Uutislistaukseen

Kastepäivä Voikkaan kirkossa 2.10.

Vanhemmat voivat ilmoittautua lapsensa kastetta varten 15.9. mennessä Kuusankosken seurakuntatoimistoon.

Pappi ja kummi siunaamassa rippikouluikäistä kastettavaa.

Kastettava voi olla myös rippikouluikäinen. Kuva: Heli Mielonen / Kirkon kuvapankki.

Mikkelinpäivänä, enkelien sunnuntaina 2. lokakuuta kastetaan lapsia sylivauvasta rippikouluikäisiin Voikkaan kirkossa. 
– Jäikö lapsesi sylivauvana syystä tai toisesta kastamatta? Tervetuloa 2. lokakuuta kello 14 Voikkaan kirkkoon, jossa kaikki on valmiina kastetta varten, kutsuu Kuusankosken seurakunnan kirkkoherra Kimmo Ylikangas.

Kastettava voi olla sylivauva, leikki-ikäinen, koululainen tai kaikkea siltä väliltä aina rippikouluikäiseen saakka. Yhteinen kastetapahtuma on vaivaton tilaisuus esimerkiksi niille nuorille, jotka ovat tulossa rippikouluun, mutta joita ei ole lapsena kastettu.  

Vanhemmat voivat ilmoittautua lapsensa kastetta varten 15. syyskuuta mennessä Kuusankosken seurakuntatoimistoon. Kastava pappi ottaa yhteyttä ja sopii tapaamisesta saatuaan yhteystiedot. Jokaisen perheen kanssa keskustellaan kastetapahtumaan liittyvistä asioista ja toiveista. Voikkaan kirkon Kastepäivään voi ilmoittautua koko Kouvolan seurakuntayhtymän alueelta.  

Kasteen kautta seurakunnan jäseneksi

Kastepäivä muistuttaa, että kaikenikäisten lasten ja aikuisten kaste on aina mahdollinen. Kasteen kautta pääsee seurakunnan jäseneksi ja ainutlaatuisella tavalla osalliseksi Jumalan siunauksesta. 

Kastetoimituksen kulusta kirkossa huolehtivat pappi, kanttori ja suntio. Tilaisuuden sisältö on kaikille yhteinen lukuun ottamatta itse kastetta ja siunausta, jotka ovat henkilökohtaisia.

Kastetoimituksen aikana lauletaan muutama tuttu lastenvirsi, kuullaan Raamatunteksti sekä papin lyhyt puhe. Lisäksi rukoillaan kastetun, vanhempien, kummien ja läheisten ihmisten kanssa ja heidän puolestaan. Tilaisuuden kohokohta on jokaisen kastettavan henkilökohtainen osuus, jolloin pappi toimittaa kasteen ja siunaa lapsen yhdessä vanhempien ja kummien kanssa.  
– Kastettavalle tärkeät ihmiset ovat tervetulleita kastetilaisuuteen. Jos kasteperheitä tulee paljon, varaudumme toimittamaan kasteen useammassa ryhmässä, Kimmo Ylikangas kertoo.

Kastehetken jälkeen juhlitaan uusia seurakunnan jäseniä täytekakkukahvein. 

Ilmoittautuminen 15.9. mennessä

Kuusankosken seurakunnan järjestämään kastepäivään voi ilmoittautua koko Kouvolan alueelta 15.9. mennessä: Kuusankosken seurakuntatoimisto ma-to klo 9-14, p. 040 515 8905, kuusankosken.seurakunta@evl.fi tai vaihtoehtoisesti kirkkoherra Kimmo Ylikangas p. 040 591 8415, kimmo.ylikangas@evl.fi. Kirkkoon ovat tervetulleita kastettavat ja heidän läheisensä.   

Mon Aug 29 13:45:00 EEST 2022