Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
– Toivotan juhlaväen omalta osaltani lämpimästi tervetulleeksi Kouvolaan, sanoo Kouvolan evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström.
Kirkko ja usko kuuluvat karjalaiseen sielunmaisemaan
Piispa Seppo Häkkinen osallistuu juhlille sunnuntaina. Piispa saarnaa Karjalaisen kansan messussa, ja lähettää sitä ennen Keskuskirkossa seppelpartiot sankarivainajien muistomerkille Kouvolassa ja Karjalaan jääneiden muistomerkille Kuusankoskella. Juhlakulkueen siunaavat arkkipiispa Leo ja piispa Häkkinen yhdessä.
– Karjalaiset kesäjuhlat vahvistavat karjalaisten yhteenkuuluvuutta ja kokemusta yhteisistä juurista. Samalla ne tuovat karjalaisuuden ilmettä ja olemusta Kymenlaaksoon. Uutta se ei toki ole, ovathan karjalaiset aina värittäneet näidenkin seutujen elämää, Seppo Häkkinen toteaa.
– Karjalaiseen sielunmaisemaan kuuluu luontevana osana kirkko ja usko. Siksi Karjalaisilla kesäjuhlilla hengellisyys tulee esille monella tavalla. Se tarjoaa mahdollisuuden saada uskosta Jumalaan voimaa arkiseen elämään, niin karjalaisille kuin kaikille muillekin osallistujille.
Elävää kristillisyyttä ja runsasta karjalaisuutta
– Yllättävän monella suomalaisella on karjalaiset juuret. Jokainen, jota tavalla tai toisella kiinnostaa Karjala ja karjalaisuus – joko oman historian, suvun tai karjalaisten vaikuttajien kautta – on tervetullut mukaan seurakuntien tilaisuuksiin Kouvolassa. Juhlassa on esillä elävää kristillisyyttä ja runsasta karjalaisuutta, itsekin karjalaiset juuret omaava rovasti Heikki Kiviluoto sanoo.
Karjalaisten kesäjuhlien tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Seurakuntien tilaisuuksiin on myös vapaa pääsy. – Olemme suunnitelleet tapahtumia yhdessä Kouvolan evankelis-luterilaisten seurakuntien, Haminan ortodoksisen seurakunnan sekä katolisen Autuaan Ursulan seurakunnan kanssa, kesäjuhlien hengellisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva Heikki Kiviluoto kertoo.
Perinne ja hengelliset juuret Karjalassa nousevat esille seurakuntien jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa. Kouvolan Keskuskirkossa vietetään lauantaina 16. kesäkuuta Muistojen iltaa. Illan aikana esitellään kuvin ja sanoin pitäjiä, joiden asukkaita siirrettiin talvi- ja jatkosodan yhteydessä evakkoina Kymenlaakson alueelle.
Muistojen illan jälkeen ohjelma Keskuskirkossa jatkuu Viipurin Lauluveikkojen konsertilla. Suomen vanhimpiin kuoroihin kuuluva mieskuoro perustettiin 1897 Viipurissa.
Sunnuntaina vietetään juhlajumalanpalvelukset Pyhän Ristin kirkossa kello 9 sekä Kouvolan Keskuskirkossa ja Käpylän kirkossa kello 10. Keskuskirkossa koetaan Karjalaisen kansan messu. Messun on sanoittanut ja säveltänyt Pielisensuun seurakunnan kirkkoherran virasta vuonna 2017 eläkkeelle jäänyt teologian tohtori Tapani Nuutinen. Messun sävelet ja sanat nousevat karjalaisesta maaperästä, kalevalaisesta runonlauluperinteestä sekä itäsuomalaisesta sielunmaisemasta.
Seurakuntien tapahtumat Karjalaisilla kesäjuhlilla
Perjantai 15.6.
Lauantai 16.6.
Sunnuntai 17.6.
Kuva: Karjalaisen kansan messua vietettiin viime vuonna Jyväskylässä Taulumäen kirkossa. (Kuva: Kirsi Taivainen)
Lue lisää: www.karjalaisetkesajuhlat.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
4.6.2018 16.46