Hautausmaat ovat osa jokaisen paikkakunnan ympäristöä. Ne ovat syntyneet tarpeesta sijoittaa ihmisen maatuva ruumis paikkaan, jossa se ei ole haitaksi eläville.

Inhorealistisesti ajatellen hautausmaat ovat osa yhteiskunnan puhtaanapitojärjestelmää. Kuollut ihminen on käsiteltävä ja ruumis hävitettävä kunnioittavasti sekä niin, ettei se aiheuta terveysuhkaa. Hautausmailla on kuitenkin myös monia muita, yhtä tärkeitä tehtäviä.

Suomessa luterilaisen kirkon seurakunnilla on hautaustoimilain ja kirkkolain mukainen velvollisuus ylläpitää hautausmaita. Valtaosa suomalaisista hautausmaista on ollut ja on edelleen seurakuntien ylläpitämiä, joten ne ovat myös uskonnollisia paikkoja. Kristillisen käsityksen mukaan ruumis odottaa ylösnousemusta leposijassaan pyhitetyllä hautausmaalla.

Hautausmaat muistuttavat konkreettisesti kuolemasta. Pitkät hautakivirivit, mutta myös jo ränsistyneet tai kadonneet muistomerkit kertovat karua kieltä ihmiselämän katoavaisuudesta. Näin kuoleman todellisuus ei pääse unohtumaan elämänhallintaa korostavalta nykyihmiseltä. Kuolema on osa elämää, halusimme sitä tai emme.

Kulttuurissamme ei ole yhdentekevää, minne ihmisten jäännökset sijoitetaan. Niiden halutaan olevan siunatussa maassa. Siksi sotien aikana oli hyvin merkittävää, että kaatuneet haluttiin tuoda haudattaviksi kotiseudulleen. Se ilmensi, kuten hautausmaamme yleensäkin, kristillistä ihmiskäsitystä, jossa vainaja nähdään arvokkaana.

Samalla on hyvä huomata, että hautausmaa luo yhteisen ilmapiirin, joka ei tyhjene yksin maamme kristilliseen kulttuuriin. Hautausmaalla pyhän käsittäminen ja kokeminen on universaalia ja monien uskontojen sekä kulttuurien muovaamaa.

Hautausmaat ovat surun kohtaamisen paikkoja. Vuosisatojen ajan haudan äärellä on käyty muistelemassa poisnukkuneita läheisiä. Haudan hoitaminen ja vierailut haudalla ovat osa surutyötä ja luopumista. Kynttilä tai kukkakimppu on vahva viesti ajan ja paikan rajat ylittävästä rakkaudesta ja muistamisesta.

Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkit syntyivät 1950-luvulta alkaen, kun siirtokarjalaiset eivät voineet vierailla luovutetun Karjalan hautausmailla. Muistomerkit tarjosivat evakoille henkisen kiinnekohdan, jonka äärellä he saattoivat muistaa rajan taakse jääneitä läheisiään. Ne auttoivat siirtokarjalaisia juurtumaan uuteen kotiseutuun, kun kaipuuta ei voinut purkaa vierailuilla alkuperäisillä haudoilla.

Muuttoliikkeen seurauksena sukuhaudat saattavat sijaita kaukana nykyisestä asuinpaikasta. Viime vuosikymmeninä ovatkin yleistyneet muualle haudattujen muistomerkit, jotka mahdollistavat läheisten muistamisen.

Hautausmaa on yhtä aikaa julkinen puisto ja yksityinen muiston ylläpitämisen paikka. Julkisena tilana hautausmaa on rakentanut ja yhdistänyt kansakuntaa. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeisessä ajassa hautausmaat ovat olleet myös hyvinvointivaltion symbolisia ja konkreettisia ilmentymiä – kaikille yhteisiä ja yhtäläisiä ”Jumalan puistoja”.

Keskeinen merkitys on myös hautausmaiden julkisilla seremonioilla ja vuosittain toistuvilla hautausmaapäivillä, kuten äitienpäivällä, pyhäinpäivällä ja joululla.

Kun pystytämme hautakiven, vaalimme sen ja haudan kuntoa sekä huolehdimme hautausmaista, kunnioitamme haudoissa lepäävien ihmisten muistoa. Tietoisuus sukupolvien ketjusta vahvistuu, kun vanhemmat ja isovanhemmat välittävät lapsille ja lastenlapsille ymmärrystä vainajien kunnioittamisesta.

Hautausmaat kokoavat historiaa. Monet hautausmaaympäristöt on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi kulttuuriympäristöiksi. Hautamuistomerkeillä voi olla taiteellista arvoa. Hautausmaat ovat usein paikkakunnan muisti ja paikallishistorian lähde. Kulttuuriympäristöinä ne kertovat paikkakunnan henkilöhistoriasta ja pysäyttävät satunnaisen kävijän maamme historian äärelle sankarihaudoilla ja yhteismuistomerkeillä.

Ihmisten ja yhteisöjen historian lisäksi hautausmailla näkyvät myös erilaisten henkisten virtausten ja ideologioiden muutokset. On surullista, vaikka samalla ymmärrettävää, että monien hautamuistomerkkien alla lepää vainajia, joita kukaan ei enää henkilökohtaisesti muista. Meidän tehtävämme on silti pitää hautausmaista huolta.

Hautausmaita on kutsuttu sivistyksen mittariksi. Maamme hyvin hoidetut hautausmaat kertovat paljon kansamme arvoista, kuten ihmisarvon kunnioittamisesta.

Viime aikoina huomiota on kiinnitetty myös hautausmaiden ympäristömerkitykseen. Hautausmaat on usein perustettu kauniille ja keskeisille paikoille. Näin ne muodostavat tärkeän osan taajamakuvaa, jossa luonnon ja kulttuurin elementit yhdistyvät.

Puistomaisesti hoidettuina hautausmaat ovat monesti osa paikkakuntansa viherverkkoa, taajamien keuhkoja ja hiilinieluja. Hautausmaiden monilajinen puusto ja muu kasvillisuus tarjoavat linnuille pesintä- ja suojapaikkoja. Kukkivat pensaat ja perennaryhmät puolestaan lisäävät hyönteisten ja perhosten runsautta.

Hautausmaat ovat enemmän kuin nimensä mukaisesti vainajien loppusijoituspaikkoja. Niillä on yhä monta tehtävää. Ne eivät ole vain kuolleita vaan ennen kaikkea eläviä varten. Ne puhuvat menneestä historiasta ja kertovat samalla uskonyhteisön toivosta ikuiseen elämään.

Hautausmaita sanotaan kuoleman puutarhoiksi, mutta ne ovat myös elämän ja toivon paikkoja. Siksi ne ovat meille niin tärkeitä.

Seppo Häkkinen
piispa (em.), TT

Kuva: Seppo Sirkka, Eastpress Oy.