Uutislistaukseen

Kerro muistosi kirkoista Kouvolassa

Myllykosken kirkon Raamattu

Kuva: Kouvolan kameraseura

Kouvolan Kameraseura järjestää valokuvanäyttelyn, joka esittelee Kouvolan alueen kirkkoja. Näyttely on esillä 14.10. alkaen kauppakeskus Veturin ensimmäisessä kerroksessa. Näyttely muistuttaa yhteisestä kulttuurihistoriallisesta ja arkkitehtonisesti merkittävästä perinnöstä Kouvolassa, ja avaa uusia näkökulmia kirkkotiloihin.

Keräämme näyttelyn kuvien yhteyteen seurakuntalaisten ajatuksia ja muistoja heille tärkeistä kirkoista. Näitä muistoja Kouvolan kirkoista voi jättää meille tällä sivullaLinkki avautuu uudessa välilehdessä lomakkeen kautta.

Lyhennämme ja muokkaamme kirjoituksia tarvittaessa, ja valokuvanäyttelyn lisäksi voimme käyttää tekstejä myös muissa viestintäkanavissa. Tekstit julkaistaan henkilön etunimellä ja asuinpaikkakunnalla tai Kouvolan taajaman nimellä (esim. Liisa, Kouvola tai Heikki, Anjala). Näyttelyssä on mukana valokuvia kaikista Kouvolan seurakuntayhtymän alueen kirkoista sekä Haminan ortodoksisen seurakunnan Pyhän Ristin kirkosta.

Kiitos ajastasi sekä mielenkiinnosta, ja tervetuloa näyttelyyn kauppakeskus Veturiin!

Kouvolan alueen kirkkoihin ja Kameraseuran ottamiin kuviin pääset tutustumaan täälläLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

2018-09-24 15:02:00.0