Uutislistaukseen

30-vuotiaat seurakuntalaiset saavat joulukalenterin postissa

– Joulukalenterilla haluamme kertoa, että joulun valo ja rauha loistaa ihan kaikille, myös kirkosta etäällä oleville, sanoo kirkkoherra Arto Helle.

Karoliina Pentikäinen kerrostalon edessä joulukalenteri käsissään.

Somevaikuttaja ja kirjailija Karoliina Pentikäinen haki innoituksen seurakuntien joulukalenterin teksteihin arjesta. Kuva: Marjaana Malkamäki.

Kouvolan seurakunnat muistavat tänä vuonna 30 vuotta täyttäneitä tai täyttäviä jäseniään joulukalenterilla. Kalenterit postitetaan kolmekymppisille seurakuntalaisille ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita 28. marraskuuta. Joulukalenterista toivotaan vastaanottajilta myös palautetta, jota voi antaa Kouvolan seurakuntien joulusivun kauttaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Joulukalenteri on hankittu yhteistyössä pääkaupunkiseudun seurakuntien kanssa. Kalenterin ilmeestä vastaa kuvittaja Pauliina Skarr, ja luukkuteksteistä somevaikuttaja ja kirjailija Karoliina Pentikäinen.

Joulu voi koskettaa kaikissa elämäntilanteissa

Miksi joulukalenteri lähetetään Kouvolassa juuri 30-vuotiaille, kirkkoherra Arto Helle?
– Nuoret aikuiset ovat moninainen ryhmä hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. On yksin- tai kaksinasuvia, perheellisiä, opiskelijoita tai jo pitkän työuran tehneitä. Olipa elämäntilanne mikä tahansa, joulun voi antaa koskettaa.
– Joulukalenterilla haluamme kertoa, että joulun valo ja rauha loistaa ihan kaikille, myös kirkosta etäällä oleville. Toivomme kolmekymppisille elämän iloa ja Jumalan hyvyyttä, sanoo yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, Valkealan seurakunnan kirkkoherra Arto Helle. 

Nuoret aikuiset pitää kohdata itsenään, ihmisenä

Nuoret aikuiset ovat kirkolle melko haastava kohderyhmä; he saattavat kokea olevansa väliinputoajia seurakuntakentässä, jonka vahvoja työaloja ovat varhaiskasvatus ja nuoret sekä perinteinen aikuisten ja ikäihmisten toiminta. 
– Mietimme parhaillaan retriittitoiminnan suuntaamista nuorille aikuisille, Arto Helle kertoo Valkealan seurakunnan suunnitelmista.

Kirkon työntekijät kohtaavat nuoria aikuisia työssään esimerkiksi kastetilaisuuksissa vanhempina ja kummeina, jumalanpalveluksissa, sinkkuilloissa, jalkapallokentällä ja kuorossa.
– Jokainen kolmekymppinen pitäisi kohdata itsenään, ihmisenä, eikä esimerkiksi jonkun suhdeoletuksen kautta. Tähän pyrimme seurakunnassa, Arto Helle sanoo.

Seurakuntien kalenterista avautuu joka aamu rohkaisua ja iloa

Kouvolassa kolmekymppisille lähetettävä joulukalenteri on syntynyt pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteistyönä. Kalenteria kuvittaa jouluinen lähiö, joka herää luukkujen avaamisen myötä eloon.
– Uskon, että joulukalenterien suosio on yllätyksen ja odotuksen tunnussa. On lupa odottaa päivä päivältä jotain hyvää. Seurakunnan kalenterissa lahja on se, että saa joka aamu kokea rohkaisua ja iloa.
Näin pohtii kalenterin kuvittaja Pauliina Skarr.

 – Korona-aika on ollut monelle kipeä. Kalenterissa olen pyrkinyt kuvaamaan, miten vaikeuksien keskeltä kasvaa jotakin kaunista, kertoo Skarr.
Joulukalenteri on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta sopii myös perheen pienille. Kuvituksessa on käytetty rohkeasti värejä ja yksityiskohtia.
– Joulun sanoma ilosta ja vapaudesta tulee kalenteriin leikkimielisyyden ja värien kautta. Helposti ajatellaan, että hengellisyys on jotain harmaata, vaikeaa tai kaukaista. Tässä kalenterissa se on lähellä ihmistä ja elämää.

Joulun ei tarvitse näyttää sisustuslehdeltä

Myös kalenterin tekstien kirjoittaja, Kolmistaan-blogista tuttu somevaikuttaja ja kirjailija Karoliina Pentikäinen löysi innoituksen teksteihin arjesta ja ihmisistä.
– Osa teksteistä on hauskoja ja osa koskettavia. Yritin karsia kliseistä joulua pois ja keskittyä ihmisyyteen. Minulle ei ole pyhää alttaritaulu vaan esimerkiksi se pieni hetki, kun perhe istuu rauhassa iltapalapöydässä.

Pentikäinen toivoo, että kalenteri antaisi rauhaa ja rentoutta joulun odotuksen.
– Toivon, että kalenteri toisi saajalleen toivoa. Sellaista toivoa, että asioiden ei tarvitse olla täydellistä. Helposti ajatellaan, että jouluna asioiden olisi oltava toisin kuin normaalisti. Mutta joulu on joulu, vaikka se ei näyttäisi sisustuslehdeltä.

2021-11-15 08:00:00.0