Uutislistaukseen

Kouvolan hautausmailla päivystää pappeja jouluna

23. ja 24. joulukuuta voi tavata papin hautausmaalla. Seurakunnan työntekijöitä on tavoitettavissa myös puhelimitse sekä tavattavissa Elimäen, Korian ja Valkealan kirkoissa päivystysaukiolojen aikana.

Pappi seisoo lumisella hautausmaalla muistomerkin edessä.

Kirkkoherra Keijo Gärdström päivystää jouluaattona Kouvolan Vanhalla hautausmaalla. - Voit nykäistä hihasta ja tulla juttelemaan, hän kehottaa. Kuva: Terhi Paukku

Elimäen, Kouvolan ja Valkealan seurakunnat jalkautuvat hautausmaille joulunaikaan. Valkealan seurakunnan pappeja ja kanttori päivystävät Hukalan, Tuohikotin ja Kirkkomaan hautausmailla 23. ja 24. joulukuuta.
– Hautausmaapäivystyksen keskiössä on kohtaaminen. Lyhytkin hyvän joulun toivotus voi tuoda paljon, sanoo Valkealan seurakuntapastori Mervi Rosnell, yksi hautausmailla päivystävistä papeista.
– Olemme poikkeusaikanakin ihmisiä varten. Seurakunnan työntekijöinä haluamme olla ihmisten keskellä ja tavoitettavissa, Rosnell muistuttaa. 

Jouluna suru nousee pintaan hautausmailla

Lepolan hautausmaalla ja Kouvolan Vanhalla hautausmaalla päivystää kolme pappia tunnin vuoroissa jouluaattona 24. joulukuuta klo 12-15.
– Jouluna tiivistyy ikävä poisnukkuneita rakkaita kohtaan. Jouluna moni kaipaa lohdutusta. Haluamme seurakuntana olla suurimman surun keskellä, myös välittämässä toivoa iankaikkisesta elämästä, pohtii Vanhalle hautausmaalle päivystämään suuntaava Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström.
– Päivystäviä pappeja voi nykäistä hihasta, ja tulla juttelemaan, hän kehottaa.

Elimäen seurakunta jalkautuu hautausmaille jouluhartauksien myötä. Seurakunta järjestää jouluaattona 24. joulukuuta kaksi hartautta. Hartaushetki Korian siunauskappelilla on klo 16. Mukana hartaudessa ovat pastori Iida Pietala ja kanttori Juha Nurmi. Jouluyön hartaus jouluaaton iltana on klo 21 Elimäen hautausmaalla Kiviaidantiellä. Mukana hartaudessa ovat kirkkoherra Kirsi Hämäläinen ja kanttori Juha Nurmi. 

Valkealan seurakunnan pappi päivystää puhelimessa

Valkealan seurakunnan kirkkoherra Arto Helle sai idean puhelinpäivystyksestä koronakriisin varjostaessa joulunaikaa. Seurakuntapastori Mervi Rosnell innostui heti esimiehensä ideasta. Mervi-pappi on tavoitettavissa puhelinpäivystysaikoina työnumerostaan. Päivystys alkoi 5. joulukuuta ja joitain puheluita on kilahdellut papin numeroon.
– Tämä on matalan kynnyksen puhelinaika. Minulle voi soittaa, jos koet yksinäisyyttä tai haluat vain vaihtaa ajatuksia. Soittaakseen ei tarvitse olla kirkon jäsen tai edes Valkealan seurakuntalainen, kuka vain voi soittaa, Mervi Rosnell painottaa.
– Kyseessä ei ole akuutti kriisipuhelin, Rosnell lisää viitaten Kirkon keskusteluavun Palvelevaan puhelimeen. – Mutta saa toki henkisen kriisin yllättäessäkin soittaa, hän jatkaa.
Valkealan seurakunnan puhelinpäivystykseen voi myös välittää soittopyynnön soittamalla tai tekstiviestillä, jos esimerkiksi ystävä tai läheinen on toivonut yhteydenottoa seurakunnasta.
– Silloin tulee kuitenkin tarkistaa, että on lupa välittää toisen henkilön puhelinnumero minulle, Mervi Rosnell huomioi.

Kaikki Kouvolan seurakuntien työntekijät ovat käytettävissä keskustelua ja sielunhoitoa varten. Työntekijöiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta kouvolanseurakunnat.fi.

Elimäen, Korian ja Valkealan kirkot päivystävät joulunpyhien yli

Elimäen, Korian ja Valkealan kirkot jatkavat päivystystä joulunpyhien yli. Kirkot ovat avoinna yksityistä hiljentymistä ja rukousta sekä keskusteluapua varten. Kirkoissa noudatetaan koronaan liittyviä turvaohjeita.

Elimäen kirkon päivystysaukiolo jatkuu 5.1. saakka tiistaisin klo 12–14. Korian kirkko on avoinna 31.12. saakka torstaisin klo 12–14. Kirkoissa on niiden aukioloaikoina tavattavissa seurakunnan työntekijä.
Valkealan kirkko on avoinna torstaina 17.12. klo 17-19 ja maanantaina 21.12. klo 13-15, maanantaina 28.12 klo 13–15 ja torstaina 31.12 klo 17–19. Pappi on kirkossa tavattavissa.

Seurakunnat päivystävät hautausmailla aatonaattona ja jouluaattona:

Elimäen seurakunta:
24.12. klo 21 Jouluyön hartaus Elimäen hautausmaalla, Kiviaidantie 3.
Kouvolan seurakunta:
Seurakunnan papit päivystävät hautausmailla:
To 24.12. klo 12-15 Vanha hautausmaa ja Lepolan hautausmaa.
Valkealan seurakunta:
Seurakunnan papit ja kanttori päivystävät hautausmailla:
Ke 23.12. klo 14-16 Hukala ja Kirkkomaa.
To 24.12. klo 14-15 Tuohikotti, klo 14-16 Hukala ja Kirkkomaa.

Katso hautausmaiden yhteystiedot tästä linkistä.

2020-12-17 10:30:00.0