tehtiin tilaajan toiveiden mukaisesti olemassa oleviin tiloihin soveltuvaksi. Rakentaminen sujui aikataulun mukaan eikä mitään isoja yllätyksiä tai vaikeuksia ilmennyt, projektinvetäjä Kaisu Metsärinne insinööritoimisto Metsärinteestä kertoo. 

– Lähtökohtana oli suunnitella toimiva, ajaton, hillitty ja arvokas kappeli. Suunnittelutyö oli erilainen ja mielenkiintoinen. Tila oli aiemmin puutyöverstas ja siten erikoinen lähtökohta kappelin suunnittelulle, mutta mielestäni siitä tuli toimiva kappeli pieniin tilaisuuksiin, hankkeen arkkitehti Sirpa Wahlbom sanoo.
– Kappelissa käytetyt värit ovat luonnonläheisiä. Ympäristöarvot on huomioitu valitsemalla pitkäikäisiä materiaaleja, joista osa on luonnonmateriaaleja, sekä säilyttämällä mahdollisimman paljon tilan vanhoja pintoja. Myös ikkunat vaihdettiin energiatehokkaampiin, Wahlbom kertoo.

Edellisestä, nyt jo puretusta, Lepolan kappelista on säilytetty alttariseinän risti, kynttilänjalat ja urut. Alttaripöytä sekä virsikirja- ja kukkahyllyt on suunniteltu uutta kappelitilaa varten. Esteettömyys on huomioitu kynnyksettömyydessä kappelin ja eteisen välillä sekä matalina kynnyksinä muissa ovissa. WC-tila sopii myös invakäyttöön.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen vihki Lepolan kappelin käyttöön kutsuvierastilaisuudessa 27. helmikuuta. Silloin kappeli vihittiin Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi.
– Vihkimyksessä pyydettiin kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa ja siunausta kaikkiin kappelissa järjestettäviin tilaisuuksiin, kappalainen Henna Huppunen kertoo.
Ensimmäiset vainajat siunattiin maaliskuun alussa haudan lepoon uudessa kappelissa.

Fri Mar 11 08:00:00 EET 2022