Uutislistaukseen

Laskiaisesta alkaa paastonaika 

Laskiaisen juhlapäivät tänä vuonna ovat laskiaissunnuntai 19.2. ja laskiaistiistai 21.2. Tuhkakeskiviikkoa vietetään 22.2.

Kolme nauravaista lasta laskee mäkeä pulkalla.

Voikkaan kirkolla on sunnuntaina 19.2. laskiaistapahtuma mäenlaskuineen. Laskiaistiistaina 21.2. vietetään laskiaistapahtumaa Elimäen seurakuntakeskuksen piha-alueella. (Kuva: Adobe Stock)

Uutista muokattu 13.2.2023

Laskiaista vietetään paastonajan alkaessa. Laskiaisen juhlapäivät tänä vuonna ovat laskiaissunnuntai 19. helmikuuta ja laskiaistiistai 21. helmikuuta. Molempina päivinä on seurakunnan järjestämä laskiaistapahtuma, sunnuntaina Voikkaalla ja tiistaina Elimäellä. Laskiaissunnuntaina 19.2. Kaunisnurmen Martat tarjoavat kasvisruokaa ja tietoa ekopaastosta Käpylän kirkolla klo 11.30 alkaen.

Tuhkakeskiviikkoa vietetään 22. helmikuuta. Päivä on saanut nimensä siitä, että Raamatussa säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen pään päälle ovat eräs vertauskuva katumukselle ja parannukselle. Tuhkakeskiviikon messut kutsuvat matkalle paastonaikaan. Tuhkamessu on ehtoolliskirkko, jossa pappi tekee peukalollaan tuhkamerkin sitä haluavan otsaan. Kouvolassa tuhkamessuun voi osallistua 22.2. klo 12 Myllykosken Triadissa, klo 18 Käpylän kirkossa ja Kuusankosken kirkossa sekä klo 19 Korian kirkossa.

Paaston avulla tavoitellaan mielenmuutosta

Laskiaisena laskeudutaan 40 arkipäivää kestävään paastonaikaan, jota vietetään tänä vuonna 22.2.– 8.4. Paaston avulla tavoitellaan mielenmuutosta ja keskittymistä olennaiseen. Elämä yksinkertaistuu, ja samalla annetaan tilaa hengellisyydelle. 
– Kun yksinkertaistamme elämää, teemme siitä samalla helpompaa myös lähellämme eläville, sanoo Kouvolan seurakunnan kappalainen Kaija-Liisa Lindberg.

Kirkon Ekopaasto-kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon sekä rohkaistaan kohtuullisuuteen ja luontosuhteen vahvistamiseen, niin että voimme osaltamme olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta ja lievittämässä ilmastoahdistusta. Kampanjaan voi osallistua jakamalla sosiaalisessa mediassa ajatuksia ja kuvia aihetunnisteella #ekopaasto. 

Ekopaastossa 2023 kirkko liittyy Motivan Astetta alemmas -kampanjaan. 
– Yhden kattilan taktiikka, sähköttä siivoaminen, retkeily tai saunominen ystävien kesken antavat sähkönsäästön lisäksi hienon mahdollisuuden tehdä asioita yhdessä. Kouvolassa moni on tänä keväänä huomannut muun muassa Puhjonrannan tiistain saunaillat, Kaija-Liisa Lindberg kertoo.

Kaunisnurmen Martat tarjoavat kasvisruokaa ja tietoa ekopaastosta Käpylän kirkolla sunnuntaina 19. maaliskuuta, ennen messua klo 11.30 alkaen. Kaikki ovat tervetulleita maistelemaan ja arvaamaan ruoan mausteita. Tilaisuuteen ei ole etukäteisilmoittautumista.

Laskiaistapahtumat Voikkaalla ja Elimäellä

Voikkaan kirkon laskiaistapahtuma on sunnuntaina 19.2. klo 11.30-14. Tapahtuman aluksi osallistutaan Körö-körö-kirkkoon, jossa on mukana lastenohjaajia ja kirkkomuskarilaisia. Kirkon jälkeen ohjelmassa on laskiaismäki, poniratsastusta, arpajaiset, ongintaa, kasvomaalausta, lumiukkopolku, makkaranpaistoa, rokkaa ja kahvio. Tapahtuman tuotto menee lähetystyölle.

Laskiaistiistaina 21.2. klo 15–18 vietetään koko perheen laskiaistapahtumaa Elimäen seurakuntakeskuksen piha-alueella, jossa on puuhapisteitä ja myynnissä lähetyksen tuotteita sekä hernerokkaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Laskiaisherkkuja myynnissä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi

Kouvolan ja Anjalankosken seurakunnat myyvät pullaa ja rokkaa Yhteisvastuun hyväksi. Maksu käteisellä, pankkikortilla tai MobilePaylla.

Kouvola: Hernerokka 5 € / litra ja laskiaispullat 2,50 € / kpl. Tilaukset perjantaihin 17.2. klo 12 mennessä puhelimitse 040 746 3443 tai sähköpostiviestillä diakonia.kouvola@evl.fi. Valmiiksi pakatut tuotteet voi noutaa tiistaina 21.2. klo 12–12.30 Kouvolan seurakuntakeskuksen aulasta, Hovioikeudenkatu 8. 

Anjalankoski: Hernerokka 5 € / litra ja laskiaispullat 2,50 € / kpl. Pullat ovat laktoosittomia. Tilaukset maanantaihin 13.2. mennessä puhelimitse 040 513 0618 tai sähköpostiviestillä matti.ylarakkola@evl.fi. Tuotteet voi noutaa Anjalan seurakuntatalolta perjantaina 17.2. klo 13 jälkeen. 
 

Wed Feb 01 15:42:00 EET 2023