Piispanvaali 2023 - esittelyssä Sammeli Juntunen

Sammeli Juntunen, kirkkoherra, TT, dosentti

Esittele itsesi muutamalla virkkeellä. Millaisen piispan Mikkelin hiippakunta sinusta saisi?

Olen Sammeli Juntunen, Savonlinnan kirkkoherra vuodesta 2007 alkaen. Olen kotoisin Savonlinnasta, mutta työskentelin aiemmin pitkään pääkaupunkiseudulla Helsingin yliopistossa systemaattisen teologian laitoksessa opettajana. Olen aiemmin työskennellyt myös nuorisopappina. 

Väitöskirjani aiheena oli Martti Luther ja olen myös kirjoittanut neljä teologista kirjaa, joiden yhteisenä teemana on ollut ”Kirkon sanoma nykyajassa”. 

Perheeseeni kuuluu vaimoni Ulla, joka toimii perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana, sekä kaksi aikuista tytärtä. 

Olisin piispa, jonka intohimona on teologia. Haluaisin teologisella osaamisellani palvella seurakuntia ja pappeja niin, että nämä osaisivat pitää Jumalan sanaa esillä sen aidossa ja nykypäivänä ymmärrettävässä muodossa. Mielestäni kirkon sanoma on jäämässä nyt lapsipuolen asemaan. 

Mikä on suhteesi muihin kirkkokuntiin, kristillisiin järjestöihin tai kirkon sisällä toimiviin herätysliikkeisiin?

Olen ekumeniikan dosentti ja minulla on hyvät suhteet esimerkiksi Helluntaiseurakuntaan, Vapaaseurakuntaan sekä ortodoksiseen seurakuntaan, joiden kanssa teemme Savonlinnassa paljon yhteistyötä. En itse ole minkään herätysliikkeen jäsen. Olen ollut muutamia kertoja Kauniaisissa Raamattuopiston teologiapäivillä esiintymässä.

Millainen on mielestäsi hyvä johtaja? Millaista johtamiskokemusta sinulla on ja kuinka kuvailisit itseäsi johtajana?

Hyvä johtaja hahmottaa strategian kautta perustehtävän ja pitää sitä kirkkaana esillä. Rakenteista pitää huolehtia niin, että työntekijät tietävät, mitä ollaan tekemässä. Mielestäni hyvä johtaja on myös innostunut ja innostava. Työntekijöitä pitää kuulla ja heidän pitää päästä tuomaan ideoitaan esiin. Johtajan tulisi myös olla vahvasti läsnä ja rohkaista työntekijöitään sekä kysyä, mitä heille kuuluu. 

Johtajana annan paljon tilaa alaisilleni. Lähiesimiehet johtavat työaloja. Luotan heihin ja haluan kuulla heidän ideoitaan. Haluan myös, että työntekijät itse innostuvat. Olen myös vahva johtaja, mutten itsepäinen. Pystyn muuttamaan suuntaa tarvittaessa.
 

Suomen ev. lut. kirkossa on keskusteltu vuosikausia samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä. Kirkolliskokous ei ole muuttanut kirkon oppia, mutta käytänteet ovat silti muotoutuneet kirjaviksi eri hiippakunnissa. Miten asemoisit itseäsi piispana suhteessa kirkossa vallitsevaan sisäiseen erimielisyyteen?

Olisin aika lailla samoilla linjoilla piispa Seppo Häkkisen kanssa; pidetään kiinni yhteisestä päätöksenteosta. Jos siitä luovutaan, olemme pian kuin villissä lännessä. Julkisena organisaationa kirkon on pidettävä kiinni päätöksistään. Avioliitto on kirkolle opillinen kysymys ja Raamattu ylin auktoriteetti. Asia ei siis ole yksittäisen papin tai seurakunnan päätettävissä.

Millä konkreettisella tavalla rakentaisit kirkkoon sovintoa eri tavoin ajattelevien välille?

Minusta olisi olennaista keskittyä siihen mikä meitä yhdistää eli Jeesukseen Kristukseen ja evankeliumiin hänestä. Sovintoa rakennetaan parhaiten näin. Myös keskustelu ja toisen kunnioittaminen sekä yhteisymmärrys tai ainakin yhteen kuuluvuuden tunne on tärkeää. Kehottaisin myös, että yksittäiset henkilöt ja seurakunnat eivät lähtisi sooloilemaan yli siitä, mikä heidän mandaatteihinsa kuuluu. Kärsivällisyyttä tarvitaan.

