Juhlaan valkeaan -konsertti 22.12. Keskuskirkossa
Jenni Honkaluoma, Noora Oinasmaa, Aleksi Vasko ja Risto Aalto esiintyvät perinteisessä joulukonsertissaan.
Kouvolasta kotoisin olevat Jenni Honkaluoma (laulu), Noora Oinasmaa (piano), Aleksi Vasko (sello) ja Risto Aalto (kitara) esiintyvät jo perinteiseksi muodostuneessa joulukonsertissaan torstaina 22.12. klo 19.
- Toivotamme kaikki tervetulleiksi rauhoittumaan joulunaikaan kanssamme, Noora sanoo.
Jenni ja Noora aloittivat yhteisen musiikkiuransa vuonna 2005, ja vähitellen joukkoon liittyi Aleksi. Risto on puolestaan rikastuttanut kolmikon musiikkia jo usean vuoden ajan.
Konsertissa nautitaan Jennin, Nooran ja Aleksin vuonna 2019 julkaiseman Juhlaan valkeaan -joululevyn ohjelmistoa, mutta mukana on myös useampi uusi kappale.
Konsertin vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10 euroa lahjoitetaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
13.12.2022 15.09