Uutislistaukseen

Pyhäinpäivä Kouvolan seurakunnissa

Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 31. lokakuuta. Kouvolan seurakunnat järjestävät pyhäinpäivän jumalanpalveluksia, hartaushetkiä ja iltakirkkoja eri puolilla Kouvolaa.

Hautakynttilät palavat illan pimeydessä.

Pyhäinpäivää vietetään lauantaina 31. lokakuuta. Pyhäinpäivänä saamme pysähtyä muistelemaan heitä, jotka ovat vaikuttaneet elämäämme ja ovat kuolleet. Kouvolan seurakunnat järjestävät pyhäinpäivän jumalanpalveluksia, hartaushetkiä ja iltakirkkoja eri puolilla Kouvolaa. Lisäksi pyhäinpäiväviikonloppuna Kouvolan seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia voi tavata hautausmailla. Keskusteluseuran lisäksi on tarjolla kuumaa juotavaa.

Pyhäinpäivän polku lapsiperheille Anjalankosken ja Elimäen seurakunnissa

Pyhäinpäivän polku lapsille ja lapsiperheille on kuljettavissa omatoimisesti Anjalan, Hirvelän, Karhunkankaan, Muhniemen ja Välikankaan hautausmailla 29.10.-1.11. Elimäen hautausmaalla on kierrettävä pyhäinpäivän polku 28.10.-23.11. ja Korian hautausmaalla 30.10.-25.11.

Surumusiikin ilta Kuusankoskella

Perjantaina 30.10. klo 18 Kuusankosken siunauskappelissa (Pohjankorventie 13) järjestetään Surumusiikin ilta. Illassa kuullaan lohdullisia sanoja ja säveliä. Musiikissa on myös yhdessä laulettavia tuttuja virsiä. Ilta sopii kaikille omien läheistensä muisteluun.

Viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita muistetaan kirkoissa

Iltakirkoissa klo 18 (Sippolan kirkossa klo 12) muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia sytyttämällä heidän muistokseen kynttilät ja lukemalla niiden viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet, joista tieto jäsentietojärjestelmään on rekisteröitynyt 28.10.2026 mennessä, sekä joiden omaiset ovat antaneet luvan nimen lukemiseen jumalanpalveluksessa. Nimi luetaan sen seurakunnan kirkossa tai kappelissa, jonka jäsen vainaja oli, ei sen seurakunnan kirkossa tai kappelissa, jonka alueella siunaus on toimitettu.

Kynttilän voi sytyttää myös muualle haudattujen muistomerkille

Pyhäinpäivänä on tapana viedä haudoille kynttilöitä ja kukkia. Kynttilöiden sytyttäminen symboloi iankaikkisuuden toivoa ja uskoa kuoleman jälkeiseen elämään. Jos ei pääse sytyttämään kynttilää toisella paikkakunnalla sijaitsevalle omaisen haudalle, voi kynttilän viedä hautausmaalla muualle haudattujen muistomerkille. Kouvolan seurakuntayhtymän hautausmailta löytyy muualle haudattujen muistelupaikkoja tai muistomerkkejä, joiden luona voi käydä sytyttämässä oman kynttilänsä.

Työntekijöitä ja vapaaehtoisia hautausmailla lauantaina 31.10.

klo 12-14 Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa Korian hautausmaalla.
klo 12-16 Tapaa seurakunnan pappeja Kouvolan vanhalla hautausmaalla. Vanhan kappeli auki hiljentymistä varten. Tarjolla lämmintä glögiä.
klo 15-17 Pyhäinpäivän hautausmaapäivystys Anjalankosken hautausmailla. Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa Anjalan, Muhniemen, Karhunkankaan, Välikankaan ja Hirvelän hautausmailla. Tarjolla kuumaa mehua.
klo 15-17 Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa Valkealan kirkkomaalla ja Hukalan hautausmaalla. Hukalan hautausmaalla tarjolla lämmintä glögiä.

Pyhäinpäivä Kouvolan seurakunnissa

Viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita muistetaan iltakirkoissa klo 18 (Sippolan kirkossa klo 12). 

klo 10 Pyhäinpäivän messu Elimäen siunauskappelissa.
klo 10 Pyhäinpäivän messu Kouvolan Keskuskirkossa.
klo 10 Pyhäinpäivän messu Valkealan kirkossa.
klo 12 Pyhäinpäivän messu Sippolan kirkossa.
klo 14 Hartaus Korian siunauskappelissa.
klo 18 Kynttiläkirkko Käpylän kirkossa.
klo 18 Kynttiläkirkko Elimäen kirkossa.
klo 18 Iltamessu Jaalan kirkossa
klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Valkealan kirkossa.
klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Voikkaan kirkossa. 

Wed Oct 14 10:43:00 EEST 2026