Gospelmuusikko Pekka Simojoki mukana Majataloillassa Kuusankosken kirkossa 30.10. klo 18
Majataloilta on yhteisöllinen illanvietto, jossa on hyviä sanoja elämästä ja Jumalasta sekä musiikkia ja kahvitarjoilu. Illassa pyritään tuomaan evankeliumi esille modernisti, leppoisasti ja kohtikäyvästi - sanomasta tinkimättä.
Mukana Pekka Simojoki sekä Kuusankosken Gospelkuoro Henna Niemisen johdolla
Kuusankosken Majataloillassa on mukana gospelmuusikko Pekka Simojoki, joka on ideoinut nämä matalan kynnyksen illanvietot kirkoissa. Ensimmäiset sytykkeet Majataloilloille löytyivät Namibiasta, jossa Simojoki vietti lapsuudestaan yhdeksän vuotta lähetystyöntekijöinä työskennelleiden vanhempiensa kanssa. Afrikkalaisten iloinen ja mutkaton tapa kokoontua, laulaa, tarinoida ja joskus tanssiakin teki Simojokeen vaikutuksen. Majataloillat lähtivät liikkeelle Riihimäeltä 1990-luvun alussa. Silmiinpistävää illoissa oli niiden ihmisten määrä, joita ei yleensä kirkonpenkissä oltu nähty.
Majataloillassa esiintyy myös Kuusankosken Gospelkuoro Henna Niemisen johdolla. Nieminen on lapinjärveläinen monitaitoinen gospelmuusikko, jonka unelma on viedä evankeliumia eteenpäin Jumalalta saadun lahjan, musiikin keinoin. Nieminen valmistui 2016 kirkkomuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja 2019 kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutuksesta Perheniemen evankelisesta opistosta. Henna Nieminen on jatkanut opiskelujaan musiikin parissa.
Turvallisesti Majataloiltaan
Majataloillan turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.
– Ovilla ollaan henkilökohtaisesti vastassa ja muistutetaan turvaväleistä, jotka on mahdollista toteuttaa hyvin Kuusankosken kirkossa. Kirkkoon saa tällä hetkellä tulla 300 henkilöä. Kertakäyttömaskeja on jaossa, vaikka toivotaankin, että jokaisella olisi ensisijaisesti oma maski käytössä, kertoo Majataloillan turvallisuusvastaavana toimiva lähetyssihteeri Susanna Roitto.
Myös tarjoilun turvallisuuteen on panostettu. Käytössä ovat kertakäyttöastiat ja tarjottavat ovat yksittäispakattuja. Käsidesiä on saatavilla, ja tarjoiluhenkilökunta käyttää maskeja. Jonossa olevia muistutetaan turvaväleistä. – Edellisen Majatalo-kokemuksen perusteella osaamme jo varautua siihen, etteivät kirkon pitkät penkit oikein mahdollista kuljeskelua ja santsikupin hakemista, vaikka se toki tarjolla onkin.
Lue lisää MajataloilloistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
23.10.2020 12.13