Uutislistaukseen

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksiin voi osallistua verkossa

Itsenäisyyspäivänä 6.12. Kouvolan seurakuntien jumalanpalvelukset ja osa seppeleenlaskuista on katsottavissa verkkolähetyksinä.

Suomen lippu heiluu tuulessa lipputangossa.

Itsenäisyyspäivää vietetään tänä vuonna toisena adventtisunnuntaina. Kuva: Pixabay

Kouvolan seurakuntien järjestämiin itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksiin voi sunnuntaina 6. joulukuuta osallistua verkkolähetysten kautta. Voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi Kouvolan seurakuntien jumalanpalvelukset avoimina yleisötilaisuuksina, viikkotoiminta sekä tapahtumat ovat tauolla vuoden loppuun saakka.
Seppeleenlaskut sankarihaudoille sekä muistomerkeille jumalanpalvelusten jälkeen kuuluvat perinteisesti ohjelmaan. Tänä vuonna seppeleenlaskut tapahtuvat hiljaisuudessa ilman kutsuttua yleisöä, mutta osa seppeleenlaskuista on katsottavissa seurakuntien sosiaalisen median kanavien kautta, niin suorina lähetyksinä, nauhoitteina kuin tunnelmakuvina.

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus lähetetään Keskuskirkosta

Kouvolan Keskuskirkon juhlajumalanpalvelus on osa Kouvolan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaa, joka jatkuu seppeleenlaskun jälkeen Kouvolan kaupungintalolla. Kouvolan seurakunnan jumalanpalvelus lähetetään suoratoistona itsenäisyyspäivänä kello 10 Kouvolan seurakuntien ja Kouvolan kaupungin Youtube-kanavilla. Juhlajumalanpalveluksessa saarnaa sotilaspastori Jarno Jalonen ja liturgina toimii Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström. Musiikista vastaa kanttori Terhi Paukku ja lauluyhtye Nox Cantores. Kaupungin itsenäisyyspäivän juhla näkyy kokonaisuudessaan myös Kouvolan seurakuntien Youtube-kanavalla.

Anjalankosken seurakunnan itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukset klo 10 Inkeroisten kirkosta sekä klo 16 Myllykosken kirkosta ovat katsottavissa suorina lähetyksinä seurakunnan Facebook- ja Instagram-kanavilla. Seppelpartioiden lähettäminen Inkeroisten kirkosta jumalanpalveluksen jälkeen tulee suorassa lähetyksessä. Iltapäivällä 6.12. Anjalankosken seurakunnan Facebookissa ja Intagramissa on katsottavissa kuvakooste seppeleenlaskuista sankarihaudoille Karhunkankaalla, Anjalassa, Myllykoskella ja Sippolassa.

Elimäen kirkon jumalanpalvelus klo 10 lähetetään Elimäen kirkon Youtube-kanavalla. Jumalanpalveluksen jälkeen klo 11 verkossa on pieni ohjelmallinen osio ennen seppeleenlaskua sankarihaudoilla.

Kuusankosken seurakunnan ja Jaalan kappeliseurakunnan itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus lähetetään Jaalan kirkosta. Lähetys kirkosta alkaa klo 10 Jaalan kappeliseurakunnan Youtube-kanavalla. Jaalassa ja Kuusankoskella seppeleenlaskut sankarimuistomerkeille, Veteraanikivelle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille toteutetaan hiljaisesti ilman yleisöä. Jaalan seppeleenlaskua voi seurata Jaalan kappeliseurakunnan Youtube-kanavalla.

Valkealan kirkon jumalanpalvelusta voi seurata Valkealan seurakunnan Facebook-kanavalla suorana lähetyksenä itsenäisyyspäivänä klo 10. Aamulla klo 9 kanavalla kuullaan Veteraanien pojat -kokoonpanon Kirje isälle -lauluesitys. Klo 12 kanavalla julkaistaan nauhoitus seppeleenlaskusta sankarihaudalla ja kello 18 Veteraanien pojat esittävät Veteraanin iltahuuto -laulun.


Kouvolan seurakuntien jumalanpalvelukset verkossa 6.12.2020

Kouvolan kaupungin Itsenäisyyspäivän juhla:
klo 10 Sanajumalanpalvelus Kouvolan Keskuskirkosta. Saarna sotilaspastori Jarno Jalonen, liturgia Keijo Gärdström. Musiikissa kanttori Terhi Paukku ja lauluyhtye Nox Cantores. 
klo 11.15 Kunniavartio, seppeleen lasku ja Puolustusvoimien tervehdys prikaatin komentaja prikaatikenraali Jukka Jokinen.
klo 12.30 Itsenäisyyspäivän juhla.
Katso osoitteessa: 
youtube.com/kouvolanseurakunnatLinkki avautuu uudessa välilehdessä 
youtube.com/kouvolaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Anjalankosken seurakunnan Facebook ja Instagram:
Klo 10 Jumalanpalvelus Inkeroisten kirkosta ja seppelpartioiden lähettäminen.
klo 16 Jumalanpalvelus Myllykosken kirkosta.
Kuvakooste seppeleenlaskuista sankarihaudoille Karhunkankaalla, Anjalassa, Myllykoskella ja Sippolassa katsottavissa itsenäisyyspäivän iltapäivällä.
Linkki Anjalankosken seurakunnan Facebook-sivulle.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Linkki Anjalankosken seurakunnan Instagramiin.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Elimäen kirkon YouTube:
klo 10 Jumalanpalvelus Elimäen kirkosta
klo 11 Pieni ohjelmallinen osio ennen seppeleenlaskua sankarihaudoilla.
Linkki Elimäki kirkko YouTubeen.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Jaalan kappeliseurakunnan YouTube: 
klo 10 Jumalanpalvelus Jaalan kirkosta. Kuusankosken seurakunnan jumalanpalvelus tulee suoratoistona Jaalan kirkosta. Jaalassa ja Kuusankoskella seppeleenlaskut sankarimuistomerkeille, Veteraanikivelle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille toteutetaan hiljaisesti ilman yleisöä. Jaalan seppeleenlaskua voi seurata Jaalan kappeliseurakunnan Youtubessa.
Linkki Jaalan kappeliseurakunnan YouTubeen.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Valkealan seurakunnan Facebook: 
klo 9 Kirje isälle -laulu, Veteraanien pojat
klo 10 Jumalanpalvelus Valkealan kirkosta
klo 12 Seppeleenlasku sankarihaudalta (nauhoitus) 
klo 18 Veteraanin iltahuuto -laulu, Veteraanien pojat
Linkki Valkealan seurakunnan Facebook-sivulle.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

3.12.2020 14.54