Kouvolan kirkot ovat pääosassa kameraseuran valokuvanäyttelyssä

8.10.2018 10.00

Valkealan kirkko talvella Valokuvanäyttelyssä on esillä kuvia kaikista Kouvolan seurakuntayhtymän kirkoista. Tässä kuvassa Valkealan kirkko talviasussa. Kuva: Risto Pasanen

Kouvolan Kameraseura ry järjestää 15.10.-30.11. valokuvanäyttelyn, joka esittelee Kouvolan alueen kirkkoja.

Valokuvanäyttely Kirkkomme sanoin ja kuvin muistuttaa yhteisestä kulttuurihistoriallisesta ja arkkitehtuurisesti merkittävästä perinnöstä Kouvolassa, ja avaa uusia näkökulmia kirkkotiloihin. Yhteistyökumppanina näyttelyn toteuttamisessa on toiminut Kouvolan seurakuntayhtymä.

Marraskuun loppuun saakka avoinna olevan näyttelyn avajaisia vietetään kauppakeskus Veturissa sunnuntaina 14. lokakuuta. Näyttely koostuu noin 100 valokuvasta, 21 eri kuvaajalta.
– Kuvia näyttelyyn tarjottiin yli 400 kappaletta. Näistä valitsimme näyttelyn sadan kuvan kokonaisuuden. Halusimme katsoa aihetta taiteellisesta näkökulmasta, Kouvolan kameraseuran puheenjohtaja Jaana Ahola kertoo.
– Valokuvanäyttely on kameraseuran tämän vuoden pääprojekti, ja kaikki kuvat ovat seuramme omien kuvaajien ottamia. Vuoden aikana kävimme kuvaamassa kirkkoja yhdessä ja järjestimme myös erilaista koulutusta, joka tähtäsi mahdollisimman hyvän näyttelyn aikaansaamiseksi. Mukana on kuvia myös kuvaajilta, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet suuren näyttelyn järjestämiseen, Jaana Ahola sanoo.

Valokuvat ja muistot täydentävät toisiaan

Näyttelyä täydentää valokuvissa esiintyvien kirkkojen esittelyt, sekä kirkkoihin liittyvät tarinat elävästä elämästä. Muistoja Kouvolan kirkoista on näyttelyä varten kerätty Kouvolan seurakuntien verkkosivujen kautta syksyn aikana.

Valokuvien välityksellä kameraseura tarjoaa uuden lähestymisnäkökulman paikallisiin kirkkorakennuksiin.
– Toivomme, että näyttely herättää ajatuksia ja muistoja Kouvolan kirkoista. Haluamme myös näyttää kirkkotilojen historiallisen ja arkkitehtuurisen puolen, Jaana Ahola sanoo.

Valokuvanäyttely Kirkkomme sanoin ja kuvin 15.10.–30.11.2018
Kauppakeskus Veturi, 1. kerros (K-Citymarketin vastapäätä)
Vapaa pääsy.

« Uutislistaukseen