Uutislistaukseen

Kouvolan seurakunta osallistuu Taidepolku Intoon kerholaisten askartelunäyttelyllä

Kerholaisten rakentelemia Raamatun kertomusten innoittamia valtaistuimia on nähtävänä Keskuskirkon ikkunoissa tammikuussa.

Eri värisistä legopalikoista rakennettu istuin.

Kenelle Raamatun henkilölle mahtaisi sopia tämä legopalikoista rakennettu valtaistuin? Kuva: Kouvolan seurakunnan varhaiskasvatus.

Millainen olisi sinun Unelmiesi valtaistuin? Entä Kuningas Daavidin istuin? Tai Faaraon tuoli? Raamatun kertomukset ovat tulvillaan tapahtumia, jotka kutkuttavat lasten mielikuvitusta.

Kouvolan seurakunnan kerholaiset ovat päästäneet luovuuden valloilleen askartelemalla ja rakentamalla kertomuksiin liittyviä valtaistuimia. Joissakin kerhoissa valtaistuin on tehty yhdessä ryhmätyönä, toisissa taas jokainen lapsi on suunnitellut omansa. Kaikkiaan mukana puuhassa on ollut noin sata 3-8-vuotiasta kerholaista. 

Valtaistuimia ja niihin liittyviä Raamatun kertomuksia esitellään tammikuun loppuun saakka Kouvolan Keskuskirkon ikkunoissa, osoitteessa Marjoniementie 5.


 

2022-01-11 14:22:00.0