Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikko 22.–28. marraskuuta
Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikko järjestetään 22.-28. marraskuuta, jo 21. kertaa. Kirkkomusiikkiviikon ohjelmisto sisältää kuusi laadukasta konserttia ja joulumusikaalielokuvan.

Heavenly Swing, solistinaan Jenni Salo esiintyy kirkkomusiikkiviikolla Voikkaan kirkossa.
Kirkkomusiikkiviikko alkaa Pohjois-Kymen musiikkiopiston puhallinsoittajien konsertilla. Tiistaina on vuorossa Heavenly Swing solistinaan Jenni Salo. Keskiviikon urkukonsertissa kuullaan Jan Lehtolaa. Torstain konsertissa on elokuvamusiikkia uruille ja lyömäsoittimille. Perjantai-ilta on omistettu gospelille, ja lauantai-iltapäivän muskarikonsertti erityisesti alle kouluikäisille lapsille perheineen. Kirkkomusiikkiviikko huipentuu sunnuntaina Valitut-joulumusikaalielokuvan ensi-iltaan.
Elokuvan taikaa
Valitut - Kahden paimenen tarina on noin tunnin mittainen musikaalielokuva. Elokuva on kokonaan Kuusankosken seurakunnan omaa tuotantoa. Musikaalielokuvan esittää Kuusankosken Studio 123 -elokuvateatteri. Elokuva säilyy teatterin ohjelmistossa joulun ajan.
Elokuvan päärooleissa nähdään ammattinäyttelijät Matti Leino ja Heli Lyytikäinen. Leino on näytellyt muun muassa Uusi päivä- ja Rantabaari-tv-sarjoissa, ja on taitavana laulajana osallistunut Suomen merkittävimpiin musikaaliproduktioihin. Lyytikäinen näyttelee parhaillaan Savonlinnan kaupunginteatterissa, ja laulajana häntä on kuultu muun muassa Saara Aallon taustalla vuoden 2018 Euroviisuissa. Elokuvan on käsikirjoittanut kotkalaissyntyinen Taru Spännäri. Elokuvan on ohjannut ja musiikit säveltänyt Kuusankosken seurakunnan kanttori Risto Eskola.
Elokuvan maailmaan sukelletaan myös torstaina, kun elokuvamaailman suurimpia hittejä kuullaan sovitettuina uruille ja lyömäsoittimille. Mukana on myös vierailevia tähtiä laulajina ja soittajina.
Turvallisesti konsertteihin
Kirkkomusiikkiviikon konserteissa otetaan huomioon turvallisuus. Kirkoissa on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja. WC-tiloissa on mahdollisuus käsien pesuun. Seurakunta noudattaa uusimpia viranomaisohjeita ja toimii niiden mukaan.
15.11.2021 08.50