Valon aikaa
Juhannus on suomalaiselle erityinen juhla. Keskikesän valo täyttää luonnon, järvien pinnat kimaltavat ja yöt jäävät lähes kokonaan saapumatta. Luonto on voimakkaimmillaan: kasvu on rehevää, linnut laulavat ja elämä tuntuu olevan kaikkialla ympärillämme.
Valo on myös Raamatun keskeisimpiä kuvia. Jumala loi valon erottamaan päivän yöstä. Psalmeissa Jumalan sanaa kuvataan lampuksi, joka valaisee ihmisen tien. Jeesus puolestaan sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)
Juhannuksen kirkollinen sisältö liittyy Johannes Kastajaan, Jeesuksen tien valmistajaan. Johannes kutsui ihmisiä kääntymään Jumalan puoleen ja valmistautumaan Vapahtajan tuloon. Hänen tehtävänsä oli osoittaa pois itsestään kohti Kristusta. Johannes sanoi Jeesuksesta: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Näissä sanoissa on viisaus, joka puhuttelee myös meitä. Elämässä on paljon asioita, jotka vaativat huomiotamme ja täyttävät ajatuksemme. Työ, velvollisuudet, huolet ja joskus myös omat tavoitteemme voivat peittää näkyvistä sen, mikä on kaikkein tärkeintä. Juhannuksen valo kutsuu pysähtymään ja muistamaan, että emme elä yksin omien voimiemme varassa. Jumala kulkee rinnallamme niin valoisina kesäpäivinä kuin elämän varjoisissakin hetkissä.
Keskikesän juhla muistuttaa myös siitä, että valo ei ole vain luonnon ilmiö. Se on toivon merkki. Vaikka elämässä tulee aikoja, jolloin suunta hämärtyy tai tulevaisuus huolettaa, Jumalan rakkaus ei sammu. Kristuksen valo kantaa silloinkin, kun oma usko tuntuu heikolta tai voimat vähäisiltä.
Kun juhannuksena katsomme ilta-auringon kultaisia sävyjä tai istumme nuotion äärellä läheisten kanssa, voimme kiittää Luojaa kaikesta hyvästä. Voimme kiittää luonnon kauneudesta, ihmisistä ympärillämme ja siitä toivosta, jonka Jumala meille antaa.
Siunattua juhannusta ja valon täyttämää keskikesää.
Piia Tötterström
Seurakuntapastori
Anjalankosken seurakunta
