Uutislistaukseen

Vesj'kansan Kansanlaulukirkko Jaalan lahes 26.7.

Vesj'kansan Kansanlaulukirkko järjestetään ensimmäistä kertaa Jaalan kesäkodin edustalla Jaalanlahdella 26. heinäkuuta kello 13. Jumalanpalvelusta voi seurata veneistä kirkkolautan ympärillä tai kesäkodin rannasta käsin.

Kansanlaulukirkon muusikot  seisovat laiturilla tuulisen Jaalanlahden rannalla.

Kansanlaulukirkon muusikot Jaalanlahdella. Matti Viitala (vas.), Hannu Muukka, Maiju Laurila, Valeris Avramenko. Kuva: Tanja Muukka.

Veneilijöitä kutsutaan saapumaan hyvissä ajoin Jaalanlahteen ja ankkuroimaan veneensä kirkkolautan läheisyyteen. Sadesäällä Kansanlaulukirkko pidetään Jaalan kirkossa.

Tuttuja kansanlauluja uusin sanoin

Jaalanlahdella lauletaan yhdessä Anna-Mari Kaskisen sanoittamia tuttuja kansanlauluja, kuten Kotiseutua mielessä muistelen (Kotini), Herra, anna anteeksi (Tuonne taakse metsämaan), Suvi saapui kaukaiseen pohjolaan (Olet maamme armahin Suomenmaan), Uskon Isään taivaalliseen (Arvon mekin ansaitsemme), Ei kauniimmin maan päällä laulaa voi (Karjalan kunnailla), Herra, me kiitämme päivästä tästä (Aamulla varhain), Ja niin kuin taivas kirkkaana (Lapsuuden toverille). Laulujen sanat jaetaan kirkkokansalle monisteina.

Musiikista vastaavat Maiju Laurila, harmonikka, Valeris Avramenko, viulu, Matti Viitala, kontrabasso sekä Jaalan ja Kuusankosken kuorolaisia. Solistivieras, oopperalaulaja Emilia Vesalainen-Pellas laulaa Hannu Muukan kanssa duettoja sekä oman soolonsa. 

Rovasti Kari Hélen toimii jumalanpalveluksen liturgina ja puhuu.

Tilaisuuden järjestää Kuusankosken seurakunta ja Jaalan kappeliseurakunta. 

Lisätietoja
 

Jaalan kesäkoti, Leiriranta, Kallioistenniementie 155 A, Jaala. 

Katso suoralähetys Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalta 26.7. klo 13 alkaen.

 


 

2020-07-13 14:55:00.0