Uutislistaukseen

Luomakunnan laulu soi Elimäen seurakuntakeskuksessa 11.3.

Konsertissa esiintyy Jaakko Löytty & Selloduo Varonen, ja se muistuttaa meitä pitämään yhdessä huolta toisistamme ja kauniista maapallostamme.

alt=

Jaakko Löytty sekä selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen konsertoivat Elimäen seurakuntakeskuksessa perjantaina 11.3. klo 18.

Luomakunnan laulu -konsertti soi perjantaina 11. maaliskuuta klo 18 Elimäen seurakuntakeskuksen isossa salissa. Konsertissa esiintyy suomalaisen gospeltaivaan kiintotähti Jaakko Löytty & Selloduo Varonen. Elimäen seurakunnan järjestämään tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelman voi lunastaa 10 eurolla Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Illan aikana kuullaan Jaakko Löyttyä kitaroineen sekä kahta sellistiä, Anna-Maaria ja Olli Varosta, jotka ovat konsertoineet selloduona yli kaksi vuosikymmentä. Ohjelmistossa on Löytyn uutta tuotantoa sekä uusia sovituksia vanhoista tutuista kappaleista. Kolmikon yhteisesitysten lisäksi kuullaan kaikkien kolmen esiintyjän soolonumerot sekä selloduon säveliä. Mukana on myös kansanmusiikkipohjaisia säveliä Afrikasta, Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta.

- Luomakunnan laulu -konsertti muistuttaa meitä pitämään yhdessä huolta toisistamme ja kauniista maapallostamme, esiintyjät kertovat.

2022-03-10 15:31:21.0