Uutislistaukseen

Seurakunnat päivystävät pyhäinpäivänä Kouvolan hautausmailla

Kouvolan seurakunnat järjestävät jumalanpalveluksia ja iltakirkkoja pyhäinpäivänä 6. marraskuuta. Seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia voi myös kohdata hautausmailla.

Hautalyhdyssä palaa kynttilä, vieressä valkoinen calluna.

Pyhäinpäivänä on tapana sytyttää kynttilät poisnukkuneiden läheisten haudoille. Kuva: Anni Vakkuri

Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapyhä, joka muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään lauantaina 6. marraskuuta. Seurakunnat järjestävät pyhäinpäivän jumalanpalveluksia, hartaushetkiä ja iltakirkkoja eri puolilla Kouvolaa.

Lisäksi pyhäinpäiväviikonloppuna Kouvolan seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia jalkautuu hautausmaille. Hautausmaapäivystyksen idea on olla läsnä hautausmailla silloin, kun haudoilla vieraillaan vilkkaasti. Päivystäjät ovat paikalla kohtaamassa hautausmailla vierailevia omaisia. Keskusteluseuran lisäksi Valkealan kirkkomaalla, Hukalan hautausmaalla, Kuusankosken uuden hautausmaan kappelissa, Elimäen hautausmaalla ja Korian siunauskappelilla on tarjolla kuumaa juotavaa. Kuusankosken kappelissa kuullaan myös pyhäinpäivään sopivaa musiikkia.

”Hautausmaa vie ajatukset menneisiin rakkaisiin”

Anjalankosken seurakunnan diakoni Marjo Ihalainen päivystää pyhäinpäivänä kaksi tuntia Hirvelän hautausmaalla. Anjalankosken seurakunnan alueen hautausmailla päivystäjät tunnistaa vihreästä tai violetista kirkon liivistä.
– En ole ennen päivystänyt hautausmaalla, mutta kävellessäni hautausmaalla olen kohdannut ihmisiä. Keskustelut ovat usein liittyneet suruun ja hautausmaamuistoihin. Hautausmaa vie ajatukset menneisiin rakkaisiin.
– Käytännön asioista, kuten haudanhoidosta, voin neuvoa ottamaan yhteyttä arkena Kouvolan seurakuntayhtymän hautaus- ja puistopalvelujen toimistoon, Marjo Ihalainen sanoo.

Kouvolan seurakunnat päivystävät hautausmailla:

Pe 5.11. klo 18–20 Elimäen hautausmaalla (Kiviaidantie 3). Tarjolla kuumaa mehua.
La 6.11. klo 12–14 Korian siunauskappelilla (Helsingintie 483). Tarjolla kuumaa mehua.
La 6.11. klo 14.30–16.30 Kouvolan vanhalla hautausmaalla (Kasarminkatu 45).
La 6.11. klo 15–17 Lepolan hautausmaalla (Kuutostie 395), Muhniemen hautausmaalla (Kappelitie 62), Välikankaan hautausmaalla (Aitomäentie 141), Hirvelän hautausmaalla (Hirvelänkuja 20–22), Karhunkankaan hautausmaalla (Karhunkankaantie 29) ja Anjalan vanhalla hautausmaalla (Hautausmaantie 4).
La 6.11 klo 16–18 Valkealan kirkkomaalla (Kalevantie 5) ja Hukalan hautausmaalla (Matalasillantie 1). Tarjolla kuumaa glögiä.
La 6.11. klo 16–18 Kuusankosken Uuden hautausmaan kappelissa (Pohjankorventie 13), mahdollisuus keskustella papin kanssa. Tarjolla kuumaa glögiä, musiikkia.

Kynttilän voi sytyttää myös muualle haudattujen muistomerkille

Pyhäinpäivänä on tapana viedä haudoille kynttilöitä ja kukkia. Kynttilöiden sytyttäminen symboloi iankaikkisuuden toivoa ja uskoa kuoleman jälkeiseen elämään. Jos ei pääse sytyttämään kynttilää toisella paikkakunnalla sijaitsevalle omaisen haudalle, voi kynttilän viedä hautausmaalla muualle haudattujen muistomerkille. Kouvolan seurakuntayhtymän hautausmailta löytyy muualle haudattujen muistelupaikkoja tai muistomerkkejä, joiden luona voi käydä sytyttämässä oman kynttilänsä.

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille

Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyisessä pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.  

Pyhäinpäivän tilaisuuksia 6.11. Kouvolan seurakunnissa

Klo 10 ja klo 12 Sanajumalanpalvelus Sippolan kirkossa.
Klo 10 Messu Elimäen siunauskappelissa.
Klo 10 Messu Valkealan kirkossa.
Klo 10 Sanajumalanpalvelus Kuusankosken kirkossa.
Klo 13 Messu Käpylän kirkossa.
Klo 14 Hartaushetki Korian siunauskappelissa.
Klo 18 Iltakirkko Jaalan kirkossa, Keskuskirkossa, Elimäen kirkossa, Valkealan kirkossa ja Kuusankosken kirkossa.

Iltakirkoissa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia sytyttämällä heidän muistokseen kynttilät ja lukemalla niiden viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet, joista tieto jäsentietojärjestelmään on rekisteröitynyt 3.11. mennessä.

Sippolan kirkon sanajumalanpalveluksissa sytytetään myös muistokynttilät edellisen pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneille seurakuntalaisille. Klo 10 jumalanpalveluksessa muistetaan Välikankaan ja Hirvelän hautausmaille haudattuja ja klo 12 jumalanpalveluksessa Anjalan, Muhniemen ja Karhunkankaan hautausmaille haudattuja.
 

Lue lisää pyhäinpäivästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Thu Oct 28 08:00:00 EEST 2021