Uutislistaukseen

Kuusankosken kirkkopuistossa voi kokea pienen pääsiäisvaelluksen

Kuusankosken seurakunta järjestää pienen pääsiäisvaelluksen Kuusankosken kirkkopuistossa kiirastorstaista toisteen pääsiäispäivään.

Mirva Lehtinen tutkii lattialle levitettyjä enkelinsiipiä, ikonia, pääsiäismunia ja palmunoksaa.

Kappalainen Mirva Lehtinen tutkimassa Kuusankosken kirkkopuistoon rakennettavan pienen pääsiäisvaelluksen rekvisiittaa. Kuva: Heli-Johanna Pajunen

Pieni pääsiäisvaellus avautuu Kuusankosken kirkkopuistossa kiirastorstaina, ja sen voi kulkea läpi omatoimisesti. Vaellukselle voi tulla pääsiäisenä torstaista 9.4. klo 12 alkaen, toiseen pääsiäispäivään 13.4. klo 18 saakka.
- Pääsiäisen tapahtumiin pääsee mukaan leikkien, lukien ja vaeltaen. Vaellus sopii lapsiperheille ja kaikille lapsenmielisille. Mukaan voi ottaa puhelimen, jos haluaa kartasta tai ohjeista ottaa kuvan, mutta ilmankin pärjää, kappalainen Mirva Lehtinen Kuusankosken seurakunnasta kertoo.

Vaellukselle voi osallistua omaan tahtiin

Vaelluksella käydään läpi pääsiäisen tapahtumat palmusunnuntaista alkaen Jeesuksen tyhjälle haudalle. Kirkkopuistoon tuodaan tehtävien lisäksi pientä rekvisiittaa, jonka toivotaan pysyvän paikallaan pääsiäisen pyhien ajan.
- Pääsiäisvaellukselle voi osallistua omaan tahtiin hyviä käytöstapoja ja sopivaa etäisyyttä toisiin vaeltajiin noudattaen. Pääsiäisvaelluksen kartta ja aloituspaikka löytyvät kirkon alaovilta Valtakadun puolelta, Mirva Lehtinen opastaa.
 

Mon Apr 06 09:05:00 EEST 2020