Sonus-kuoron kausi käynnistyy Mari Lehtisen johdolla

17.8.2018 10.03

Kanttori Mari Lehtinen aloittaa Sonus-kuoron taiteellisena johtajana.

Kymenlaaksossa jo käsitteeksi noussut Sonus-kuoro on ilahduttanut kuulijoitaan 38 vuoden ajan. Syyskuun alussa kuoron kausi alkaa kolmannen johtajan kanssa, kun kuoron taiteellisena johtajana aloittaa Kouvolan seurakunnan kanttori Mari Lehtinen. Kuoron varajohtajana toimii Pekka Ainali, joka perusti kuoron vuonna 1980 ja johti sitä vuoteen 2016 asti. Vuosina 2016–2018 kuoroa johti Säde Bartling.

– Sonuksen ohjelmisto on monipuolinen. Syksyllä 2018 säveltäjänimiä ovat mm. G.F.Händel, G.Fauré, F.Mendelssohn, T.Kuula ja monet muut suomalaissäveltäjät, Lehtinen kertoo. Kanttori Mari Lehtisellä on pitkä kokemus kuorotyöstä erilaisten kuorojen kanssa. Lehtinen on koulutukseltaan myös laulunopettaja.
– Kuoronjohtajana haluan kehittää kuoron sointia kiinnittämällä huomiota äänenmuodostukseen ja a cappella-lauluun, Lehtinen pohtii.

Sonus-kuoron syyskausi huipentuu joulukonsertteihin Joutsenon kirkossa 2.12. ja Kouvolan Keskuskirkossa 12.12.

Sonus-kuoro

Sonus-kuoro on kuoroyhdistys, joka toimii Kouvolan seurakunnan piirissä. Kuoro esiintyy konserteissa, jumalanpalveluksissa, musiikkitapahtumissa ja erilaisissa juhlissa. Se on tehnyt lukuisia konserttimatkoja Suomeen ja ulkomaille aina Kanadaa ja Yhdysvaltoja myöten. Sonus on tehnyt yhteistyötä Kymi Sinfonietta- ja Vox Musicae-orkestereiden sekä lukuisten solistien ja kuorojen kanssa. Kuoro on julkaissut kuusi omaa äänitettä ja nauhoittanut hengellistä musiikkia Yleisradiolle.

Sonus harjoittelee 5.9. alkaen keskiviikkoisin klo 18.30–20.30 Kouvolan seurakuntakeskuksen Luukas-salissa. Koelaulut järjestetään viikolla 34 sopimuksen mukaan.

« Uutislistaukseen