Uutislistaukseen

Seurakuntien toiminta jatkuu uudet rajoitukset huomioiden

Kouvolan seurakuntien tapahtumat ja jumalanpalvelukset avoimina yleisötilaisuuksina ovat tauolla 30.4. saakka.

Käsi nostaa kristallisesta kastemaljasta vettä. Taustalla vaaleanpunainen kukka-asetelma.

Kirkollisissa toimituksissa voi olla uusien ohjeistusten mukaisesti läsnä enintään 6 henkilöä. Kastetilaisuudet suositellaan järjestettäväksi seurakuntien tiloissa. Kuva: Heidi Hujanen

Uutista päivitetty 11.3.2021 Jumalanpalvelukset ja tapahtumat avoimina yleisötilaisuuksina ovat tauolla 30.4. saakka.

Kouvolan seurakunnissa seurataan koronatilannetta jatkuvasti. Toimintatapoja muutetaan tarvittaessa nopealla aikataululla kulloinkin voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti.

Viikkotoimintaa järjestetään turvaohjeet huomioiden

Yläkouluikäisten ja sitä vanhempien viikkotoimintaa voidaan seurakunnissa järjestää enintään 6 henkilön ryhmissä. Kaikki toimintaryhmät noudattavat kokoontumisissaan koronatilanteen mukaisia turvallisuusohjeita. Seurakuntien järjestämät alakoululaisten iltapäiväkerhot jatkavat toimintaansa Kouvolan kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ohjeiden mukaisesti. Seurakuntien tapahtumia, kuten konsertteja ei järjestetä yleisötilaisuuksina huhtikuun loppuun asti.

Kirkollisissa toimitusten osallistujamäärä rajataan kuuteen henkilöön 

Kirkollisissa toimituksissa, kuten kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaus, voi olla uusien ohjeistusten mukaisesti läsnä enintään 6 henkilöä. Kaikkein lähimmät omaiset voivat kuitenkin osallistua tilaisuuksiin, vaikka enimmäismäärä hieman ylittyisikin. Asiasta on sovittava erikseen toimituksen suorittavan papin kanssa. Tähän määrään ei lasketa mukaan seurakuntien työntekijöitä. Rajoitus on voimassa maaliskuun loppuun asti.

Muistotilaisuuksien ja yksityisten juhlatilaisuuksien järjestäminen seurakuntien tiloissa ei ole mahdollista maaliskuun loppuun asti. Jo sovitut muistotilaisuudet järjestetään kuitenkin sovitusti. Kastetilaisuudet suositellaan järjestettäväksi seurakuntien tiloissa. Toimitusten käytännön järjestelyistä sovitaan yhteistyössä omaisten kanssa.

Jumalanpalvelusten suoratoistot jatkuvat toukokuun loppuun asti

Jumalanpalvelukset toimitetaan ilman läsnä olevaa yleisöä huhtikuun loppuun asti. Ehtoolliselle osallistuminen mahdollistetaan kirkoissa nykyisen käytännön mukaan noudattaen kuuden henkilön henkilömäärärajoitusta. Seurakunnissa on mahdollisuus myös yksityisehtoolliseen.

Jumalanpalvelusten suoratoistot jatkuvat Kouvolan seurakuntien yhteisellä YouTube-kanavalla toukokuun loppuun asti. Lisäksi Kouvolan seurakunnat lähettävät jumalanpalveluksia omilla viestintäkanavillaan. Ajankohtaiset tiedot jumalanpalveluksista ja niiden suoratoistoista löytyvät verkosta osoitteesta kouvolanseurakunnat.fi/jumalanpalvelus.


Lisätietoja:
www.kouvolanseurakunnat.fi

Hallintojohtaja
Matti Ilmivalta 
matti.ilmivalta@evl.fi, p. 040 667 1207

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja
Arto Helle
arto.helle@evl.fi, p. 040 620 1695

Fri Mar 05 10:39:00 EET 2021