Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
1. Mikä on hengellinen kotisi?
Suomen evankelisluterilainen kirkko on hengellinen kotini. Kirkossa hengellisyyden monipuolisuus on rikkautta. Ehtoollinen ja pyhiinvaellus ovat minulle rakkaita hengellisyyden muotoja. Jumalanpalveluselämän kehittäminen luo monipuolista tilaa viivähtää Pyhän yhteydessä. Rukous on lepoa arjessa.
2. Mihin asioihin Anjalankosken seurakunnan toiminnassa pitäisi tulevina vuosina erityisesti keskittyä?
Yhteisöllisyyteen yhdellä sanalla. Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on merkityksellistä tulevaisuudelle. Polku, jolla saa kasvaa kirkon yhteydessä lapsena ja jatkaa aikuisena, on kaiken ikäisille seurakuntalaisille suunnattua yhteistä toimintaa. Seurakuntamme laajalla alueella kotikirkko on monelle tärkeä kiintopiste ja toiminnan kehittämistä kirkoissa pitäisi edistää. Kirkon sanoma on ainutlaatuinen ja tulevaisuudessa meidän tulee huolehtia, että ikuinen sanoma sanoitetaan siten, että nuoretkin sukupolvet ymmärtävät sen. Unelmoin seurakunnasta yhteisönä, jossa jokaiselle on tilaa elää ja toimia omalla paikalla Pyhän äärellä.
3. Mitkä ovat vahvuutesi johtajana?
Laajojen visioiden ja suunnitelmien punnitseminen auttaa hahmottamaan menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Olen luova, energinen, innovatiivinen työntekijä ja johtajana olisin yhdessä seurakunnan ja työyhteisön kanssa työtä tekevä helposti kohdattava pappi. Olen työskennellyt Anjalankosken seurakunnassa vuodesta 2011 ja asunut alueella vuodesta 1995, joten alueen muutokset ovat tulleet tutuksi ja siten voi vahvuudeksi lukea alueen tuntemuksen ja verkostoitumisen eri toimijoiden kanssa. Positiivisella asenteella löytää johtajana myös tietä eteenpäin, jokainen idea ja ajatus on harkinnan arvoinen. Osaan ottaa haastavat asiat rauhallisesti ja resilienssini on hyvä.
4. Miten haluaisit kehittää itseäsi johtajana?
Kukaan ei ole valmis, jokainen tarvitsee lisää oppia ja siten olen aina valmis kouluttautumaan lisää. Tällä hetkellä spiritualiteetin rikkauteen liittyvät koulutukset ovat ne, joihin olen hakeutunut. Tulevaisuudessa ylemmän pastoraalin valmistumisen jälkeen voisi olla aika jonkin organisaatioon tai yhteisöllisyyteen syventävän koulutuksen.
5. Mikä sinua motivoi työssäsi?
Seurakunnan arjessa tapahtumissa ja toiminnassa merkitykselliseksi nousee ihmisten kohtaaminen. Pappina saan elää seurakuntalaisten rinnalla ilossa ja surussa, rippikoulussa olemme yhdessä oppimassa kolmiyhteisestä Jumalasta ja hallinnossa luodaan puitteet seurakuntatyölle ja sen tulevaisuudelle. Papin tehtävä moninaisuus on motivoivaa ja voimaannuttavaa.
6. Mikä on motivoinut sinua hakemaan haasteellista johtajan tehtävää?
Olen 27 pappisvuoden aikana toiminut niin seurakuntapappina, kappalaisena ja vt. kirkkoherrana ja kaikissa töissä on omat haasteensa. Haaste on aina mahdollisuus johonkin, jota ei vielä osata sanoittaa. Haen kirkkoherraksi, sillä pitkään alueella työskennelleenä olen valmis antamaan osaamiseni ja lahjani laajempaan käyttöön.
7. Mikä auttaa sinua palautumaan työstäsi?
Ulkoilu, urheilu, kuvataiteen ja käsitöiden tekeminen sekä hiljaisuus. Ulkoilussa yhdistyy monesti myös metsä on kirkkoni ajatus. Rukoilla voi niin pyöräillessä metsässä kuin marjoja kerätessä. Perhe ja ystävät on vapaahetkinä minulle rakkaita. Lisäksi luen paljon niin teologista kirjallisuutta kuin muuta kirjallisuutta.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä