Uutislistaukseen

Elimäen kirkkokuoro juhlii helatorstaina 26.5.

Elimäen kirkkokuoron 110-vuotisjuhlakonsertti järjestetään Elimäen seurakuntakeskuksessa 26.5. klo 16. Kahvi ja tervehdykset klo 15 alkaen. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kirkkokuorolaiset esiintymisasuissaan seisovat portaikossa.

Kanttori Juha Nurmi iloitsee pirteästä ja taitavasta kuorosta, jonka on saanut johtaakseen. Uudet laulajat ovat tervetulleita mukaan kuoroon.

Helatorstain konsertissa kuullaan aikojen saatossa kuoroa johtaneiden kanttoreiden sävellyksiä. Risto Koskiselta kuullaan laulut Kotikirkkoni ja Taivas määränpää. Pentti Soljelta esitetään hänen säveltämänsä versio virrestä Oi Herra, jos mä matkamies maan. Ville Perkkiö ei ole kuulunut varsinaisiin kuoronjohtajiin, mutta hänen kanssaan kuoro on viime vuosina tehnyt tiivistä yhteistyötä siten, että hän on tarvittaessa johtanut, säestänyt ja toiminut laulusolistina. Perkkiöltä kuullaan hänen sävellyksensä virsikirjan jumalanpalvelusliitteestä löytyvään elämänkaarilauluun Kasteen armon, lahjan taivahasta. Kuoron nykyisen johtajan Juha Nurmen sävellyksistä esitetään kymmenestä laulusta koostuva laulusarja Herralle laulan kiitosta. 

Vuosikymmenten työ kuuluu kuoron laulussa

Kanttori Juha Nurmi iloitsee pirteästä ja taitavasta kuorosta, jonka on saanut johtaakseen. 
– Vuosikymmenten työ kuuluu kuoron laulussa. Olen saanut rakentaa hyvälle pohjalle. Aloitettuani Elimäellä kanttorina helmikuussa 2020 ehdin elää vain puolitoista kuukautta ns. normaaliaikaa ennen koronapandemiaa. Sen jälkeen iskivät rajoitukset myös kuorotoimintaan. 

Korona-aika ei ole pelkästään rajoittanut laulamista - se on myös rohkaissut ottamaan käyttöön uudenlaisia toimintatapoja. 
– Perustimme kuorolle oman Dropbox-kansion, johon on tallennettu ohjelmistossa olevien laulujen stemmoja. Jokainen on siis voinut harjoitella kotona omaa osuuttaan lauluista, vaikka yhteiset harjoitukset olisivatkin olleet tauolla. Viime keväänä kuoro jakautui kahteen pienryhmään, jotka kumpikin harjoittelivat ja esittivät eri lauluja. Lisäksi toteutimme Elimäen seurakunnan kotisivuille virsiesittelysarjan otsikolla Virtaa virrestä, Juha Nurmi kertoo. 

Kirkkokuoro ilmentää seurakuntaa

Jumalanpalveluksessa kuoro kannattelee laulua ja tuo myös eri sävellysten kautta sävyjä tavallisiin ja juhlavampiin jumalanpalveluksiin. Laululla kiittäminen eli ylistäminen on Jumalan palvelemista samaan tapaan kuin jo muinoin juutalaiset lauloivat psalmeja.  
– Olen iloinen siitä, että Elimäellä kirkkokuoromme on aktiivinen ja laulaa herkällä ja koskettavalla tavalla. Siinä jokainen tukee toinen toistaan, ja yhteinen toimiminen on tällä tavalla sekä rohkaisevaa että palkitsevaa. Seurakunnassa on monta tapaa toimia vapaaehtoisena, ja kirkkokuoro on yksi vanhimmista näkyvistä toimijoista seurakuntien toiminnassa. Musiikki on sydämen rukousta, sanoo kirkkoherra Kirsi Hämäläinen.

Uudet laulajat tervetulleita

Elimäen kirkkokuoro koostuu tällä hetkellä 15 innokkaasta laulajasta. Kuoro laulaa neliäänisesti. Juha Nurmen mukaan sekä nais- että miesäänet ovat avoimia uusille laulajille. Kuoro harjoittelee Elimäen seurakuntakeskuksen isossa salissa. Esiintymiskalenterin rungon muodostavat seurakunnan tilaisuudet, erityisesti jumalanpalvelukset.

Kuoron juhlavuoden vietto ei rajoitu pelkästään helatorstain konserttiin, vaan suunnitteilla on Armas Maasalon Adventtivesperin toteuttaminen toisena adventtisunnuntaina 4. joulukuuta. Silloin juhlakuoroon toivottavasti saadaan laulajia myös muista lähiseudun kuoroista.
 

2022-05-10 10:16:00.0