Uutislistaukseen

Seurakuntien toimintaa matalalla kynnyksellä 4.9.2020

Kouvolan seurakunnat kutsuvat tutustumaan toimintaansa Seurakuntien yönä perjantaina 4.9. Seurakunnissa on avoimet ovet ja monenlaista ohjelmaa.

Lapsia leikkimässä Niinirannan toimintakeskuksessa.

Valkealan Niinirannassa on lapsiperheille järjestettyä toimintaa.

Seurakuntien yö perjantaina 4. syyskuuta kutsuu tutustumaan Kouvolan seurakuntiin ja niiden toimintaan. Tapahtuma järjestetään klo 18-23, eri seurakunnissa hieman eri aikaan. Illan aikana seurakunnissa järjestetään erilaista ohjelmaa. Tapahtuma on suunnattu niin etsijöille, kyselijöille kuin tutuillekin. Seurakuntien yö järjestetään kolmatta kertaa, ja tapahtumaan osallistuvat Kouvolan, Kuusankosken, Anjalankosken ja Valkealan evankelis-luterilaiset seurakunnat sekä Valkealan helluntaiseurakunta ja Tuohikotin helluntaiseurakunta.

Seurakuntien yö pe 4.9.


Kouvolan keskuskirkko: Klo 19-23 ohjelmassa nuortenbändi, yhteislauluja, illan lopettaa Rajaton Armo-bändin keikka. Luvassa myös pientä iltapalaa kirkossa ja kirkon pihalla.

Kuusankosken kirkko: Klo 18-22 ohjelmaa kirkkopuistossa ja kirkon alasalissa. Puutarhajuhlan hengessä toimintaa kirkkopuistossa: makkaranpaistoa, kahvia ja kohtaamisia, rukouspolku, musiikkia. Tekemistä myös pienemmille. Sateen sattuessa kokoontuminen kirkossa.

Myllykosken kirkko: Klo 18-21.30 kirkossa ovet avoinna. Klo 18 alkaen yhteislauluja ja klo 20 arkimessu.

Valkealan evankelis-luterilainen seurakunta ja Valkealan helluntaiseurakunta: Klo 17.30-22 ohjelmaa Niinirannan toimintakeskuksessa. Klo 17.30-19 perheille suunnattua toimintaa pihalla. Klo 19-20 yhteislauluja ja Sanaa. Klo 20-22 vapaata yhdessäoloa.

Klo 18-18.30 Café Versossa (Kustaa III tie 9) evankelis-luterilaisen ja helluntaiseurakunnan yhteisohjelmaa. Yhdessä eteenpäin -tilaisuudessa nautitaan musiikista ja lauletaan yhdessä. Café Verso toimii loppuillan kohtaamispaikkana, jossa voi nauttia elävästä musiikista, syödä makkaraa sekä ostaa arpoja ja kahvilan tuotteita.

Tuohikotin helluntaiseurakunta: Ohjelmaa klo 18-21.

2020-08-21 13:27:00.0