Uutislistaukseen

Kouvolan seurakuntien musiikkitilaisuuksia kesäkuussa

Kouvolan seurakunnat tarjoavat monipuolisia musiikkielämyksiä kesäkuussa sekä verkon välityksellä että erilaisissa ulkoilmatapahtumissa. Musiikkitilaisuuksissa myös osallistujat pääsevät laulamaan.

Bändin jäsenet soittamassa ja laulamassa seurakuntakeskuksen salissa.

Skansenin tyyliin -yhteislaulutilaisuus on nauhoitettu Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa. Yhteislauluun voi liittyä Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalla. Kuva: Terhi Paukku

Lauletaan yhdessä Skansenin tyyliin!

Keskiviikkona 10.6. klo 18 Lauletaan yhdessä Skansenin tyyliin Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalla. 
- Skansenin tyyliin -yhteislaulutilaisuus on nauhoitettu etukäteen Maria-salissa, mutta tunnelma on lähestulkoon yhtä hyvä kuin livenä Keskuspuistossa, sanoo kanttori Terhi Paukku Kouvolan seurakunnasta.
Musiikista tilaisuudessa vastaavat Timo Sorvo, kitara, Risto Eskola, koskettimet, Kalle Kurki, basso ja tenorisaksofoni, Janne Aalto, rummut, Tuuli Kotisalo, viulu, Saku Myller, basso. Solisteina ovat Teija Kapiainen, laulu, ja Iiro Palosara, laulu ja trumpetti sekä Terhi Paukku, laulu. Johanna ja Risto Pesonen juontavat Kouvolan seurakunnan järjestämän yhteislaulutilaisuuden.

Musiikkia kesäillassa pihamaalla, YouTubessa ja kellotapulin juurella

Torstaina 18.6. klo 18 vietetään Maakunta- ja kesälaulujen ilta Elimäen seurakuntakeskuksen pihalla.
- Laulamme kesäisiä lauluja sekä maakuntalauluja eri puolilta Suomea. Voit ottaa halutessasi mukaan retkijakkaran tai istuma-alustan. Sateen sattuessa yhteislaulutilaisuus järjestetään seurakuntakeskuksen Isossa salissa, lauluja tilaisuudessa laulattava kanttori Ville Perkkiö sanoo. Torstaina 25.6. klo 18 Maakunta- ja kesälaulujen ilta vietetään Ville Perkkiön johdolla Korian kirkon pihalla, tai sateen sattuessa Korian kirkossa.

Perjantaina 19.6. klo 18 kuullaan Ol’ kaunis kesäilta - kesäistä musiikkia Kouvolan seurakuntien YouTube-kanavalla. Ohjelmassa on muun muassa koulu- ja kotiseutulauluja sekä kansanlauluja. Musiikista vastaavat Terhi Paukku, Tuuli Kotisalo ja Iiro Palosara

Torstaina 25.6. klo 18 lauletaan kesäisiä yhteislauluja Valkealan kirkon kellotapulin juurella. Laulattamassa on Valkealan seurakunnan kanttori Teemu Kääriäinen. Vastaava ilta järjestetään myös 23.7.

Jaala Gospelin voi kokea paikan päällä Liikasenmäellä tai YouTubessa

Lauantaina 27.6. klo 14 alkaen voi osallistua Jaala Gospel -tapahtumaan Jaalan Liikasenmäellä (Jaalantie 75) tai YouTube-livelähetyksen välityksellä.
- Huolehdimme konsertissa turvaväleistä ulkokatsomossa. Ota mukaan peitto tai retkituoli, joilla saadaan lisää istumapaikkoja nurmikolle, jos penkit täyttyvät, yksi tapahtumajärjestäjistä, Juha Tanska Jaalan kappeliseurakunnasta kertoo.

Livelähetys alkaa samaan aikaan konsertin kanssa Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla: www.lyli.fi/jaalansrk. Ajankohtaiset tiedot tapahtumasta löytyvät Jaala Gospelin Facebook-sivulla. Tapahtuman järjestää Jaalan kappeliseurakunta.

Jaala Gospelin esiintyjäkaarti la 27.6.:
14:00 Case 4 You
14:50 Heavenly Swing, solistina Jenni Salo
15:40 JTGB
16:20 Pieni tauko, yhteislaulua
17:00 Gospel Company Up
17:50 Elimäen seurakunnan nuorten bändi
18:40 Kuusankosken seurakunnan nuorten House Band
(Esiintyjälista saattaa vielä tarkentua.)

Lue lisää Kouvolan seurakuntien musiikkitilaisuuksista:

www.kouvolanseurakunnat.fi/konsertit
www.kouvolanseurakunnat.fi/kesa
 

Sun Jun 07 13:00:00 EEST 2020