Yksinäisyys ei lomaile

Kirkon keskusteluavussa kuullaan kesäisin lause, joka pysäyttää: “En ole moneen päivään puhunut kenenkään kanssa.” Yksinäisyys ei lomaile – ja siksi pienetkin kohtaamiset voivat merkitä enemmän kuin arvaammekaan. Oletko koskaan ajatellut, että yksinäisyys ei lomaile? Se tulee kutsumatta. Aluksi se viipyy hetken – joskus se jää pidemmäksi aikaa. Ja mitä kauemmin se viipyy, sitä enemmän se alkaa tuntua osalta arkea.

Kesä on monelle iloista aikaa. Ihmiset lähtevät mökeille, matkoille ja sukulaisten luo. Pihoilla grillataan ja kahvipöydät täyttyvät vieraista. Mutta kaikille kesä ei ole kevyt. Jollekin kesä korostaa sitä, että muut ovat jossakin – ja minä olen täällä yksin.

Työssäni Kirkon keskusteluavussa huomaan tämän joka kesä. Päivystämme myös silloin, kun moni muu auttava taho on lomalla. Yllättävän usein yhteydenottaja kiittää jo siitä, että joku kuuntelee. Eikä ole harvinaista kuulla lausetta: “En ole moneen päivään puhunut kenenkään kanssa.” Se pysäyttää. Sillä jokainen meistä tarvitsee toisia ihmisiä. Tarvitsemme jonkun, joka kysyy mitä kuuluu. Jonkun, joka kuuntelee vastauksen. Jonkun, joka huomaa meidät.

Emme aina tiedä, missä kengissä toinen kulkee. Emme näe kaikkea sitä, mitä hänen päiviinsä tai öihinsä mahtuu. Siksi pienikin pysähtyminen voi olla toiselle enemmän kuin osaamme arvatakaan. Usein emme voi ratkaista yksinäisyyttä yhdellä keskustelulla. Emme voi muuttaa kaikkea kerralla. Mutta voimme tehdä jotakin.

Voimme pysähtyä. Voimme kuunnella. Voimme muistuttaa toista siitä, ettei hän ole näkymätön. Ehkä juuri siksi pienillä kohtaamisilla on niin suuri merkitys. Puhelu, viesti, tervehdys tai hetki yhteistä aikaa voivat olla enemmän kuin arvaammekaan.

Yksinäisyys ei lomaile.

Mutta onneksi myöskään välittäminen ei tarvitse lomaa.

Minna Kotajärvi
Kirkon Keskusteluavun valtakunnallinen koordinaattori