Kirkkohallitus julkaisee neljän vuoden välein Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta luotaavan selonteon. Siunauksen signaaleihin 2022 on nostettu teemoiksi arjen kristillisyys, kokeileva hengellisyys ja kestävä elämäntapa. Miten kirkon tulevaisuuspohdinnat kytkeytyvät omaan työnäkyysi?

Arjen kristillisyys, kokeileva hengellisyys ja kestävä elämäntapa ovat käsitteinä laajoja ja vaikeaselkoisia. Toki esimerkiksi arjen kristillisyys on mielettömän tärkeää. Se ei ole vain elämänkatsomusta vaan myös elämää, jota eletään. Emme ole vain sunnuntaisin kristittyjä. Arjen kristillisyys on Kristuksen sisäistä tuntemista sekä rakkautta teossa ja puheessa. 

Kokeilevan hengellisyyden kohdalla mietin, olemmeko jo tarpeeksi hyvin perehtyneet kirkon traditiossa oleviin aarteisiin? Mielestäni on tärkeää oppia tuntemaan ja harjoittamaan jo olemassa olevaa. Luetaan ajatuksella Raamattua ja Lutherin sanoin ”märehditään” luettua. Sitä kautta Jumalan sana iskostuu meihin. Luonnossa liikkuminen rukoukseen yhdistettynä on mielestäni erittäin hyvä ajatus. Pyhiinvaellus, mikä ettei? Peräänkuulutan kuitenkin sitä, että uusiin, sinänsä hyviin juttuihin yhdistettäisiin jo olemassa oleva perinne.

Länsimaisten ihmisten elintaso on liian korkea ja käytämme liikaa luonnon resursseja. Pitäisi oppia tyytymään vähempään. Mutta miten siihen päästään? Se onkin tuhannen taalan kysymys ja liittyy varmaan myös arjen kristillisyyteen. Ihmisen on saatava Kristukselta mm. tyytyväisyys sekä kehotus yksinkertaisempaan elämäntapaan.

Kirkon piirissä on kannettu huolta ”väliinputoajista”, joita kirkon sanoma ei kiinnosta. Vajaat 70 % kirkosta eronneista kertookin merkittäväksi syykseen ratkaisulle sen, ettei kirkolla ole instituutiona itselle mitään merkitystä. Mitä ajatuksia sinulla on uskontokulttuurin muutoksesta ja sukupolvisista arvomuutoksista? Pyrkiikö ja pystyykö kirkko olemaan vielä ”koko kansan kirkko”?

Minusta on täysin ymmärrettävää, että vain perinne tai tapa ei riitä kirkossa pysymisen syyksi. Olennaista on, että sanoma kolahtaa henkilökohtaisesti omassa elämässä ja että kirkon kautta saa yhteyden Jumalaan. 

Kirkon olisi nyt otettava muutos todesta; ensinnäkin ei enää mentävä vain sillä ajatuksella, että uskonto ei ole hävinnyt vaan muuttanut muotoaan. Pysyykö kirkko muutoksen perässä? Jos uskonto ei enää kiinnosta ihmisiä, miksi mennään nykyisellä strategialla? Jeesukselle ja apostoleille uskonto käsitteenä ei ollut niinkään oleellinen. 

Kansankirkkoideasta voisi mielestäni jossain mielessä jo luopua tai ainakin sitä voisi muuttaa. Kannatan ajatusta, ettei kristinuskoa miellettäisi vain uskovaisille vaan ihan tavallisille ihmisille kuuluvana asiana. Nykypäivänä vesitetään kansankirkon sanoma lähes sellaiseksi, ettei sitä oikeastaan enää ole.

Uskonvapauslain ulottaminen kirkon sisälle olisi mielestäni täysin epäonnistunut strategia. Nykyiset arvomuutokset kielivät, että strategia on väärä. Sen sijaan tulisi kiinnittää huomiota sanomaan ja sen julkisesti esillä pitämiseen ymmärrettävällä tavalla. Ainut mahdollisuus palvella kansaa on tuoda esiin Kristusta. Kirkon ei pitäisi pelätä Hänestä kertovan sanoman julkista esillä pitämistä. Siihen, että sanoma ei kiinnosta on mielestäni kaksi mahdollista syytä; joko sitä ei ole pidetty oikein esillä tai sitä ei ole osattu tehdä ymmärrettävällä tavalla muihin maailman totuuksiin linkittäen.

