Uutislistaukseen

Mikkelinpäivä 3.10. on enkelien ja lasten juhlapyhä

Mikkelinpäivän perhemessuja vietetään Elimäen, Korian, Valkealan, Inkeroisten, Kuusankosken ja Jaalan kirkossa. Enkelit ovat aiheena yhteislauluillassa 30.9. ja Hiljenny hetkeksi -tilaisuudessa 1.10. Keskuskirkossa sekä Valkealan enkeli-illassa 3.10.

Kirkon penkissä istuu äiti sylissään pieni lapsi ja ympärillä perhettä.

Mikkelinpäivän perhekirkoissa pienet kirkkovieraat otetaan erityisesti huomioon. Kuva: Kirkon kuvapankki, Vesa Ranta.

Enkelit ovat sanansaattajia

Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. Mikaelin kunnioittaminen ja juhliminen alkoi jo 400-luvulla. Hänelle omistettu päivä oli jo tuolloin 29. syyskuuta. 

Mikkelinpäivän evankeliumi asettaa lapsen uskon esikuvaksi, ja kertoo, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella taivaallisen Isän kasvoja. Sanoma enkeleistä on tarkoitettu kuitenkin myös aikuisille. 

Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. He ovat Jumalan luomia henkiolentoja. Myös käsitys suojelusenkeleistä pohjautuu Raamattuun. Enkelit esiintyvät kymmenissä virsiteksteissä ja kristillisessä taiteessa. Suomen kielen sana enkeli tulee latinan sanasta angelus (kr. angelos). Molemmat tarkoittavat lähettilästä eli sanansaattajaa. 

Perhemessut sunnuntaina 3.10.

klo 10 Lastenvirsimessu Valkealan kirkossa. Saija Sarkasuo, Teemu Kääräinen, Kirsi Rantala, lastenohjaajat, Tirvan kirkon kuoro.
klo 10 Perhemessu Elimäen kirkossa. Kai Takkula, Juha Nurmi, Arja Mäkelin. Vuoden aikana kastettujen perheet kutsutaan keräämään kastepuusta lintu talteen.
klo 10 Perhemessu Korian kirkossa. Kirsi Hämäläinen, Ville Perkkiö, Marika Lohman-Mettälä. Vuoden aikana kastettujen perheet kutsutaan keräämään kastepuusta lintu talteen.
klo 10 Sukupolvien messu Kuusankosken kirkossa. Johanna Haaraoja, Mirva Lehtinen, Ulla Rósten-Lahti, Marianna Pellinen, diakoniatyöntekijöitä, Valonsäteet, kirkkomuskarilaiset. Kirkkokahvit. Messu on nähtävissä suoratoistona Kouvolan seurakuntayhtymän YouTube-kanavalla. 
klo 16 Perhemessu Inkeroisten kirkossa. Johanna Pesonen, Nina Palm, Viena Kontkanen, Eveliina Huuskonen.
klo 17 Perhemessu Jaalan kirkossa. Anne Tapola, Minna Tanska, Hannu Muukka, lastenkuoro Lauluvaunu. Messun jälkeen päivällinen seurakuntasalissa, ei ennakkoilmoittautumista. Messu on nähtävissä Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. 

Teemana enkelit

To 30.9. klo 18 Yhteislaulutilaisuus Keskuskirkossa. Aiheena enkelit. Teija Kapiainen ja Terhi Paukku.
Pe 1.10. klo 16.30-17.30 Hiljenny hetkeksi Keskuskirkossa. Hiljaiset rukousalttarit klo 16.30. Urkumusiikkia klo 17, ”Enkelien matkassa”, Terhi Paukku. Kappalainen Kaija-Liisa Lindberg on paikalla henkilökohtaista keskustelua varten. Mukaan voi ottaa hengelliseen matkantekoon liittyvän mietiskelytehtävän. 
Su 3.10. klo 18 Enkeli-ilta Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa. Kuvaesitys: Eira Pekari ”Enkelit kuvataiteessa”. Musiikki Kuusankosken naislaulajat. Kahvitus ja mahdollisuus keskusteluun tilaisuuden lopuksi. Järjestäjänä Kirkko+Taide - Kirkollinen kulttuuriklubi.
 

2021-09-27 12:35:00.0