Pyhäinpäivänä 31.10. muistetaan aiempia sukupolvia
Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapyhä, joka muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään lauantaina 31. lokakuuta. Seurakunnat järjestävät pyhäinpäivän sanajumalanpalveluksia, messuja ja iltakirkkoja eri puolilla Kouvolaa.
Kynttilät syttyvät hautausmailla pyhäinpäivänä
Pyhäinpäivänä on tapana viedä haudoille kynttilöitä ja kukkia. Kynttilöiden sytyttäminen symboloi iankaikkisuuden toivoa ja uskoa kuoleman jälkeiseen elämään. Jos ei pääse sytyttämään kynttilää toisella paikkakunnalla sijaitsevalle omaisen haudalle, voi kynttilän viedä hautausmaalla muualle haudattujen muistomerkille. Kouvolan seurakuntayhtymän hautausmailta löytyy muualle haudattujen muistelupaikkoja tai muistomerkkejä, joiden luona voi käydä sytyttämässä oman kynttilänsä.
Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille
Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.
Pyhäinpäivän sanoma lohduttaa ja kantaa
– Pyhäinpäivä on suuri seurakunnallinen juhla, mutta myös haikea juhla etenkin heille, joilla läheisen kuolemasta on kulunut vasta vähän aikaa. Toivon, että pyhäinpäivän sanoma jälleennäkemisen toivosta voisi kantaa ja lohduttaa, antaa voimaa jatkaa eteenpäin, sanoo Anjalankosken kirkkoherra Eija Murto.
Murto nostaa esille yhteisöllisyyden ja musiikin voiman. – Pyhäinpäivän kirkossa voi huomata, että paikalla on muitakin surevia, en ole yksin. Siitäkin voi saada lohtua. Musiikki puolestaan tavoittaa ja koskettaa sielun syvimpiä sopukoita.
Turvallisesti kirkkoon pyhäinpäivänä
Anjalankosken seurakunnassa järjestetään yhteisen pyhäinpäivän messun sijaan kaksi sanajumalapalvelusta Sippolan kirkossa sekä iltaehtoollinen Anjalan kirkossa.
– Haluamme tarjota seurakuntalaisille turvallisen mahdollisuuden tulla kirkkoon. Kirkoissa on tällä järjestelyllä väljempää, ja sanajumalanpalveluksessa tulee vähemmän kontakteja kuin messussa, jossa jaetaan ehtoollista, Eija Murto kertoo.
Kouvolan seurakuntien kaikissa kirkoissa on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja. Wc-tiloissa on mahdollisuus käsien pesuun. Turvavälit on huomioitu istumisjärjestelyissä, ja seurakuntalaisia ohjataan istumapaikoille.
Pyhäinpäivä 31.10.2020 Kouvolan seurakunnissa:
Messu klo 10: Kuusankosken kirkko, Elimäen siunauskappeli, Valkealan kirkko.
Sanajumalanpalvelus klo 10 ja klo 12: Sippolan kirkko.
Messu klo 13: Käpylän kirkko.
Hartaus klo 14: Korian siunauskappeli.
Iltakirkko klo 18: Elimäen kirkko, Keskuskirkko, Kuusankosken kirkko, Jaalan kirkko, Valkealan kirkko.
Iltaehtoollinen klo 18: Anjalan kirkko.
Kaikissa iltakirkoissa klo 18 sekä Sippolan kirkon sanajumalanpalveluksissa klo 10 ja 12 muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia sytyttämällä heidän muistokseen kynttilät ja lukemalla niiden viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet, joista tieto jäsentietojärjestelmään on rekisteröitynyt 28.10.2020 mennessä.
19.10.2020 13.23