Kirkon toiminta ja rakenteet ovat muutoksessa sekä säästösyistä että toimintakulttuurin muutoksen myötä. Millaiseen muutokseen sinä haluaisit olla kirkkoa kantamassa?

Yksi olennainen osuus olisi mielestäni toimintakulttuurin muutos. Nyt mennään pitkälti mallilla, jossa seurakunnan työntekijät järjestävät tapahtumia, joita ihmiset tulevat seuraamaan. Toiminta ei kuitenkaan oikeasti voi toimia näin. Seurakunta on yhteisö, jossa ihmisten tulisi kokea ystävällisyyttä, yhteisöllisyyttä ja rakkautta. Tämä on seurakunta. Jokaisella on jotain annettavaa. Työntekijöiden rooli tulisi olla mahdollistajina, ei järjestäjinä. Timo Pöyhösen Yhteisöjen kirkko -teos on minusta hyvä esimerkki tästä. 

Suunta olisi myös kustannussyistä toimiva. Kustannussyistä on mentävä kohti laajempia yksiköitä. Samalla tulisi kuitenkin säilyttää paikallisuus. Mielestäni hyvä malli tästä on esimerkiksi Savonlinnassa käytössä oleva kappelimalli, jossa kappelit ovat itsenäisiä jumalanpalvelusyksiköitä ja tukipalvelut ovat yhteiset. Työalajohtajat johtavat toimintaa myös kappeleissa. Kappeleilla on itsenäisyyttä mm. aluekappalaisen ja kappelityöntekijäkokouksen kautta. 

Toimintakulttuurin muutos on tärkeämpi. Seurakuntalaisten vastuuttaminen ja vapaus toimia seurakunnan rakentamisessa on oleellista.

Suomalaisten mielestä kirkon antama apu esimerkiksi perheille ja vanhuksille on yksi tärkeimmistä kirkon tehtävistä. Myös henkinen ja hengellinen tuki erityisesti kriisien aikaan koetaan tärkeänä. Mikä sinusta on kirkon tärkein tehtävä maailmassa? Miten itse elät sen periaatteen mukaisesti?

Minulle tuli mieleen Markuksen evankeliumi, jonka mukaan Jeesus kutsui 12 opetuslastaan olemaan kanssaan lähettääkseen heidät toteuttamaan lähetyskäskyä. Tehtävä lähtee olemisesta; olemme Kristuksen kanssa yhteydessä toisiimme. Teemme tehtävää, joka on evankeliumin esillä pitäminen ja rakkauden teoilla auttaminen. 

Itse elän todeksi periaatetta ainakin hengellisen rukouselämän kautta; joka aamu asetun Kristuksen eteen ja pyydän että hän tekisi minusta ihmisen, joka seuraa häntä, on hänen kanssaan ja siitä lähtien toimii näiden asioiden mukaisesti. Monelle asiaan vaikuttaa oma ammatti ja siihen kuuluvat tehtävät. Itse saan tehdä ne Kristuksen kanssa. Toisena osana tähän kuuluu myös seurakunnan rakentaminen. Kannatan toki Lutherin luterilaisen perusajatusta. 

Kirkon tärkein tehtävä maailmansa on tuoda ihmisille yhteys Jumalaan, että heillä olisi elämäntarkoitus ja rakkautta toisiinsa sekä Jumalaan. 

Vaalikeskustelu Maria-salissa 25.4. klo 18

Tuomiokapituli järjestää ensimmäisellä vaalikierroksella neljä vaalikeskustelua. Kouvolassa vaalikeskustelu järjestetään tiistaina 25.4. klo 18 Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa.

Kaikkia keskustelutilaisuutta voi seurata paikan päällä tai verkon välityksellä. Lisäksi ehdokkaat tulevat esittäytymään videolla hiippakunnan piispanvaalisivulla ja sosiaalisessa mediassa. Kysymysehdotuksia vaalikeskusteluihin kerätään huhtikuussa Mikkelin hiippakunnan sosiaalisen median kanavissa.

Lisätietoja piispanvaalista: www.mikkelinhiippakunta.fi/piispanvaali/Linkki avautuu uudessa välilehdessä