Uutislistaukseen

Renkaanpotkijaiset – varma kevään merkki

Kouvolan seurakunta järjestää perinteiset Renkaanpotkijaiset pe 12.4. klo 12-17 Kouvolan seurakuntakeskuksen pihalla (Savonkatu 40, Hovioikeudenkadun puoli).
Renkaita vaihdetaan autoon

Renkaita vaihdetaan Kouvolan seurakuntakeskuksen pihalla 12.4.


Yhteisvastuutempauksessa vaihdetaan autoihin kesärenkaita, tehdään polkupyörien pikahuoltoja ja siivotaan autojen sisätiloja. Odotellessa voi juoda vaikkapa kupposen kahvia tai osallistua arpajaisiin.

Renkaanpotkijaisten työtiimissä ahkeroi joukko seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Palveluista kertyneet maksut (vain käteismaksu) menevät Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, samoin tapahtuman buffetista ja arpajaisista saadut tulot.

Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta


Suomessa vuoden 2019 yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa.

Maailman katastrofialueilla keräyksen tuotolla tuetaan laadukasta koulutusta lapsille ja nuorille. Turvalliset koulurakennukset ja koulutetut opettajat auttavat lapsia toipumaan traumaattisista kokemuksista, sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja oppimaan tulevaisuuden kannalta elintärkeitä taitoja.

Avun vievät perille Kirkon Ulkomaanapu (60 % keräystuotosta), Kirkon diakoniarahasto ja paikallisseurakuntien diakoniatyö (molemmat 20 % keräystuotosta).

Lisätietoja:

Pasi Jurva
Keräyspäällikkö, diakoni
p. 040 746 3443
pasi.jurva@evl.fi

10.4.2019 16.31