Majatalo avoinna Kuusankosken seurakuntakeskuksessa 29.10.

21.10.2019 11.51

Muusikko Nina Åström Muusikko Nina Åström esiintyy Majataloillassa Kuusankosken seurakuntakeskuksessa 29. lokakuuta.

Majataloilta on matalan kynnyksen illanvietto, joka on kaikille avoin. Kuusankosken seurakuntakeskuksessa 29. lokakuuta järjestettävässä illassa on luvassa hyvää musiikkia, innostavia puheenvuoroja ja yhdessäoloa.

Illan artistit ovat pitkän linjan gospelmuusikko Nina Åström sekä Kuusankosken Gospelkuoro bändin kera, vetäjänään Henna Nieminen.

Kokkolalainen Nina Åström on laulanut itsensä kuulijoiden sydämiin niin loisteliailla estradeilla kuin karuissa vankiloissa. Nina Åström on tehnyt pitkän uran suomalaisen pop- ja hengellisen musiikin parissa. Åström konsertoi ja kiertää Suomen ohella myös ulkomailla, erityisesti Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Nina Åström muistetaan myös Suomen Euroviisuedustajana vuonna 2000 kappaleellaan ”A Little Bit”.

Lapinjärveläisen gospelmuusikko Henna Niemisen unelma on viedä evankeliumia eteenpäin musiikin keinoin. Nieminen valmistui jouluna 2016 kirkkomuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, ja on toiminut muun muassa Kuusankosken kanttorina ennen siirtymistään freelancer-muusikoksi. Nieminen toimii Kuusankosken Gospelkuoron johtajana.

Majatalossa evankeliumi on esillä modernisti ja leppoisasti

Majataloillan tarkoituksena on luoda uutta yhteisöllisyyttä, antaa ihmisille mahdollisuus käyttää lahjojaan sekä tuoda seurakunnan toimintaa lähemmäs tämän päivän ihmistä. Majatalossa evankeliumi on esillä sanomasta tinkimättä, mutta modernisti ja leppoisasti.
Viime keväänä Kuusankosken kirkossa järjestetty Majataloilta keräsi yli 600 kuulijaa. Sille toivottiin jatkoa.
- Tällä kertaa emme pyri yhtä suureen ja näyttävään tapahtumaan, mutta samat elementit ovat koossa, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, Kuusankosken seurakunnan lähetyssihteeri Susanna Roitto. Kodikas ja välitön tunnelma on tallella, ja tilaisuudessa on tarjoilua.

Majataloilta tiistaina 29.10. klo 18 Kuusankosken seurakuntakeskuksessa (Maunukselantie 3).
Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.

Lisätiedot:

Gospelmuusikko Henna Nieminen
0400 541164
otayhteytta@hennanieminen.fi

Gospelmuusikko Nina Åström
Yhteyshenkilö Jim Hakola
040 8383 800
jim.hakola@gmail.com

Lähetyssihteeri Susanna Roitto
Kuusankosken seurakunta
040 538 1082
susanna.roitto@evl.fi

« Uutislistaukseen