Uutislistaukseen

Tunnelmalliset jouluvaellukset Elimäellä ja Valkealassa

Jouluvaellukset Elimäen Mustilassa 7. joulukuuta ja Niinirannan toimintakeskuksessa Valkealassa 16. joulukuuta tarjoavat elämyksiä kaikille joulunodottajille.

Mieskuorolaisia jouluvaelluksella esiintymässä.

Mieskuorolaisia Keskeneräisistä ja Elimäen Mieslaulajista Elimäen jouluvaelluksella.

Yhdessä kohti joulua Elimäen Mustilassa

Mustilan museoalueella järjestetään koko perheen tunnelmallinen joulutapahtuma 7.12. kello 14-19. Tapahtuman keskiössä on lyhyt jouluvaellus, joka toteutetaan päivän mittaan seitsemän kertaa. Vaellukset järjestetään 45 minuutin välein. Vaelluksella kuljetaan matka Nasaretin pikkukaupungista aina Betlehemin talliin asti. Matkan varrella nähdään paimenet lampaineen kedolla, Herran enkeli ja keisari Augustus. Vaellus sopii kaikenikäisille.

Mustilan puukoululla on tarjolla joulupuuroa, ja samalla voi kuunnella nuorten bändin esittämiä joululauluja. Perheen pienimmille on askartelua, ja joulupukkikin tulee käymään. Koululla on myös seurakunnan lähetystori, josta voi ostaa käsitöitä.

Yhdessä kohti joulua – Elimäen joulutapahtuma:

La 7.12. klo 14-19 Joulutapahtuma ”Yhdessä kohti joulua” Mustilan museoalueella, Alppiruusuntie 98. Jouluvaellus klo 14, 14.45, 15.30, 16.15, 17, 17.45 ja 18.30. Käsityömyyjäiset, joulupuuro/torttu/kahvitarjoilu (3€/5€), askartelupiste, joulupukki, nuorten bändi. Paikan päälle pääsee myös julkisilla liikennevälineillä.

 

Jouluvaellus koko perheelle Niinirannassa

Valkealan seurakunta kutsuu kokemaan ja näkemään joulun ihmeen yhdessä. Jouluvaellus järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Niinirannassa, aiemman museoalueen sijasta. – Toimintakeskus todettiin helpommaksi vaihtoehdoksi muun muassa wc-tilojensa takia, kertoo Valkealan seurakunnan vastaava lastenohjaaja Nina Paavola.

Reilun parinsadan metrin vaellukselle lähdetään Betlehemin portista, jolla kerätään vero kirjaamalla tulijan nimi. Keisarin lähettilään lukema jouluevankeliumi johdattaa vaeltajat seimen ja pyhän perheen luo.

Tapahtumaa toteuttamassa on vapaaehtoisia, sekä ihmisiä että eläimiä. Tarjolla on myös puuroa ja askartelua.

Valkealan seurakunnan Jouluvaellus Niinirannassa:

Ma 16.12. klo 18 Jouluvaellus koko perheelle Niinirannan toimintakeskuksessa, Leiritie 11. Vaellus pihapiirissä, askartelua sisätiloissa, riisipuuroa (vapaaehtoinen maksu). Järj. Valkealan seurakunta ja MLL Valkealan osasto.

2019-11-29 17:42:00.0