Loppukesän unelmia
Oletko koskaan havahtunut siihen, että viikot ovat varkain venyneet kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi?
Ehkä parhaillaan istut terassituolissa saunanraikkaana tuttua mökkirantaa katsellen. Kaikki on hyvin, sanot, ja samalla huomaat sisäisen äänesi värähtävän. Sielusi sopukoista nousee tietoisuuteen unohdettuja haaveita ja unelmia.
Huomaat, miten moni asia on ikään kuin mennyt ohi. On kohtaamisia ja keskusteluja, jotka jäivät käymättä. On monta rohkeaa rukousta, jotka jätit rukoilematta. Riskejä, joita et ottanut, uhrauksia, joita et tehnyt. Niin moni elämä jäi koskettamatta!
Muistat, miten useamman kerran tunsit Jumalan kutsuvan sinua, kutsuvan sinua johonkin itseäsi suurempaan. Ehkä jopa näit, kuinka ystävä siinä vieressä Pietarin tavoin kääri helmansa ja astui rohkeasti veneen reunan yli. Sinäkin kuulit Mestarin äänen, mutta pysyit paikallasi. Pelkäsit myrskyä enemmän kuin luotit Jumalaan.
Meitä kristittyjä voisi kutsua venekansaksi. Suuri osa meistä tyytyy istumaan koko elämänsä oman veneen pohjalla. Olemme kiitollisia sen meille tuomasta turvasta ja varomme keikuttamasta venettä, ettei kukaan vaan kastuisi. Sitten on niitä, jotka eivät malta istua paikallaan. He nousevat seisomaan ja veneen laitaan vasten nojautuen tähyilevät, josko aaltojen keskellä näkyisi jotain. Josko tuulen ujelluksen keskellä erottaisi äänen? Josko Jeesus kutsuisi minutkin kävelemään kanssaan vetten päällä?
Tunnetun ja rakkaan Pikku Prinssi -kirjan kirjoittaja, ranskalainen Antoine de Saint-Exupéry on lausunut näin:
”Jos haluat rakentaa laivan, älä kokoa ihmisiä puutavaraa keräämään; älä jaa heille tehtäviä ja töitä, vaan sytytä heissä kaipaus aavalle merelle.”
Kaikilla meillä ei tarvitse olla kaipausta aavalle ulapalle, eivätkä kaikki - ihme kyllä - haaveile vetten päällä kävelystä Jeesuksen rinnalla. Olkoon sinun unelmasi loppukesälle, loppuvuodelle, loppuelämälle mikä hyvänsä, niin tiedä, Jumalan suunnitelma varallesi on vielä suurempi. Uskalla siis unelmoida!
Seurakuntapastori Mia Hagman
Kouvolan seurakunta
