Uutislistaukseen

Joulupolku avautuu Kuusankosken Kirkkopuistossa

Joulupolku avautuu Kirkkopuistossa ensimmäisen adventin alla perjantaina 27. marraskuuta.

Susanna Roitto ja Satu Jääskeläinen huoneessa, jossa näkyy suuria enkelinukkeja sekä joulupaketteja.

Kuusankosken Kirkkopuiston joulupolulla kohdataan myös enkeleitä. Polkua valmistelemassa Kuusankosken seurakunnan lähetyssihteeri Susanna Roitto (oik.) ja varhaiskasvatuksen ohjaaja Satu Jääskeläinen.

Kuusankosken seurakunta rakentaa täydentyvän joulupolun Kuusankosken kirkkoa ympäröivään puistoon.
Alusta asti paikalla on muutama pysyvä rasti, jotka täydentyvät adventtikalenterin tapaan uusilla luukuilla aina joulupäivään 25.12. asti. Joulupolku puretaan vasta loppiaisen jälkeen. Viimeisen kerran sen voi kiertää 6.1.2021.

Elämyksellinen adventtikalenteri keskellä puistoa

Joulupolku on erilainen adventtikalenteri, joka on luotu nykyistä poikkeusaikaa silmällä pitäen.
– Tänä vuonna koulut ja päiväkodit eivät voi tulla kirkkoon kuten aiemmin, mutta joulupolku mahdollistaa joulunajan tapahtumien läpikäymisen omassa tahdissa. Kun Kauneimpien Joululaulujen toteutuminen näytti epävarmalta, oli luontevaa toteuttaa seurakunnan eri työalojen yhteistyönä jotain toiminnallista ulkotiloihin, kertoo työryhmässä mukana oleva lähetyssihteeri Susanna Roitto Kuusankosken seurakunnasta.

– Saimme jo päiväkodeista hyvää palautetta siitä, että ryhmät voivat tulla joulupolulle omien aikataulujensa mukaan, varhaiskasvatuksen ohjaaja Satu Jääskeläinen sanoo. 
– Meillä oli lokakuussa nuorisotyön kanssa ensimmäinen kokeilu eli Rukouksen polku Kirkkopuistossa. Koska se onnistui hyvin, oli mukava suunnitella seuraava jouluksi. Yhdessä tekemisen ilo ja ilon tuominen monille muille innostavat kokeilemaan uutta, Satu Jääskeläinen sanoo.

Tekemistä pienille ja isoille

Joulupolun avautuvat luukut rakentuvat Kuusankosken kirkon alapuolelle, sekä Kirkkopuistoon että kirkon yhteyteen. Luvassa on monipuolisesti tekemistä sekä pienille että isommille. Polulta löytyy linkkejä älypuhelimella haettavaksi, sekä kuvia, askarreltavaa ja lauluja.
– Kauneimmat Joululaulut ovat vahvasti mukana, onhan lauluvihossa sopivasti juuri 24 joululaulua, paljastaa Susanna Roitto.
 

2020-11-19 13:55:58.0