Uutislistaukseen

Joel Hallikaisen gospelkonsertti Valkealan kirkossa 28.4.

Joel Hallikainen laulaa elämästä, kivuista ja iloista, pettymyksistä ja voitoista, ihmisen tarpeesta yhteyteen.

Joel Hallikainen kitaran kanssa.

"Kirkko on oikea paikka pysähtyä laulujeni äärelle", Joel Hallikainen sanoo. Kuva: joelhallikainen.com

Joel Hallikainen konsertoi Valkealan kirkossa torstaina 28. huhtikuuta teemalla Taivas tulee alas. Hallikainen laulaa elämästä, kivuista ja iloista, pettymyksistä ja voitoista, ihmisen tarpeesta yhteyteen. – Syvin tarpeemme yhteyteen, saada kuulua jollekin, ei koskaan katoa. Siinä on aihetta elämään ja lauluun, Joel Hallikainen sanoo.

”Kirkko on oikea paikka pysähtyä laulujeni äärelle”

– Vuosituhannen vaihteessa kaikkeen väsyneenä ja loppuun palaneena aloin etsiä elämääni uutta suuntaa ja tarkoitusta. Sain astua Hyväntoivon tielle, kertoo Joel Hallikainen.
– Konserttini kumpuaa näistä arvokkaista saavutusten, väsymyksen ja tyhjyyden kokemuksista. 
Paradoksaalista, mutta noissa vuosissa minuun kirjoitettiin laulut, joita tänään laulan. Kaikella on ollut tarkoitus. Kirkko tai seurakuntasali on oikea paikka pysähtyä laulujeni äärelle. Olen läsnä ja silmien tasalla, Hallikainen sanoo.

Nyt Joel Hallikainen elää elämänsä parasta aikaa. 40 vuotta jatkunut ura musiikin ja viihteen parissa on valmistellut taiteilijan oikealle paikalleen teemallisiin konsertteihin kirkoissa ja seurakunnissa. Tie katulaulajasta suomalaisen viihdetaivaan supertähdeksi ja sieltä hengissä alas on vertaansa vailla.

– Hurjina vuosina äänilevyillä, tanssi- ja konserttipaikoilla rikottiin ennätyksiä. Televisio, radio, lehdet ja Kuurankukka tekivät minusta supertähden, joka tunnistettiin kaikkialla. Yksinkertaisetkin asiat muuttuivat monimutkaisiksi. Mukanani seurasi turvamies. Se oli hurjaa elämää, Joel Hallikainen muistelee.

– Annan arvoa tunnustuksille, joita olen työstäni saanut, mutta kaiken menestyksen keskellä tunsin suurta tyhjyyttä. Näin paljon rikkinäisyyttä. On ihme, että perheemme pysyi kasassa. Elämästäni puuttui kallio, jolla seistä. Olin kuin talo ilman kattoa. Oli pakko pysähtyä. Tänään sen ymmärrän – minut pysäytettiin!

To 28.4. klo 18 Taivas tulee alas - Joel Hallikaisen gospelkonsertti Valkealan kirkossa 28.4.
Vapaa pääsy. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Järjestäjä Valkealan seurakunta.

Mon Apr 11 09:46:57 EEST 2022